Lue keskustelun säännöt.
Haluaako joku muukin irti oravanpyörästä?
26.10.2009 |
Meidän perhe haluaa!! Oikeastaan jo kuopuksen syntymästä asti on mietitty miehen kanssa muuttoa jonnekin muualle, keski- tai itä-suomeen - juuri niin, muuttotappioalueille vaikka.
Mieheni on kotoisin Itä-Suomesta ja en voi sanoin kuvata, kuinka nautin siitä ilmapiiristä ja elämäntyylistä aina kun siellä käydään (olen itse syntyperäinen helsinkiläinen). Puhumattakaan luonnosta ja upeista vesistöistä! Tilasta talojen ympärillä, asioinnin helppoudesta - ja jopa vuodenajoista! Ollaan myös vuosien aikana saatu sieltä todella hyviä ystäväperheitä, joten sosiaalisen elämän muutoskaan ei olisi kynnyskysymys. Molempien ammatit on myös sellaiset että töitä olisi mahdollista saada (itse asiassa mieheltä on jo vähän kyselty olisiko hänellä kiinnostusta tulla).
Tietysti jäisin kaipaamaan monia asioita täältä, ja ei tietenkään elo mitään jatkuvaa ihanuutta sielläkään olisi, mutta jotenkin koen että ainakin meidän perhe voisi olla siellä ehkä onnellisempi ja tasapainoisempi kuin täällä (vaikka oikein hyvällä alueella täälläkin asutaan ja asiat on muutenkin mallillaan lasten koulujen, ystävien ja kaiken muunkin kannalta).
Mistä saada se lopullinen uskallus repäistä irti ja tavoitella unelmaansa?
Kommentit (28)
mutta älkää tulko tänne typerään Keski-Suomeen. Täällä ihmiset on tunteettomia, kylmiä ja mitäänsanomattomia. Toista se on Itä-Suomessa, josta itsekin olen lähtöisin. Muutan takaisin kotiseudulleni heti, kun se vain on mahdollista. Keski-Suomi on nyt nähty ja se on p:stä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Länsi-Suomessa, melkein samalla paikkakunnalla kuin olemme molemmat kotoisinkin. Viime laman aikana kun valmistuin, mietin jopa muuttoa pääkaupunkiseudulle. Monet lähtivät sinne, myös veljeni.
Nyt 15 vuotta myöhemmin päätös jäädä tänne ei kaduta pätkääkään! Meidän elämäntahtimme on jotain aivan muuta verrattuna esim. pääkaupunkiseudulla elävään veljeni perheeseen. Heillä on aina kiire kiire joka paikkaan. Ei aikaa perheelle. Elämäntyyli on jotenkin niin käsinkosketeltavan stressaavaa.
Ehkä meidän taloudellinen tilanteemme ei sitten ole niin loistava kuin monella muulla, mutta ei se mikään huonokaan ole. Asumme uudessa omakotitalossa 1,5 hehtaarin tontilla. Pihassa kaksi vanhaa autoa. Minä olen yrittäjä, mies osin myös mutta tekee myös töitä muille.
Lapsemme leikkivät paljon ns. perinteisiä leikkejä ulkona. Pyöräilevät, kiipeilevät puissa, rakentelevat majoja. Kesisin kalastelemme paljon tuossa lähijoessa.
Meidän lapsemme eivät ole pitkiä päiviä hoidossa. Koulun jälkeen tulevat suoraan kotiin, pienin on hoidossa 4 pv viikossa.
Koulut ja päiväkodit ovat kunnassamme tosi hyviä. Erityislapsen tarpeisiin puututaan heti ja apua saadaan. On hyvä kun on pienestä paikkakunnasta kyse - kaikki tuntevat tavallaan vähän kaikkia.
Suosittelen kyllä! Elämähän eletään NYT eikä sitten joskus:).
mutta älkää tulko tänne typerään Keski-Suomeen. Täällä ihmiset on tunteettomia, kylmiä ja mitäänsanomattomia. Toista se on Itä-Suomessa, josta itsekin olen lähtöisin. Muutan takaisin kotiseudulleni heti, kun se vain on mahdollista. Keski-Suomi on nyt nähty ja se on p:stä.
muuttaisin heti takaisin kotikulmilleni Keski-Suomeen jos se vaan jotenkin olisi mahdollista. Mutta ei, täällä pääkaupunkiseudulla kärvistellään...
tai metsien keskelle sananmukaisesti vaan itä-suomeen useamman kymmenen tuhannen asukkaan kaupunkiin, jossa on yliopisto yms. eli kyseessä on kyllä ihan elinvoimainen ja monipuolinen asuinpaikka
että minä en oikein käsitä juuri tuota monen helsinkiläisen (etelä-suomalaisen) asennetta, että joko asutaan helsingissä, tai sielläpäin, tai sitten muutetaan maalle! Kyllä tässä maassa on muitakin kaupunkeja kuin etelän isoimmat, ei itä-suomeen, tai keski-suomeen muutto tarkoita automaattisesti maalle muuttoa, kyllä minäkin asun ihan kaupungissa, jossa on useita kouluja, perus, ja ammatillisia, yliopisto jne. Kyllä täällä on kymmeniätuhansia ihmisiä silti!
Miksi niin usein tuntuu ajatus olevan, että se on joko Helsinki, tai sitten maaseutu!
Kyllä minä ap:n puheista heti alussa sain kuvan, etteivät ole maalle muuttamassa, tai metsän keskelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet todella avarakatseinen hkiläinen ja näet hienoja/hyviä asioita myös Hgin ulkopuolella. Ja, näin se varmasti onkin ja noita mainitsemiasi asioita sieltä haluamaltasi alueelta löytyy. Hienoa, että töitäkin olisi jo luvassa.
Jospa se päätös siinä kypsyy ajan kanssa ja sitten tulee lopullinen repäisy:) Olet oikeassa, ei missään sitä suurta ihanaa paratiisia ole.
Oravanpyörää olen miettinyt näinä päivinä paljonkin, sillä lähisukulaiseni kuoli:( Olen miettinyt, että mihin tässä kaikilla on niin hemmetin kova kiire koko ajan. Itsellä kun se pyörä on nyt hieman hidastunut (kyllä, miettimään).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
loistava tilanne, että verkostot löytyy + töitä tarjolla, niin tottakai muuttaisin. Pääseehän sieltä sitten takaisin :)
Meillä on vähän se tilanne, että pitäisi muuttaa "ummikkona" ja koska emme ole kovin ulospäivnsuuntautuneita tai muodosta helposti ystävyyssuhteita, luulen että olisimme tosi yksinäisiä.
ja mullakin ainakin mahdollisuus löytää, mutta mitään ei ole luvattu. tutkiskelen koko ajan myös mahdollisuutta muuttaa pitkäaikainen harrastus yritystoiminnaksi. Eihän sillä rikastu tietenkään mutta olisi ainakin mielekästä tekemistä. Miehen kanssa laskettiin, että kiinteät menot tippuisivat niin hurjasti jos sinne muutetaan, ettei mun kokopäiväinen töissäkäynti olisi edes välttämätöntä. itse lähinnä mietiskelenkin että kuinka paljon jäisin kaipaamaan asioita täältä omilta synnyinseuduiltani ja kotiutuisinko sinne todella? olisiko muutos liian suuri...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
huomasimme HS:ssä ilmoituksen uudesta arava-asunnosta n. 80 km:n päästä silloisesta, ja koska iso perhe ei saanut Helsingistä sopivan hintaista asuntoa suhteesa osittaiseen kotiäityyteeni, päätimme kokei?la onneamme jos se asunto saataisiin, vain yksi asunto oli myymättä siinä taloyhtiössä ja aravaa.
En päässyt katsomaan asuntoa, mutta sanoin miehelleni ja apelleni että jos katsovat sen meille hyväksi niin muutetaan vaan. En ollut koskaan käynyt siellä. Miehen työ Helsingissä tuntui onnistuvan omalla autolla sieltäkin, minä saisin työtä varmaan lähikunnista lasten vartuttua.
Saimme sen asunnon ja kolmessa viikossa muutimme isompaan, uuteen ja uuteen ympäristöön. Lähdin vaikka äitini jäi murehtien saman kadun varrella asuvana ja miehenkin vanhemmat siellä. Kummit ja kaverit, niin lastenkin jäivät, mutta en pitänyt Helsinkiä sellaisena lastenkaan takia, etten lähtisi. Kavereita tuli koulusta ja hiekkalaatikolla.
Pari vuotta oltuamme halusin vielä omakotitaloon, joka löytyi n.20 km:n päästä. Taaskaan en heti ensin nähnyt kuin pohjapiirustuksen, mutta kun ajattelin isoa taloa, viides lapsi oli syntymässä, omaa pihaa ja tonttia, ½ hehtaaria, niin olin valmis muuttamaan jos se vain saadaan järjestymään.
Miehelle muutama kilometri lisää työmatkaan ei haitannut, minä olen ollut lähikunnissa työssä.
Lapsia on enemmänkin, isommat opiskelijoina ja koululaisina, mutta hyvin on mahduttu kaikkein lasten asuessa kotona 200 neliön talossa. Ei kaduttu koskaan.
Helsinkiin päästiin sukuloimaan ja työmatkakin mahdollinen nykyisillä nopeilla kulkuneuvoilla sekä moottoriteillä. Hyvä kun satuttiin silloin katsomaan Hesaria...Ei kun menoksi, hyvää menomatkaa.
hyvältä, sinuna kyllä muuttaisin jos paikka kuitenkin on entuudestaan tuttu ja siellä on sosiaalisia verkostoja. Ehkä tarvitse jonkun sysäyksen? Kyllä Helsinkiin aina takaisin pääsee jos haluaa.
Tosin voihan sitä raataa töissä ja näännyttää itsensä kotitöillä yms. velvollisuuksilla muuallakin kun pääkaupunkiseudulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Otapas selvää noista itä-suomen paluumuuttoprojekteista, Iltarientoja ja kauppoja ei ole Helsingin malliin, mutta toisaalta luontoa ja muuta tekemistä piisaa. Auto oltava liikkuessa, julkisilla aika nihkeästi pääsee. Kannattaa toteuttaa haaveet, elämä kantaa.
Itse tulin pk-seudulle "käymään" sillä ajatuksella, että täältä pääsee sitten pois, kun alkaa ahdistaa. Juuret ovat Savossa, ja sinne mielin takaisin. Mutta eipä sieltä taida töitä löytyä...
Mielelläni muuttaisin heti kun mahdollista, johonkin kivaan pikkukaupunkiin tai suurempaan kirkonkylään, mutta vakkariduuni pitäis ehdottomasti olla. Tosin haaveilen myös "vapaan taitelijan" urasta (ihan hullu haave!) vaikka eipä sillä varmaan perhettään elättäisi.
Jos olisin parisuhteessa, jossa toisella edes olisi varma duuni sisä-Suomessakin, niin lähtisin pakoputki punaisena! Yh:lla ei kauheasti vaihtoehtoja ole...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta koska ollaan molemmat maalta kotoisin, tiedetään myös sen haitat.
Helsingissä koulun voi valita. Jos jokin ei toimi, vaihtoon vain. Maaseudulla on pakko sietää se ainoa koulu ja sen kuviot paikallispamppujen hymypoika- ja stipendikiemuroineen. Sama juttu jos lääkäri on huono, tai hammaslääkäri. Ei ole muita!
Sitäpaitsi luontokin on niin soma juhannusyönä, mutta on vähemmän romanttinen marraskuisena maanantaiaamuna. Kulkeminen on raskasta, mikään ei ole vieressä.
Me asutaan nyt 20 minuuttia keskustasta, kauppakeskuksen ja meren välissä, kaikki on lähellä! Rakastan jopa katulamppuja.
niin täällä on kaikki: puhdas luonto ja rauhallisuus, silti palveluihin ei ole pitkä matka.
Toki tuo pitää paikkansa että on vain yksi koulu mutta kun sekin on niin mahtava:). Minusta asioiden selvittely on helppoa kun vähän tuntee ihmisiä.
Ja se elämänrytmi on niin toisenlaista.
Eli muutimme kolmisen vuotta sitten Helsingistä Itä-Suomeen, pieneen 4500 asukkaan kuntaan. Lapset olivat silloin 1.5 ja 3-vuotiaat. Miehelle oli jotain hanttihommia tarjolla, itse olin kh-tuella. Eli työpaikka oli tiedossa, vaikkakin eri alalta kuin omat työnsä.
Itse olen viidennen polven helsinkiläinen, mies syntynyt etelässä mutta sukunsa on täältä kotoisin. Anoppi asui täällä, minullakin oli muutama tuttu mieheni kautta, miehellä hyviä ystäviä lapsuudesta, oli asunutkin osan elämästään täällä maalla. Eli jonkun verran oli tuttuja ihmisiä, sekä minulle läheinen anoppi.
Pähkäilimme asiaa jonkin aikaa, olin itse valmis muutokseen. Olin asunut nuorena aikuisena suurkaupungissa Euroopassa viisi vuotta, Helsinkikin tuntui jo liian isolta ja kaipuu omaan rauhaan oli kova.
No me muutimme, vuokrasimme alkuun talon. Työt vaihtui miehellä, oli pientä stressiäkin toimeentulosta jne. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Miehellä oman alan yritys, minä kotiäitinä. Löysimme "unelmiemme talon" vuosi sitten, josta maksoimme 65 000€. Kaksi hehtaaria, 40-luvun hirsitalo pihapiireineen. Kaupoille 7km, hyvin toimivat palvelut vaikka on pieni paikka. Ystäviä on löytynyt, minut on toivotettu tervetulleeksi, olen oikeasti yllättynyt miten hyvin olen päässyt sisään tänne.
Lähin kaupunki on 45km päässä, isompi 70km päässä. Teatteriin, keikoille, syömään paremmin pääsee siis halutessaan pienellä vaivalla. Omalta tontilta pääsee sieneen, marjaan, omalta kasvimaalta saa ruokaa pöytään ja marjapensaista mehut ja puuromarjat.
Esikoinen käy eskaria, kuopus 4.5v on kotihoidossa, käymme kerhossa kerran viikossa. Perheenlisäystä on luvassa ensi vuonna, näin tämä elämä menee eteenpäin.
Kertaakaan en ole katunut. Kerrostalon asukille on tämä ollut osin uutta, toisaalta olen aina viihtynyt maalla ja metsässä, ja hommat sujuvat hyvin.
Katselen hieman kauhulla tuota Helsingin touhua. Olen onnellinen että muutimme, meillä on pieni asuntolaina, pärjäämme hyvin, emme muutenkaan mittaa elämänlaatua rahassa. Mutta emme myöskään halunneet 25 vuoden velkaa, kolme kertaa isompaa lyhennystä asunnosta mitä nyt maksamme, kerros- tai rivitaloa jne. Ainaista pelkoa pyllyssä että mitäs jos menee työt, millä maksaa laina. Sitä stressiä ja kiirettä mitä meidän elämä olisi pääkaupunkiseudulla.
Suosittelen kokeilemaan. Me lähdimme, eikä kaduttu. Aina pääsee takaisin, jos siltä tuntuu. Ei ole toistaiseksi tuntuntu :)
Asunnot on kalliita, ei täällä muutamalla kymmenellä tuhannella saa kuin autotallin.
Ja on aikamoinen muutos yrittää tulla tänne edes opiskelemaan, koska ei ole tähän tottunut. ieheni siskotkin palasivat maitojunalla äidin helmoihin sinne Itä-Suomeen.
Olen itsekin miettinyt tuota vaihtoehtoa. Kallistuin kuitenkin pk-seudulle jäämisen puolelle, koska maalla ei ole mitään tarjottavaa lapsille sitten kun he kasvavat. Maalla kasvaneena tieän itsekin, että siellä on suurempi vaara joutua huonoille teille kuin kaupungissa, jossa löytyy tekemistä ja seuraa joka lähtöön eikä olla vain niiden tiettyjen 10 muun lapsen/nuoren kanssa. Maaseutu ei enää ole mikään idylli, vaan sinne ovat jääneet ne, joilla on siellä työtä sekä ne, jotka eivät enää työtä saa eivätkä sitä enää haluakaan. Lisäksi siellä on mielenterveysongelmia, alkoholia ja muita päihteitä - kuten kaupungissakin. Erona on vain se, että kaupungissa voi aina vaihtaa kaveripiiriä eikä myöskään leimaudu loppuiäkseen yhden virheen takia.
Vaikea kysymys siis! Järkiratkaisua siihen ei liene.
Onneksi muuttopäätöstä ei tarvitse tehdä koko loppuelämäkseen.
Minäkin olen syntyjäni helsinkiläinen mutta muutin jo nuorena aikuisena maalle - Keskisuomeen, joka ei kyllä minulle ole näyttänyt kylmää puoltaan, aivan päin vastoin!
Koska asutaan ison "kylän" liepeillä, on kouluja valittavaksi asti, lääkäristä en tiedä. Olen tyytyväinen enkä tod. ole lähdössä takaisin Helsinkiin.
muuten huomaat, että lapset kasvoi jo aikuisiksi... Voitte tietty muuttaa sinne sitten kahdestaankin, mutta oikeasti: se lapsuus on yllättävän lyhyt.