Lue keskustelun säännöt.
Mä en kykene rakastamaan yhtään miestä.
01.01.2010 |
Olen nyt toisessa avioliitossa ja vihaan tätäKIN aviomiestä.
Tuo äijä on niin ärsyttävä, niin itsekeskeinen, niin tullut äitiinsä kuin voi.
Se ei välitä mistään. Eikä tarvitsisi välittää kuin lapsistamme. Vaan kun ei saa*ana mikään kiinnosta.
Se äijä haisee, ei käy pesulla, on paska sängyssä, valehtelee, sitä ei kiinnosta perheelle tärkeät asiat, ei stn mikään.
MÄ VIHAAN SITÄ. Nyt se meni nukkumaan, olettaa että minä kusetan koiran ja vahdin että kukaan naapuriston kakaroista ei polta taloa. Niin, eipä sitä kiinnosta.
Mä en varmaan kykene rakastamaan koskaan yhtään miestä. Rakastan lapsiani yli kaiken, pohjaton rakkaus, mutta aikuista miestä en kykene rakastamaan.
Kommentit (9)
pelkään, että olen samanlainen kuin sinä. monesti olen asiaa miettinyt, ja nyt tämän liiton ollessa eron partaalla mietin taas.
ihastun/rakastun helposti mutta tunteet ei vaan kestä vuosi vuoden jälkeen. ja sitten kun vaan yritän olla yhdessä ja että menis hyvin ja pakotan itseni seksiin yms. niin sitten alan halveksumaan sitä miestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä myös kykenen rakastumaan ja olemaan hullaantunut, mutta sitten se loppuu. Ja muuttuu syväksi inhoksi.
Arvatkaa vain haluanko tuntea näin? En todellakaan. Mutta kun suudelmat ja seksi on käsittämätöntä tuskaa ja pakkopullaa, niin ei tämä näin voi jatkua.
Mutta miten sitten? Taas uusi mies, sama tilanne. Ei, olen toivoton paskiainen.
ap
Mulla on päättynty jokainen suhde elämässäni näin. Tai siis kaikki paitsi yksi. Tämä nykyinen suhde on pisin, ollaan oltu yhdessä 8 vuotta, muut suhteet on olleet selvästi lyhyempiä.
Mikähän ihme mua vaivaa?
Olisi ihana joskus jutella kanssasi tai jonkun muun samoin tuntevan kanssa kasvotusten.
ja juuri se suudelmien ja seksin pakkopulla pahentaa tätä tilannetta koko ajan entisestään.
nykyään tilanne onkin se, että seksiä on HARVOIN, enkä koskaan suutele/kosketa miestäni.
haluaisin erota mutta kuitenkin pelkään yksin jäämistä ja yksinäisyyttä samalla kun ajatus uudesta elämästä kiehtoo.
jotka alussa lujittivat suhdetta. Mikä muutti kaiken?
se, kun yhtäkkiä ei enää tehnytkään mieli, mutta ei vaan voinut lopettaa seksin harrastamista kun kerran parisuhteessa oltiin. ja sitten kun siitä tuli pakkopullaa niin myös muu kosketus alkoi ällöttää.
terv. ei ap vaan se toinen tilittäjä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikki vain muuttui.
Ensin oli se huuma. Sitten vauvakuume. Sitten naimisiin. Sitten taas vauvakuume.
Ja se tunne katosi jo esikoisen syntyessä. Tai heti sen jälkeen.
Ensimmäinen avioliittoni kesti kokonaisuudessaan 10 vuotta ja siinä tunne muuttui noin 7 vuoden jälkeen.
Tässä toisessa siis aikaisemmin, noin 3 vuoden kuluttua.
En syytä miehiä vaan itseäni. Mä olen jotenkin tunnevammainen. Mä kerron harva se päivä miehelleni että vihaan sitä. Eli suhde ei tule kauan enää kestämään. Mutta en voi padota tunteitani.
En koskaan voi rakastaa ketään miestä kuten normaalit ihmiset. Olen siitä äärettömän surullinen.
ap
Ja kun vauva tulee siirty rakkauden kohde miehestä vauvaan?
En usko, että se, että kertoo toiselle jokapäivä, tai edes kerran tekee hyvää suhteelle. Jos vihaat itseäsi, että et osaa suhteessa hakea omaa tilaa ja odotat toisen tekevän sinut onnelliseksi saat vielä kasvaa pitkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnen tuskasi. Ennen syytin niitä miehiä, nykyään lähinnä itseäni. Typerää sekin tavallaan, koska vaikka hampaat irvessä yrittäisi, oma sisin ei muutu. Mietin sitten vaan, että onko se joku saakelin kansalaisvelvollisuus olla parisuhteessa. Muutenkin on noita velvollisuuksia, aina joku nalkuttamassa. Nykyään yhä useammin haluan vain olla yksin omassa rauhassa.
sitten löysin kunnon miehen