En jaksa enää yrittää saada kavereita.

porukkaa kestinnyt kotonani ja mikä kiitos? Ei mitään vastavuoroisuutta!

lausuu ap ironisesti.

vastakutsuja tulee vain äärimmäisen harvoin.

Kun oikea tyyppi osuu kohdalle, niin siitä vaan syntyy ystävyys ihan yrittämättäkin: hitaasti, mutta varmasti. Ystävät nääs kerätään hitaasti ja niistä luovutaan vielä hitaammin, vai miten se nyt menikään.



Missäpäin asut? Jos asut lähistöllä, niin tutustutaanko?

Muilla on omat nuoruudesta asti yhtenäiset kaveriporukat, joihin ei ole tarvetta lisää porukkaa saada. Itselläni ei ole tällaista likkaporukkaa. En viitsi tyrkyttää itseäni. Olen varmaan tylsä, kun minulla niin vähän ystäviä.En tiedä mistä johtuu? MUita ?

ystävystyinb ja sain pahasti näpeilleni.



Sen jälkeen jonkinasteisen henkisen romahduksen jälkeen olen taas pääsemässä jaloilleni ja koitan taas ystävystyä. Ystävää kaipaan....



On se hieman hankalaa, kun on aikuisiällä muuttanut uudelle/tuntemattomalle paikkakunnalle.

Sitten päätin vain suostua olemaan yksinäinen ja olla tappalematta syksinäisyyttä vastaan. Huomasin, ettei se yksinäisyys ollutkaan niin paha peikko, kuin luulin ja yllätys yllätys: elämä toi minulle ystäviä!



Eli vähän niinkuin Tommy Hellsten sanoo: saat sen, mistä luovut. Sittemmin olen tajunnut olleeni läheisriippuvainen ja nyt paranemassa siitä vähitellen. Nyt en enää "tarvitse" ystäviä ollakseni olemassa, mutta he ovat silti tärkeitä. Vähän niinkuin jossain kirjassa oli, että kun olet yksin, soi musiikki, kun olet ystävän kanssa, soi toisenlainen musiikki ja nautit molemmista musiikeista.

Kouluaikoina meillä oli huobo luokkahenki, kun päästiin yläasteelta ja lukiosta, kukin lähti taholleen eikä kyselty perään. Amk:ssa oli ihan ok luokkakavereita, mutta kun valmistuttiin, porukka levisi ympäri Suomea...

Työkavereista ei ole sen kummempaa seuraa, joten minulla ei ole kavereita juurikaan. Ei ketään kuka lähtisi vaikka kaljalle tai elokuviin...

Niin, ne vanhat muutamat hyvät ystäväni asuvat nykyään 500km päässä...

Mielellään haluaisin itselleni kaverin

Teen samoin. Mutten tosiaankaan oleta siten saavani joskus niitä ystäviä.

T. ap Tampereelta

Kouluaikoina meillä oli huobo luokkahenki, kun päästiin yläasteelta ja lukiosta, kukin lähti taholleen eikä kyselty perään. Amk:ssa oli ihan ok luokkakavereita, mutta kun valmistuttiin, porukka levisi ympäri Suomea...

Työkavereista ei ole sen kummempaa seuraa, joten minulla ei ole kavereita juurikaan. Ei ketään kuka lähtisi vaikka kaljalle tai elokuviin...

Niin, ne vanhat muutamat hyvät ystäväni asuvat nykyään 500km päässä...

Mielellään haluaisin itselleni kaverin

Asun maalla aika syrjässä, ja kaikki kaverit on aika kaukana.

että en ole "yksin" ainakaan tässä asiassa. Vaikka tuntuu kovin yksinäiseltä olla ilman ystäviä kun muilla (sukulaisilla) niitä on...