G: Lempivaatteesi?
Mikä on se ihana, upea, muistoja herättävä, mielenkiintoisen historian omaava jne. vaate, josta et ikinä luovu tai jota käytät vuodesta toiseen?
Itselläni on aikoinaan Hietsun kirpparilta ostettu Sandin harmaa kolttu, maksoi silloin 120mk, jolla on käyty niin häät kuin hautajaisetkin. Vaate on edelleen kuin uusi ja tyylikin niin iätön, että voisin käyttää sitä edelleen. Kerran jo laitoin Uffen kassiin, mutta kaivoin sittenkin pois. Nyt harkitsen, josko jo luopuisin.
Tämän kesän alennusmyynnistä löytyi Marimekon musta, silkkinen A-linjainen ihanuus, josta mahduin kokoon 38 *tekee hyvää itsetunnolle*. Asuun kuuluvalla vyöllä en tee mitään *mulla mitään vyötäröä ole*, paitsi ensi kesänä, kun olen tosi paljon hoikenpi *OLEN!*.
Kauppaan ei ole koskaan jäänyt vaatetta, jonka ostamatta jättäminen olisi harmittanut, paitsi siis sellaisia, joihin en mahtuisi, mutta vuosia sitten Espanjassa näin kenkäkaupan ikkunassa Camperin ruskeat kengät, joissa oli apinan kuva päällä. Miksi en vaan törsännyt? Niiden vuoksi olisin ollut valmis syöttämään lapsille viikon maksalaatikkoa.