Ollanko kohtuuttomia?
Miehen mummo ja täti koko ajan kinuavat meitä heille kylään, 6 tunnin junamatkan päähän. Eivät ymmärrä, että me ei voida vain ottaa lomaa töistä ja kesälomallamme ei menty kun molemmilla oli sitä vain viikko ja haluttiin rentoutua kotona. Lisäksi mies on nähnyt tätä porukkaa jo kolmesti tämän vuoden aikana.
He nyt ihan aidosti ihmettelevät ja ovat loukkaantuneitakin,että miksi ei voida tulla kylään viikonloppuna. Koko perjantai menisi junassa, aikaa siellä olisi lauantai ja sunnuntaiaamuna olisi lähdettävä takaisin. Lisäksi juna maksaa 120e/hlö, joten hintakin on aika iso este.
Rasittavaa kun soittelevat oikeasti viikoittain, että koska tullaan ja sitten möksähtävät kun sanotaan ettei ole mahdollista. Vai onko tiedän mielestä?
(tai käytännössä yhdeksi päiväksi) noin monen tunnin matkan päähän. Eikö ne voi tulla sinne päin kun ainakin mummo on oletettavasti eläkkeellä?