oletko mielestäsi kaunis?

parikymppisenä. Silloin olin huoliteltu, freesi, iloinen, sosiaalinen, ulospäinsuuntautunut.



Nyt kolmekymppisenä, kolmen pienen lapsen äitinä (2v ja 4kk kaksoset), olen väsynyt mutta onnellinen, perheeseen keskittyvä ja lähes aina homssuinen.



Vanhoja kuvia kun katsoo niin vaikea niistä on enää itseään tunnistaa... Mutta olen ajatellu sen niin, että kunhan lapset tästä vähän kasvaa niin sitten mulla on taas enemmän aikaa ja intoa itseni huomioimiseen ja ehkäpä jotain siitä vanhasta minästä sillon palautuu! Mieskin varmaan tykkäis... ;)

Jokainen nainen on kaunis kun hän hymyilee sydämensä pohjasta.

Laittaa hiukset nätisti ja pukeutua seksikkäästi



Pidän itseäni kauniina ja huolehdin itsestäni

hyvin hoikka ja olen tyylitietoinen eli pukeudun erittäin hyvin (ja saan siitä siis muiltakin paljon kehuja). Kasvoni eivät ole täydelliset, mutta persoonalliset ja laitettuina parhaimmillaan kauniitkin, mutta sitten taas meikittä, väsyneenä jopa rumahkot, siis omasta mielestäni. Mielestäni olen keskimääräistä ikäistäni naista paremman näköinen, mutta kaunis-sanaa en käyttäisi.

mielestäni olen kaunis: suuret silmät, pitkät ripset, korkeat poskipäät. Olen solakka ja hyvin pitkäraajainen. Sääreni ovat upeat! Huonoja puolia ovat suomalaiset hennot hiukset ja suurehkot kädet.

koska olen kuullut sen hyvin luotettavasta lähteestä. Minulle on töissä sanonut kaksikin kertaa dementikkomummo, että onpas siinä kaunis tyttö. Ei ollut sama mummo... Dementikkomummon suusta kuulee totuuden!

Olen laittamattomanakin luonnonkaunis, laittautuneena upea.



Rehellinen mielipiteeni. :)

Siis en ole sillä tavalla kaunis. En myöskään varsinaisesti ruma. Ulkonäön, tyylin ja persoonan kokonaisuus on tosin saanut monet (sekä miehet että naiset) hullaantumaan. Olen erittäin mielelläni oma persoonallinen itseni!

Mä saan usein kehuja esim. mun silmistä, pitkistä ripsistä, luonnostaan vaaleista hiuksista, hyvästä ihosta. En kuitenkaan pidä itseäni kauniina, korkeintaan nättinä, ja tällä hetkellä en ole edes sitä. Kahden lapsen kotiäiti, ja tuntuu, että vaikka miten yrittäisi edes perushuoltoa itselleen tehdä, niin ei siitä mitään tule. Kun ripsivärit ehtii levittää yhteen silmään, jompikumpi lapsista vetää kissaa hännästä ja saa kissalta sipaisun, ja alkaa huuto, jota pitää lähteä selvittämään. Siinä unhoittuu täysin, että ripsarit puuttuu toisesta silmästä, ja sen huomaa vasta, kun on jo ovella lähdössä (sattuu olemaan peili ulko-oven lähellä). Sitten vaan napataan nopeasti puhdistuspyyhe ja pyyhitään ne ripsarit toisestakin silmästä, ettei sitä nyt ihan pelleltä näyttäisi... plaah. Tuntuu, ettei tästä suosta pääse ikinä ylös, että jonakin päivänä saisi edes sen hemmetin ripsarin laittaa näihin pitkiin, mutta läpinäkyvän vaaleisiin ripsiin. Ja molempiin silmiin.

nyt kolmevitosena en enää ole, kauniit vuodet on ohitse. Nykyisin näytän väsyneeltä homssuiselta laihalta läskiltä.

asteikolla ruma-tavallinen-kaunis. Mutta mieheni mielestä olen kaunis, mukavaa! :D

kyllä. Tai siis teinivuosina en todallakaan pitänyt, oli kauheat kompleksit ulkonäöstäni. Nyt 30v olen paremmin sinut itseni kanssa ja oikeasti pidän pelikuvastani. Kehuja olen saanut, olen kuulemma luonnonkaunis. Meikkausta en juuri harrasta, ripsiin ja kulmiin väriä (olen blondi). Mieskin sanoo ettei meikkiä saa olla liikaa (=lähes yhtään). Kerran kun istuin saunassa ja mies tuli sinne hän pysähtyi ovelle ja totesi, että olin siinä juuri parhaimmillani! =o)

olen toisinaan kaunis toisinaan en,omasta mielestäni .En yleensä tarvitse hirveästi meikkiä, koska minulla tummat kulmakarvat ja silmät.Kosmetologi sanoikin että silmien rajausta en tarvitse ollenkaan,no kiva, ompahan yksi huoli vähemmän.Mielestäni kuitenkin näytän aika hyvältä vaikka en ole meikannutkaan. Kauniiksi en sanoisi mutta en miksikään harmaavarpuseksikään nimittäisi.