Millä perusteella valitsit miehesi?

Kaikkeen sitä valintansa perustaa, mutta elämä on.

hän oli sellainen kumppani, jota olen kaivannut. Tekee miesten hommat, on hyvä mies, hyvä seksissä (oli tärkeä juttu), hyväksyi mun lapsen (erittäin tärkeä)...

ulkonäön perusteella. "Kyttäsin" miestä pitkään kun se oli niin pirun hyvännäköinen, ajattelin että tuo minun on pakko saada! =)

Lähemmin tarkasteltuna mies osoittautui muutenkin ihanaksi, ja nyt ollaan naimisissa ja meillä on pieni vauva.

Meillä on samanlainen "tyyli". Molemmat ollaan tällaisia epäsovinnaisia punkkareita. Huumorintaju osuu yksiin ja meillä on yhdessä kivaa.

Musta tuo on erittäin tärkeä seikka. Sillä uskon, että mulle sopivia ja kelvollisia olisi olemassa vaikka kuinka monta, mutta niitä kaikkia mahdollisia ei vain tapaa.



Mutta tietysti täytyy olla vielä paljon syitä, miksi tartuin juuri tähän tilaisuuteen.



Ensivaikutelmassa miehen sosiaalisuus oli tärkeää, sillä itse en ole mitenkään supersosiaalinen, joten mulle sopii pariksi sellainen, joka hoitaa vähän munkin puolesta joskus tunnelman ylläpitämistä, keskustelujen etenemistä ja lisää joukkoon huumoria.



Ja ensivaikutelman jälkeen homma sitten pysyi kasassa, koska mies antaa mun olla sellainen kuin olen, ei lähde mukaan mun kiukutteluihin ja osaa hyvin tasoittaa ja rauhoittaa mun kuohahtelua. Eli osaa taitavasti pitää mut aisoissa, mutta sitten toisaalta taas antaa mun raivota, jos mua raivostuttaa, eikä mun tarvi pelätä, että mies lähtee lätkimään, jos en oo kiltti.



Eli miten sen lyhyesti sanoisi, ehkä se oli sitä, että mies halusi sitoutua, oli tosissaan eikä pelleillyt mun kanssa.

Oltiin tunnettu miehen kanssa samoista ympyröistä jo vuosia, mutta kun lempi leimahti, jutun etenemiseen oli monta hyvää syytä:



Olin itse jo niin kasvanut henkisesti, että en enää rakastunut renttuihin. Nuorena olisin ehkä pitänyt miestä tylsänä, koska hän ei ole mikään päihderokkari. Nyt osaan arvostaa ihan älyttömän paljon sitä, että hän on kunnon mies.



En ollut itse samalla sekunnilla rakastunut, mutta annoin suhteelle mahdollisuuden ja parin tapaamisen jälkeen omatkin tunteet jo heräsivät tosissaan. Olen joskus yrittänyt kuukauden verran seurustella "ihan hyvän miehen" kanssa ja siitä ei tullut mitään, kun tunteet eivät heränneet.



Molemmille oli alusta asti tärkeää, että yhdessä vietetty aika on ensi sijalla, en ikinä ole joutunut kerjäämään mieheltäni huomiota tai kyttäämään puhelinta ja toivomaan soittoja tai tekstareita, olen aina saanut häneltä huomiota ja toivottavasti sitä myös osannut antaa.



Tässä joitakin hyviä puolia hänestä...



Ihastuneena ja rakastuneena sitä ei tietenkään sen kummempia "valintoja" tehnyt, mutta sittemmin olen arvioinut, että mieheni hyviä puolia ovat esimerkiksi se, että hän antaa minun olla sellainen kuin on, eikä ikinä painosta minua suuntaan tai toiseen. Elämän peruslähtökohdat ovat suht samat (samantapainen perhetausta, koulutus ja työhön sijoittuminen). Lisäksi hän täyttää sellaisen kaikkien naisten a-listan, on hyvännäköinen, pitkä, älykäs, huumorintajuinen, lapsirakas, uskollinen, sporttinen jne jne. Siitä ei ainakaan haittaa ole. :)

Eli oltiin heti samalla aaltopituudella ja molemmat oltiin silloin ihan opiskelijoita. Meitä yhdisti myös samanlainen huumorintaju.

Tuntuu että näin kypsemmällä iällä parinvalinta on vaikeaa. Ei haluaisi toistaa nuoruuden eikä edellisen suhteen virheitä, ja tuntuu että kaikki vähänkin kelpo miehet on varattu ikuisiksi ajoiksi. Eikä myöskään haluaisi kovien koettelemusten jälkeen läheisyydenhalussaan haksahtaa ja tyytyä siihen ensimmäiseen vastaantulevaan.

Kiitos näistä!

Hän nyt sattui olemaan siihenastisen elämän ainoa tyyppi joka tuntui olevan aidosti rakastunut minuun ja halusi naimisiin kanssani. Olihan hän tietenkin mukava ja hyvä ammatti jne mutta tärkein seikka oli se, että hän rakasti minua niin paljon että kykenin luottamaan siihen ettei hän heti tilaisuuden tullen etsi uutta naista.

ollessani 16-vuotias, mutta syyt olivat samat silloin kun ovat nykyäänkin yhteiseloomme. Mieheni on mahtava keskustelija, huumorintajuinen, komea, miehekäs ja herkkä. Olisipa tuo vuosien varrella kelvannut vaikka kenelle, mutta vierelläni on pysynyt ja luvannut aina pysyäkin =)

Ihan persoonaan rakastuin ja aidosti, kun ei ollut vielä tietoakaan mikä miehestä tulee "isona". Eikä siis biologinen kellokaan tikitellyt. Nyt on oltu 17v yhdessä ja hankittu sinä aikana ammatit, työt ja lapset.

ja ei ole tullut sen koommin vaihdettua, kun ei mitään ISOMPAA vikaa ole ollut.



- rakkautta ensi (kännisellä) silmäyksellä se kai oli. Eli siis varmaan noista vaihtoehdoitsa hullaantuminen kemiallisista syistä... :)

- statusta en miettinyt, opiskelijoita oltiin molemmat silloin..

- Biologinen kello ei tikittänyt vielä aikoihin.

tietysti siinä mielessä että oli samat kiinnostuksen kohteet ja ala. Hän oli siinä vaiheessa juuri armeijasta päässyt eikä ollut vielä saanut vakituista työtä joten ei ainakaan raha vaikuttanut. :)



Olin tavatessamme 16v ja mieheni 22v, joten biologinen kello ei varsinaisesti vielä tikittänyt mutta tiesin kyllä että haluan lapsia, joten piti myös olla hyvä isä.



Ensitapaamisemme oli paikassa jossa oli pieni kissanpentu, minä rakastan kissoja ja täytyy myöntää että se vaikutti kyllä ihastumiseeni kun mies otti kissanpennun syliinsä ja silitteli sitä, sellaista minä nimittäin harvemmin olin nähnyt varsinkaan tuonikäisten miesten tekevän. Ja yksi oli myös se ettei mies käytä ollenkaan alkoholia kuten en minäkään, jonka senkin koin melko harvinaiseksi tuonikäisissä miehissä.

että toki mieheni komea, lihaksikas ja miehekäs ulkomuotokin saattoi vaikuttaa asiaan ;)

joka ei ole miellyttävän näköinen mielestäni. No on tuossa muitakin hyviä puolia, tosin on huonojakin, esim. hemmetin itsepäinen välillä. Mutta en kai itsekään virheetön ole.

17 ja 18 v, joten vaakakupissa ei ollut noin painavia asioita :-) Lähinnä urheilullisuus, komea ulkomuoto ja samat arvot/kaveriporukat vaikuttivat.

oli pienen lapsen yh ollu jo siitä asti ku lapsi 2kk. Päättelin että symppis ja vastuuntuntoinen. ja kaiken lisäksi erittäin komea ja urheilullinen.