Onko täällä kukaan eronnut lapsen/lasten ollessa alle 1v?

tulleet avioerot on suurelta osin turhia. Valvominen ja raskas elämäntilanne aiheuttaa helposti kriisejä perheessä.

mutta työkaverilla (mies) oli juuri tämä tilanne. Lapsi syntynyt vuodenvaihteessa, kolmio ostettu viime keväänä. Tämä työkaverini eli perheen isä alkoi sitten puhua, että hän vaan yhtenä aamuna tajusi että ei tämä nainen ole se, kenen kanssa haluaa olla loppuikänsä. Aikansa selvittelivät asioita, lopulta nainen muutti pois lapsen kanssa ja jakoivat lapsen hoitoviikot käsittääkseni sovussa.



Huonoja puolia:



Eivät olleet naimisissa, tämä lapsen äiti oli käsittääkseni opiskelija kun jäi äitiyslomalle. En häntä sen tarkemmin tunne, mutta voin kuvitella että on ollut todella tiukkaa muuttaa paljon pienempään asuntoon ja alkaa pohtia opintojen, työnteon yms. raha-asioita ilman miestä.



Mies taas jäi jumiin kolmioon, josta lyhentää lainaa yksin. Myydä ei voi, koska ostohetkeen verrattuna hinnat ovat alueella pudonneet niin paljon että myymisestä jäisi persnettoa.



Miehellä alkoi todella voimakas sinkkuvaihde, hankki huimasti naiskokemuksia ja seikkailuja. Nyt ilmeisesti jo seurustelee vakavasti uuden naisen kanssa?



Tärkein eli lapsi tuntuu olevan molemmille ensi sijalla, minusta tuntuu että tämä mies ottaa nyt paljon enemmän vastuuta kuin silloin kun asuivat yhdessä, jolloin hän lähinnä tuntui olevan koko ajan menossa kaveriensa kanssa kodin ulkopuolella.

Mieheni oli kuivilla oleva alkoholisti koko yhteiselomme ajan noin 6vuotta, kunnes ratkesi juomaan pari kuukautta ennen esikoisen syntymää, oli ottanut häissä maljan ja siitä se taas lähti. Ajattelin että ehkä mies vauvan synnyttyä pääsee jaloilleen ja annoin aikaa, ei auttanut ja vauvan ollessa 5kk muutin pois, lopullinen ero 6kk siitä. Lapsi ei asiaa vielä ymmärtänyt, minulle oli tosi rankkaa kun perheidylli ykskaks kaatui ja näin miten fiksusta mukavasta miehestäni tuli likainen rähjäävä alkkis. Muutin kotikaupunkiini toiselle puolelle suomea kun en kestänyt nähdä viikottain kaupungilla asioidessa juoppoporukoissa pyörivää miestä, tästä on jo vuosi ja yhä elättelen toiveita siitä että mies raitistuu ja muuttuu taas siksi ihanaksi mieheksi johon rakastuin.

Asiantuntijat ovat sitä mieltä, että alle vuoden ikäisen lapsen vanhempien ei pitäisi erota, mutta tottakai aina löytyy äärimmäisiä tilanteita, missä lasta pitää ensisijaisesti suojella, ja tietysti itseäänkin.

Mieheni oli kuivilla oleva alkoholisti koko yhteiselomme ajan noin 6vuotta, kunnes ratkesi juomaan pari kuukautta ennen esikoisen syntymää, oli ottanut häissä maljan ja siitä se taas lähti. Ajattelin että ehkä mies vauvan synnyttyä pääsee jaloilleen ja annoin aikaa, ei auttanut ja vauvan ollessa 5kk muutin pois, lopullinen ero 6kk siitä. Lapsi ei asiaa vielä ymmärtänyt, minulle oli tosi rankkaa kun perheidylli ykskaks kaatui ja näin miten fiksusta mukavasta miehestäni tuli likainen rähjäävä alkkis. Muutin kotikaupunkiini toiselle puolelle suomea kun en kestänyt nähdä viikottain kaupungilla asioidessa juoppoporukoissa pyörivää miestä, tästä on jo vuosi ja yhä elättelen toiveita siitä että mies raitistuu ja muuttuu taas siksi ihanaksi mieheksi johon rakastuin.

Asiantuntijat ovat sitä mieltä myös, että pienen vauvan täytyy kokea olla tervetullut perheeseen. Tällaista kokemusta ei synny, jos vanhempien kommunikointi on jatkuvasti vihamielistä. Meillä oli niin sietämätöntä olla, etten olisi jaksanut olla äiti lapselleni, jos olisin jäänyt. Olemme nyt vuosi jälkikäteen vielä miettineet yhteenpaluuta, mutta ei siitä mitään tule. Miehellä on kohtuuttomat vaatimukset minua kohtaan. Esim. minun, terveyteni takia puolikuntoisen ihmisen pitäisi tehdä miehelle lisää lapsia, vaikka hän ei auta yhtään ensimmäisenkään hoidossa.

niin ja selvitty on ihan hyvin, mummin avustuksella. Talouskin ok. Teen osa-aikatyötä ja saan myös asumistukea.