Lue keskustelun säännöt.
Ahdistaa.. isän hautajaiset
24.10.2009 |
juuri isänpäivää edeltävänä lauantaina, vasta tajusin :( En tajua miten kestän kasassa, kuolemasta kaksi viikkoa ja itku tulee pintaan ihan varoittamatta vähän väliä. Kuolema oli tavallaan ennakoitavissa mutta silti tuli puun takaa, ja sitä edelsi rankka jakso sairaalassa. Kuusikymppinen, vasta..
Kommentit (12)
Virtuaalihalaja sinulle ja voimia! Itke niin paljon kuin itkettää. Se auttaa kestämään.
Minulta kuoli rakas ystävä kaksi ja puoli vuotta sitten ja vieläkin toisinaan itkettää, varsinkin, jos katsoo valokuvia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mun isä kuoli neljä vuotta sitten syksyllä ja ikävä on ajoittain kova..tuntui niin tyhjältä... ajan myötä on helpottanut ja pystyin hymyilemään ihanille muistoille. mutta kyllä sen surun kanssa on kovin yksin ja sen ikävän. mun isä oli vuosia sairas. syöpä uusi useasti ja lopulta oli sairaalassa ja siellä kuoli. kyyneleet tulevat vieläkin välillä silmiin, mutta surusta selviää päivä kerrallaan. kyllä sinäkin selviät, siunausta ja voimia sinulle!
Isäni haudattiin silloin samana viikonloppuna, viikkoa ennen isänpäivää. Minun isäni kuoli aivan yllättäen, ei ollut mitään vihjettä ennen äkillistä kuolettavaa sydänkohtausta reilu kuusikymppisenä.
Kaiken tuon läpikäyneenä en silti osaa antaa mitään neuvoja. Itselleni hautajaiset olivat helpottava kokemus: ruumishuoneella kylmiössä pitämisen jälkeen isä oli siellä missä hänen kuuluikin olla.
Voimia kovasti. Toivottavasti saat nukuttua. Jos et, hae nukahtamislääkkeitä. Minä jouduin syömään niitä ensimmäiset kaksi viikkoa isän kuolemasta.
Ajan myötä olo helpottaa, vaikka sitä on vaikea tuossa alkuvaiheessa uskoa. Kovia paikkoja tulee silti. Edelleen itkeskelen välillä ikävääni, mutta en onneksi enää niin usein kuin aiemmin. Yllättävä itku tuli muutama viikko sitten kun kävin vastasyntyneen esikoiseni kanssa ensimmäistä kertaa isäni haudalla. Tuntuu niin kovin surulliselta, ettei lapseni koskaan tapaa minun isääni. Minulla itsellä on kaksi isovanhempaa, jotka ovat kuolleet ennen syntymääni ja he ovat luonnollisesti jääneet minulle vain valokuviksi ja tarinoiksi ilman mitään todellista suhdetta. Surullista että minun ihana isäni on lapselleni sellainen.
No, meni vähän aiheen sivuun. Edelleen voimia sinulle. Olet raskaan paikan äärellä.
Suru on rakkauden syysasu.
Ja sehän vasta surullista olisi, jos ei olisi mitään surua...
Voimia surunaikaan!
Kun oma isäni kuoli, juuri ennen esikoiseni syntymää vieläpä, AV:lla todettiin että olen luuseri kun suren ja "aikuisena pitää varautua siihen että vanhemmat voi kuolla koska vain"(olin 20).
Mutta hyvä että joillekin edes riittää sympatiaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt marraskuussa tulee 13 vuotta siitä kun isäni kuoli, näin hänet viimeisen kerran isänpäivänä ja seuraavana päivänä hän oli poissa. Ensimmäinen vuosi oli pahin, mutta siitä se sitten ajan myötä on helpottanut.
Voimia tulevaan!
kun olet saanut epäempaattisia viestejä. Toivottavasti et katkeroidu tästä ja ala kostamaan sitä muille, joiden surusta luet tai kuulet. Käännä se niin päin, että tiedät nyt omakohtaisesti, mitä ei pidä sanoa surevalle ja miten herkkänä surun murtama on ottamaan kannanottoja vastaan.
Otan osaa sinun menetykseesi. Et ollut etkä ole luuseri, eikä kuolemaan voi koskaan varautua niin, ettei se koskettaisi. Päinvastoin, kun se ei enää tunnu missään, on ihmisyydestä menetetty paljon ja paljon elvyttävää työtä olisi tehtävä.
Jännä juttu Kun oma isäni kuoli, juuri ennen esikoiseni syntymää vieläpä, AV:lla todettiin että olen luuseri kun suren ja "aikuisena pitää varautua siihen että vanhemmat voi kuolla koska vain"(olin 20). Mutta hyvä että joillekin edes riittää sympatiaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
voit myös lukea surusta kertovia kirjoja tai osallistua sururyhmään. Vertaistuesta voi saada voimaa: on muitakin, jotka ovat kokeneet raskaan menetyksen ja selvinneet siitä ajan kanssa.
jos läheisestä on kyse. Tyhmiä viestejä sait! sinä "aikuisena pitää varautua siihen että vanhemmat voi kuolla koska vain"(olin 20).
Sympatiani ovat sinun puolellasi.
Itse menetin isäni äkillisen sairauskohtauksen vuoksi muutama vuosi sitten. Alussa oli hyvin vaikeaa, minullakin oli pieni lapsi hoidettavana. Toisaalta sain myös paljon lohtua lapsesta ja näin elämän jatkuvan hänen kauttaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mul on sama juttu ei jaksais yhtää ja huomen eka isän päivä ilman iskää😭
Mul on sama juttu ei jaksais yhtää ja huomen eka isän päivä ilman iskää😭
Munkin isä kuoli siinä 6-kymppisenä, tuli täydellisenä yllätyksenä syöpä, diagnoosista meni kolme viikkoa kunnes isä kuoli, juuri ennen joulua. Meillä joulut on aina vähän herkkiä juuri tämän vuoksi. En voi muuta sanoa kuin että yritä pärjätä ja kestää, eihän sitä oikeestaan muutakaan voi. Suru pitää surra. Jos äitisi ja isäsi olivat vielä yhdessä, yritä olla äitisi tukena. Jos sulla on lapsia, ehkä heidän kanssa oleminen vie suurimman tuskan välillä vähän taustalle. Näin ainakin mulla oli, lapset oli vielä pieniä, joten ei ollut oikein aikaa keskittyä vaan siihen suremiseen. Mä kaivoin isän kuvia esille, kehystin ja laitoin kynttilän viereen palamaan ja yhdessä perheen kanssa muisteltiin kaikkia niitä hyviä yhteisiä hetkiä ja oltiin kiitollisia siitä ajasta, joka saatii olla yhdessä. Yritä vaikka kääntää se isänpäivä jotenkin "hyväksi" asiaksi, kunnioittaa kaikkien isien muistoa, niidenkin, jotka eivät enää täällä meidän kanssa ole. Tsemppiä jatkoon sulle ja omaisillesi!