Onko kukaan palannut takaisin yhteen ns. time outin jälkeen?
Kommentit (5)
mutta ne syyt ensimmäiseen eroon olivat yhä tallella ja erosimme lopullisesti 2 vuotta myöhemmin.
Ja hyvin ollaan onnistuttu. "Time Out"sta on nyt 8 vuotta aikaa ja ollaan oikein onnellisia. Ennen yhteenpaluuta kaivettiin suhde pohjamutia myöten pöydälle ja siitä huolimatta molemmat halusivat jatkaa ja rakastaa (joskushan käy, että kun kaivetaan kaikki esille jutut tulee niin raadollisiksi, ettei toisen sanomisia ja tunteita niin kestäkään). Ollaan rehellisesti onnellisempia kuin koskaan - tuntuu siltä, että kun käytiin tuo elämänvaihe elämässä, ei ole mitään mikä voisi enää meidän suhteen tuhota ja se tuo sellaista rauhaa ja turvaa...
nillä oli yksi lapsi, olivat olleet yhdessä n 7 vuotta. Sitten olivat erossa puolitoista vuotta ja menivät yhteen. Saivat toisen lapsen ja 3 v kuluttua erosivat lopullisesti
mutta kaveri palasi. Siitä on jo ainakin kymmenen vuotta, ja ovat nykyään oikein onnellisia. Kaksi lasta syntyivät time outin jälkeen, joten paluusta yhteen lasten tähden ei ollut kyse.
me palattiin.
1,5 vuotta oli oma asunto ja nyt oltu saman katon alla jo 3 kk. Hyvältä näyttä....