Oletko eronnut ja myöhemmin palannut?

vielä lapsia. Hän näki kuinka minä jo 4 vuotta vanhempana olisin valmis äidiksi. Hän koki tekevänsä väärin minua kohtaan jos "pitäisi" minua vaikka jonkun muun kanssa voisin saada lapsia.



Meillä ei ollut surusteluaikana eikä kihlauduttuammekaan koskaan mitään erimielisyyksiä, ei riitoja, pelkkää onnellisuutta, ja silti hän ilmeisesti suuressa rakkaudessaan halusi erottavan, minulle lapsia ja onnellista tulevaisuutta...Itkimme erotessamme, ei voinut olla totta...kaipuu jäi varmasti molemmille.



Tutustuin jossain vaiheessa uuteen mieheen, sain lapsia ja edellinen tiesi äitinsä kautta elämäni, epäonnisesta avioliitosta, saamastani huonosta kohtelusta, surusta ja pettymyksistä. Näin edellistä suurta rakkauttani hänen äitinsä kahvikutsuilla, lapsenikin olivat mukana, jotenkin kauheaa kuinka niin voikaan olla...uusi anoppikin oli riidoissa alusta asti kanssani, toisin kuin aiemman kanssa pystyin opiskelemaan kieliä kursseilla jne. vaikka olin uuden kanssa aviosssa. Ei se ihanaa anoppiani häirinnyt eikä ehkä ilman häntä olisi nyt näin onnellisesti asiat. Avioliittoani oli kestänyt vain toista vuotta, kun jouduin eroamaan lasten isästä, olin yh pari vuotta ja sitten eräänä päivänä mies sanoi, ettei kai tämä tämän "pahemmaksi" voi muuttua, lyödään hynttyyt yhteen ja mennään naimisiin. Hän otti huolehtiakseen ja elättääkseen lapseni sekä saimme yhteisiäkin lapsia. Hän on puhunut lapsistani aina kaikille -poikani, tyttäreni, eikä meillä ole kuultu koskaa sisarpuoli jne. Hän ei antaisi kuulema ketään pois. Olemme edelleen onnellisia, iso on perhe osta olemme molemmat onnellisia.

isäni alkoholiosmin takia ja palasivat takaisin yhteen kun isä oli ollut pari vuotta raittiina.

Palasimme yhteen, koska uskoin, kun mies sanoi että se oli ohimenevää ja että minä olen hänen oikea elämänsä nainen. Ohimenevää se olikin, mutta myöhemmin tuli muita ja pitkän rimpuilun jälkeen erosimme uudestaan. Ei olisi missään tapauksessa kannattanut palata yhteen, mutta olin nuori ja naiivi. Halusin antaa uuden tilaisuuden.

Alku oli muutenkin hankala, vahinkoraskaus ym. Muutimme yhteen, mutta muutaman vuoden jälkeen kaipasin muutosta. En halunnut olla miehen kotimaassa paskaduunissa. Halusin muuttaa Suomeen, johon mies aina sanoi, ei ikinä. Lopulta miehen joustamattomuus (muutin siis nuorena hänen kotimaahansa, elin siellä monta vuotta) sai minussa aikaan sen, että lähden. Enkä päätöstä katunut. Kumpikin yritti viritellä uutta suhdetta, Sovimme alussa, että jos jommalla kummalla on sutinaa, niin kerrotaan toisillemme. Itse halusin takaportin siksi, että jos mies olisi toisen kanssa,meidän suhteemme olisi todellakin loppu. Joo, ehdoton siksi, koska mies oli ensimmäinen ja ainoani.



Kului vuosi, hän ikävöi minua ja lastamme. Halusi muuttaa luoksemme. Sanoin kyllä, sanoen myös, etten tiedä onko yksinhuoltajuuteni asiaan vaikuttava tekijä. Hän jätti elämänsä,tuli luokseni. Meillä toinenkin lapsi. Asiat olivat hyvin. Mutta nyt taas mietin. Ne samat ongelmat seuraa. Ja mies opetteli kielenkin... Tuen häntä joka tapauksessa. Mutta ollaanko sopivat toisillemme? Herranen aika, 13 v on kulunut. Kuka tietää, kuka kellekin sopii?

soudamme ja huopaamme vuodesta toiseen, aika kuluttavaahan tämä on. kunnes sitten viime marraskuussa erosimme, emme tavanneet ja silloin kun tapasimme riitelimme rajusti., Lasten hoidot ja tapaamiset sujuivat välillä riitaisissa merkeissä.

Jostain kumman syystä nyt kesällä mies halusi jutella asioista avoimesti ja kertoi ikävövänsä ja haluaa kotiin. Emme muuta saman katon alle varmaan ikinä, voimme jatkaa suhdetta omista kodeistamme... tai sitten tämä on tuhoon tuomittu juttu näinkin.