Lue keskustelun säännöt.
miten toimisit seuraavassa tilanteessa? lapseni harrastaa pianonsoittoa
20.12.2009 |
on soittanut 5-vuotiaasta asti. nyt toinen kausi menossa musiikkiopistossa. lapsi on musikaalisesti erittäin lahjakas. Nyt hän on ilmoittanut, että haluaa lopettaa pianonsoiton, ettei jaksa enää harjoitella, kappaleet ovat liian vaikeita jne...
Mitä tehdä? periaatteeni on aina ollut, että harrasteen tulee olla positiivinen ja rentouttavakin osa elämää, ei mikään pakkopulla. Mutta nyt huomaan ahdistuksen heräävän; lapsi on niin taitava ja lahjakas ja näen suuren lahjan valuvan hukkaan jos tämä harrastus nyt jää...
ONko jolla kulla kokemusta, mikä olisi oikea tapa toimia nyt?
Meillä on motivaatio kovasti vaihdellut soittouran aikana, monesti nuivaa kautta on seurannut kuitenkin taas aktiivisempi vaihe. mutta tää on eka kerta kun ilmoittaa haluavansa lopettaa.
Kommentit (41)
Samalla opettaja totesi, että "sittenhän jätämme nämä klassiset kappaleet ja opetellaan soittamaan jotain kivaa!".
- pakko tähän todeta, että ihan hassu kommentti! - kyllähän "klassinen"kin eli taidemusiikki on "kivaa" :) . (Ilmeisesti kirjoittaja ei niin piitannut taidemusiikista, ja opettaja oli huomannut tämän).
Vapaa säestys ja kevyt musiikki ovat vaan eri ja oma lajinsa, johon useammin törmää nykymaailmassa arkielämässä, eli se on jo ennestään tuttua sävelkieltä (ja siitä tuttavat / perhe/ kaveritkin ilahtuvat, kun osaa soittaa jotain tuttua, esim poppia, rokkia, telkkarin tunnusmelodioita jne jne).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei! Olen itse ollut musiikkiopistossa soittamassa poikkihuilua 5vuotiaasta asti. Olin yhdessä vaiheessa sitä mieltä että haluaisin lopettaa. Mielestäni opettaja oli liian tyly eikä kannustanut yhtään. Kappaleetkin olivat liian vaikeita. Vanhempani sanoivat että mieti nyt vielä sillä sinulla on lahjoja mitä kaikilla ei ole. Ensi kaudella opettaja vaihtui ja uusi opettajani oli hyvin kannustava eikä yhtään tyly, jos en tykännyt jostain lauluista niin niitä eu sitten vaan soitettu, ja otettiin joku moniste. Sain itse valita mieleisen laulun.
kotona harjoitella enkä minä jaksanut vahtia harjoittelua tai komentaa soittamaan.
Opettajassa ei ollut mitään vikaa ja lapsi tykkäsi soittaa aina tunneilla mutta kotiharjoittelu jäi.
Toinen lapsi oli aivan ahdistunut musiikinteorian kanssa. Opettaja ei opettanut ollenkaan ja kun musiikkiopistossa pitää teoriaakin käydä niin lapsi meinasi lopettaa koko soittamisen. Mutta sitten teoriaope yllättäen vaihtui ja tuli tiukempi ja selittävämpi ope tilalle niin johan lapsella ahdistus hävisi. Nykyinen ope selittää kuulma niin että asiat tajuaa jha niin monta kertaa kuin on tarvis.
Soitosta ei saa mennä ilo. Tuskin hänestä kuitenkaan on tulossa ammattipianistia, joten ei ole kiire mihinkään.
Anna lapselle takaisn soittamisen ilo!
Soitosta ei saa mennä ilo. Tuskin hänestä kuitenkaan on tulossa ammattipianistia, joten ei ole kiire mihinkään. Anna lapselle takaisn soittamisen ilo!
Jos minä olisin uskonut siihen, että soittamisen pitää olla aina hauskaa, en koskaan olisi oppinut soittamaan hyvin. Minkä tahansa asian harjoittelu on välillä ikävää. Ilman tuskaa harvoin kehittyy. Minun mielestäni sinun kannattaisi kannustaa lastasi harjoittelemaan ja vihjata opettajalle, että lapsellasi on motivaatio-ongelma tällä hetkellä.
Terv. ammattimuusikko
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On myös todella lahjakas ja enimmäkseen nauttii harrastuksestaan, mutta välillä on toisenlaisiakin kausia. Meillä myös vaikutti se että koko harjoittelun tuolloin liian vaativaksi. Oli juuri saanut kovakärkiset tossut ja harjoittelu oli aika tuskallistakin välillä.
Itse lähdin liikkeelle sillä ajatuksella että harrastus lopetetaan. Opettaja sai minut ja tyttären muuttamaan mieltämme. Tyttö itse kertoi ohjaajalle että lopettaa kauden loppuessa (meillä 1 kausi on puoli vuotta eli olisi lopettanut joulun jälkeen). Opettaja jutteli tytön kanssa pitkään siitä miten lahjakas hän on ja miten harjoittelu on välillä todella ikävää, kukaan ei aina siitä nauti ja että varsinkin kun saa kovakärkiset tossut niin alkuun on tosi vaikeaa. Lisäksi tsemppasi tyttöä tosi paljon, kehui ja haasteet oli jonkin aikaa tosi matalalla. Näin sitten tyttöni pääsi tuosta kaudesta ohi ja nyt on jo vuoden käynyt tunneilla todella innokkaasti. Selvästi asenne loksahti tuossa vaiheessa paikoilleen niin että nyt ei ole valittanut kertaakaan vaikka on ollut vaikeita näytöksiä ym ja paljon harjoituksia...
Itse en ole kyseistä lajia koskaan harrastanut joten en tiedä mitä se vaatii henkisesti... tai en tiennyt aiemmin. Edelleen jos tyttöni tahtoisi niin saisi lopettaa harrastuksensa, mutta nyt on sitä mieltä ettei missään nimessä tahdo lopettaa. On löytänyt kunnianhimon (alkuun ajatuksena oli ehkä lähinnä että käy siellä koska sen kuuluu olla hauskaa, nyt ei enää ajattele näin).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pahimmassa tapauksessa lapsesi ei halua edes katsoa enää pianoon päin.
Anna lopettaa esim kuluvan lukukauden/-vuoden lopussa, lapsi voi jatka harrastusta myöhemmin jos niin haluaa. Jos saa lopettaa, jää asiasta positiivinen muistijälki, jos taas joutuu jatkamaan pakosta niin asiasta jää negatiivinen muistijälki.
En tiedä millä paikkakunnalla asut, mutta meillä ei ainakaan kuka tahansa pääse musiikkiopistoon ja jos lapsesi lopettaa, hän ei pääse enää uudestaan sisälle. Kyse on todella isosta päätöksestä. Minä olen itse soittanut pianoa ja välillä vihasin niin paljon harjoittelemista ja pelkäsin opettajaani, että hakkasin sormen mustaksi, että sain kipsin, eikä tarvinnut soittaa. Siltikään ei tullut mieleeni lopettaa kun olin päässyt pääsykokeiden kautta musiikkiopistoon. Kävin myös kaikki teoriat, jotka nekin olivat välillä tosi puuduttavan tylsiä. Kaikilla ei ole soittotaitoa, koska kaikilla ei ole sinnikkyyttä ja toki toisilla on enemmän lahjakkuutta kuin toisilla. Minäpä osaan nyt soittaa ja olen siitä todella ylpeä!!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä oon harrastanu pianoo 7 vuotiaasta asti..
jo kun olin 8 vee se alko tökkimään mut en vaan jotenki saanu sanotuks eten tykänny siitä. nyt oon 13, ja mun pitäis jatkaa sitä aina vaan. . en jaksa en halua ei kiinnosta ei huvita se on ihan perseestä! en ees haluu nähä koko pianoo. oon yrittäny puhuu rauhallisesti, ja myös huutanu. mikään ei auta . periaate on: sitten kadut kumminkin isona . SIJAESPFOJAEFSJ!!!! en oikeesti aio jatkaa.
Vaihtakaa opettajaan, joka opettaa sointusäestystä! Unohdatte aaronit sun muut vähäksi aikaa. Sointusäestys ja tuttuja hittikappaleita, ja vaikka niin, että saa itse valita ja toivoa mitä soittaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin soitin lapsena Aaronin pianokoulua. Kaikista pahin kiusa oli kirjasarjassa toistuva iloinen / surullinen tanssi. Ideana oli siis se, että sama ärsyttävä renkutus piti soittaa vuoron perään kaikissa sävellajeissa, sekä molleissa että duureissa - vuodesta toiseen. Minulle kyseisen kappaleen soittaminen oli lapsena aina yhtä vaikeata, kun sävellaji vaihtui - sama harjoittelun tuska siis edessä yhä uudestaan ja uudestaan. Näin aikuisena tajuan kyllä takana olevan pedagogisen ajatuksen, mutta omalla kohdallani se ei todellakaan toiminut.
Myös itselläni kesti useita vuosia, ennen kuin opin oikeasti soittamaan nuoteista sujuvasti, toisin sanoen katsomatta sormiini. Monta vuotta siis opettelin kappaleet käytännössä ensiksi ulkoa ja sitten vasta pystyin soittamaan ne.
Helppoja ja kivoja kappaleita on oikeasti olemassa! Opettajalle on kuitenkin kovin helppoa ottaa vain joku kirjasarja ja käydä sitä läpi kappale kappaleelta kysymättä lapselta, mitä hän haluaisi soittaa. Vaadi enemmän. Ja kun lapsesi kerran on musiikkiopistossa, pitäisi hänen ehdottomasti saada tilaisuuksia soittaa myös yhdessä muiden kanssa. Yksin puurtaminen - ja vielä Aaronin parissa - tappaa kyllä kiinnostuksen keneltä vain.
Minä olen itse soittanut pianoa ja välillä vihasin niin paljon harjoittelemista ja pelkäsin opettajaani, että hakkasin sormen mustaksi, että sain kipsin, eikä tarvinnut soittaa.
Kuulostaa kyllä aika extreme-konstilta! :o
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tyttäreni erittäin lahjakas mutta myös kärsimätön ja se on alkuun musiikinopiskelussa ongelma
lisäksi soitinvalinta ei mennyt nappiin vaikka itse valitsi soittimen
sanoin ettei kesken vuotta lopeteta ja keväällä olin yhteydessä rehtoriin joka suostui instrumentin vaihtoon
alkuun oli lapselle rankkaa, soittotunti, orkesteri ja teoria
toisena soittovuonna oli ajoittain myös kärsimättömyyttä olisi pitänyt osata heti ja nyt
hänellä kuitenkin ollut kova tahto oppia soittamaan ja halunnut jatkaa
nyt soitto sujuu mallikkaasti ja on innostunut
viides vuosi menossa
lapsi on musiikkiluokalla ja olen varma että musiikki on hänen elämässään läsnä lopun ikää tavalla tai toisella
harjoitellut on aina vähänlaisesti sillä oppii kappaleet nopeasti, lisäksi laulaa puhtaasti
miettikää onko soitinvalinta oikea
itse en luovuttaisi vaan kannustaisin jatkamaan soittoharrastusta
meillä on puhallinsoitin ja orkesteritoiminta on merkittävässä asemassa, on esiintymisiä ja leirejä
En lähtisi itkemään lahjakkuuden perään; itsekin lopetin piirtämisen ja kirjoittamisen nuorena ja saan tänäkin päivänä kuulla siitä vielä. :(
ei tuonikäistä saa vielä pakottaa mihinkään harrastukseen.
Meillä 8-vuotias oma-aloitteisesti ilmaisi halunsa alkaa soittamaan ja silloin hänellä oli omaa motivaatiota ja innostusta.
Niin kamalalta kun kuulostaakin :)
Itseäni harmittaa tosi paljon, etten osaa soittaa mitään soitinta. Vanhempani aikanaan ehdottivat musiikkiopiston pääsykokeita, mutta jotenkin se tuntui silloin niin isolta asialta, että en sitten uskaltanu. Ja nyt harmittaa, että vanhempani eivät tukeneet ja pakottaneet enemmän.
Tosiaan tuo ohjelmiston vaihto voisi auttaa. Jos vähän aikaa voisi harjoitella tuttuja tai helppoja kappaleita, niin että se into siihen soittamiseen tulisi takaisin, eikä tuntuisi pakkopullalta. Puhu ihmeessä opettajalle.
Ja älä ainakan kesken kauden anna lopettaa, jo pelkkä kesätauko voi auttaa!
Itselläni on aivan samanikäinen tyttö, jolla näyttäisi olevan lahjoja uimariksi, ui tämän syksyn kolmatta puolivuotiskautta.
Kuten ap:n lapsi (varmaankin?), meidän tyttö on myös ekalla ja luulen että joulua kohden lapset ovat yksinkertaisesti väsyneitä. Harrastus, joka ei ole 1000%:sti "se juttu", tuntuvat vaikeilta, rasittavilta.
Tyttäreni, joka ui vielä alkusyksyn tosi innokkaasti, kertoi lokakuussa yllättäen, että uinti ei olekaan enää kivaa. Kannustin kyllä käymään vielä muutamia viikkoja, mutta koska mielipide ei muuttunut, lopetimme. Lapsi oli päätöksestä todella helpottunut.
Minut pakotettiin lapsena urheilemaan, enkä missään tapauksessa halua toistaa sitä virhettä oman lapseni kanssa.Hän harrastaa kyllä muuta liikuntaa ja sitä pidänkin tärkeänä, mutta tiettyyn lajiin en halua pakottaa. Enkä myöskään tehdä siitä velvollisuutta, jonka esim. tarra-/muu palkitsemissysteemi toisi. Toivon, että lapsellani on harrastus, jota hän tekee omaksi ilokseen, ei miellyttääkseni minua.
Ihan heppoisin perustein ei tietenkään kannata lopettaa, muttei myöskään pakottaa harrastukseen, joka ei ole kivaa.
Eli kyllä minä kuuntelisin lapsenkin mielipidettä. Se on kuitenkin tärkein.
Minä vaatisin esim. käymään maksetun kauden loppuun mutta en yli puolta vuotta.
Oikeastaan jo olen joutunut tämän päätöksen kerran tekemään oman lapsen kanssa, jolla ei riittänyt halua jatkaa soittotunneilla toisen luokan alussa.
Ajattelin, että en halua tehdä musiikista ja soittamisesta lapselle pakkoa tai rasitetta.
Päätökseen olen ollut tyytyväinen. Lapsi innostui toisen luokan keväänä hakemaan musiikkiluokalle, ja sen myötä alkoi uuden instrumentin kanssa harjoittelu. Intoa ja motivaatiota on aivan eri tavalla kuin vuosi sitten.