Saako ihminen aina jotain tilalle kun jostain luopuu?

Siihen ei auta miehen vaihto, varsinkaan noin hyvän miehen.

Minkä ikäiset lapset teillä on?



Voi kun osaisin neuvoa mutta en osaa. :(

Hae ensin apua masennukseesi lääkäriltä, terapiasta jne. Suosittelen ennen kaikkea terapiaa, jotta saisit selville, MIKÄ sua oikein masentaa ja miten asian voi muuttaa paremmaksi.



Tekstisi perusteella olisit nimittäin valmis vaihtamaan paitsi miehen, myös lapset, talon, koko elämän!

Kävin terapiassa ja psykiatrinen hoitaja kuunteli ja oli ymmärtäväinen, sitten kävin kerran psykologilla ja hän sanoi että olen vain stressaantunut enkä masentunut, oli talon valmistus kesken.

Yksityiseen ei ole varaa...

...mutta lähipiirini taas aina vihjailee että mies pitäisi vaihtaa niin olisin onnellinen..En tiedä. Mieheni ei ole kamalan sosiaalinen,mutta en ole minäkään. en tiedä...Olen vain ihan kadottanut itseni ja elämänlankani ja tarkoitukseni.

Sitten pitää puhua kaverien kanssa. Olen muiden kanssa yhtä mieltä siitä, että ongelma on omassa mielessäsi.

Olin itse vastaavassa tilanteessa mutta erona että meillä ei ollut lapsia.



Pohdin lähtöä nelisen vuotta (yhdessä ehdimme olla 10 vuotta joista siis lähes puolet mietin eroa). Mies oli päällisin puolin ihan ok. Ei ryypännyt, ei käynyt vieraissa tms. Meillä ei vaan ollut mitään yhteistä. Minä en ollut kiinnostunut hänen harrastuksistaan - hän ei minun. Jne jne. Mutta siis periaatteessa suhteessamme ei ollut pahempaa häikkää - kunhan en ollut onnellinen ko. miehen kanssa jonka kanssa minulla ei ollut "sielujen sympatiaa".



Lopulta sain lähdettyä ja moni ihmetteli miksi. Olimme päällisin puolin niin onnellisia ja "tasaisia". Minä en kuitenkaan ollut. Kyse ei kuitenkaan ollut mistään yleisestä tyytymättömyydestä elämääni tai masennuksesta - olin vaan tyytymätön mieheeni. Uskallan sanoa näin koska moni asia säilyi samana vaikka erosin. Asunto, työpaikka, ystäväpiiri, harrastukset. Kaikki pysyivät samana - vain mies hävisi. Ja minä olin ensi kerran pitkään aikaan onnellinen. Olin kaksi vuotta sinkkuna ja löysin uuden miehen. Sellaisen jonka kanssa meillä on samat kiinnostuksen kohteet, ajatukset elämästä, jonka kanssa voi keskustella tuntikausia elämästä ja ties mistä. Olen ollut tämän miehen kanssa naimisissa nyt 15v, meillä on kaksi lasta ja olen erittäin onnellinen. Tokihan meillä on ollut omat huonot hetkemme tässä liitossa mutta kertaakaan en ole pohtinut eroa kuten edellisessä liitossani.



Ap - minusta kuulostaa todella pahalta jo ihan se että te ette voi keskustella keskenänne ilman että siitä tulisi pitemmän päälle riitaa. Jos teillä ei olisi lapsia sanoisin että lähdet nyt etkä kohta. Lapset muuttavat kuitenkin tilannetta ja en osaa neuvoa.

Sitten pitää puhua kaverien kanssa. Olen muiden kanssa yhtä mieltä siitä, että ongelma on omassa mielessäsi.

Hän ei haluaisi elää liitossa jossa hänellä ei ole mitään yhteistä miehensä kanssa (paitsi lapset ja luultavasti asuntolaina). Kukapa haluaisi.

ikäiset lapset? Onko siihen liittyvää uupumusta: univelkoja jne?



Muu uupumus kannttaa ensin hoitaa, sitten vasta näkee mikä itse ja toinen oikeastaan on.

Ja on uupumusta ja univelkoja, työ ei huvita tai tunnu mielekkäältä. On vain selviytymistä...

Olen myös ollut "koulukiusattu" tai siis omasta mielestäni, tai minulla oli kavereita mutta illanviettoihin ei kutsuttu ja pojat puhuivat selkäni takana ja ivailivat...ei tietenkään kaikki. Olen käynyt näitä asioita läpi ja läpi ja tuntuu että olen hyväksynyt koulukiusaukseni jo...mutta muuten tämä masennus ei vain nyt lähde...lääkkeitä syön ja niillä jaksan.

onko se talo jo valmis?



Kannattaisi ainakin yrittää nukkua univelat pois ja saada talo täysin valmiiksi ja katsoa sitten, erotako. Väsyneenä ihan pikkukinatkin kärjistyy. meilläkin on ollut vaiheita (lähisukulaisen väkivaltainen kuolema, työttömyyttä ja isot univelat vauvaperheenä) jolloin ei juuri pystynyt riitelemättä keskustelemaan. Mutta ei se rakkauden puutteesta johtunut vaan väsymyksestä ja peloista.

Mutta meillä oli ongelmia jo ennen lapsia...eli ei ihan talostakaan johdu.

Eli ei jaksaisi tehdä kuin vaan olla itsekseen.

Ap

toivoisin, että saat oman elämäsi kuntoon. Uusi harrastus ja pirteyttä itsellesi. Nyt näyttää siltä, että parisuhde ei ole se ydinongelma. Sit kun itse voit paremmin, parisuhdekin parentuu ja teillä riittää voimia vaikka yhteiselle pikku matkalle, hotelliin tms. Kokeilkaa sitä, meillä ainakin toimii:) Olethan myös muistanut pitää huolta itsestäsi ja sallinut itsellesi omaa aikaa!



Aloita elämän remonttisi itsestäsi. Älä ota eroa ainakaan vielä!

Itsellä samanlainen tilanne vuosi sitten: pienet lapset, taloremontti, ei oikein aikaa hoitaa itseään. Lopulta olisin kaikkein mieluiten eronnut, jättänyt lapset miehelle ja makoillut sängyssä koko ajan vaikka videoita katsellen. Selkeä masennushan se oli. Työpaikalla onneksi loistava työterveyshuolto, ottivat tosissaan masennuksen, olisihan se jo kohta vaikuttanut työntekoon (tai siis vaikutti jo). Psykologin kanssa aloitettiin terapia, lisäksi kokeilin masennuslääkkeitä, mutta mitkään eivät sopineet rajujen sivuvaikutusten takia. Vieläkään kaikki asiat eivät ole reilassa, mutta paljon paremmassa kunnossa olen. Mies on tukenut myös loistavasti.Itsellä tärkein ajatus oli, että kaikki lähtee itsestä. Kukaan ei voi elää minun elämääni, eikä mitään parannusta tule ulkopuolelta, apua ja helpotusta kyllä.



Elämässä ei välttämättä saa mitään jätetyn tilalle, se on ihan tyhmä ajatus. Yritä vielä terapia-asiaa ja voihan sinulle masennuslääkkeet sopia. Mutta hoida itsesi kuntoon, kukaan ei tee sitä puolestasi.