Vietiin sairas lemmikkirotta eilen piikille, ja itkin kauheasti. Tytär vain vähän niiskutti.

Raskauden aiheuttamalla herkkyydellä on varmasti vaikutusta fiiliksiisi.



Mutta myös sillä että tyttäresi ei varmasti ymmärrä vielä (jos ei ole kovin vanha) kuinka lopullista kuolema on. Että lemmikkiä ei enää koskaan ole sen jälkeen kun se kuolee. Sinä ymmärrät.

Tiedän tunteen.. Mulla on ollut yhteensä 5 gerbiiliä ja kaikkien kuolema on ollut kova paikka. En halua edes ajatella miltä sitten tuntuu kun rakas koiramme kuolee joskus..

sulle vaan se lemmikki oli tärkeämpi kuin tytöllesi. Lemmikin kuolema on kamala juttu, ja ihmettelen kyllä lasta, joka ei lemmikin kuolemaa sure...

Lemmikin kuolema on kamala juttu, ja ihmettelen kyllä lasta, joka ei lemmikin kuolemaa sure...

Riippuu aika paljon lapsen iästä että miten reagoi, kun ei välttämättä sitä kuoleman lopullisuutta tosiaan ymmärräkään.

Rotat on mainioita kyllä :). Minulla oli 2 aikanaan, loistoheput.

Jouduin viemään tyttären kanssa hänen jo kolme vuotiaan lemmikkihamsterinsa piikille, ja minä olin se, joka vollotti...



Taustalla se, että olin 3-vuotta takaperin vienut samalle reissulle, samalle eläinlääkärille rakkaan koiramummomme. Silloinkin olin raskaana, joten osansa varmaan hormoneillakin, mutta kyllä näihin eläimiin kiintyy kuin omiin perheenjäseniinkin.

mutta ei tosiaan taida ymmärtää ettei se ihan oikeasti tule enää koskaan takaisin ): Tyttö sanoi, että nyt se rotta on mennyt rottien taivaaseen ja on tytön suojelusrotta. Ihan hellyttävä ajatus.



Ap

ei ole vielä ihan oikeasti ymmärtänyt mitä kuolema tarkoittaa. Kyllähän se noin niin kuin periaatteessa osaa sanoa että "se tarkoittaa sitä ettei sitä ole enää koskaan olemassa", mutta käytännössä se ei tee eroa esim. sen välillä jos sanon että se olisi voinut jotain tyhmyyttä kokeillessaan kuolla (tyyliin hypätä ikkunasta), tai sillä jos sanon että ei saa tehdä kun se on huonoja tapoja (tyyliin kaivaa nenää).

radiosta päivän hittibiisejä. Mikä hyvänsä "ooh baby I love your body" -tasoa liikuttavampi sai mut kyyneliin.



Raskaanaolevat ovat aika suloisia kun ne ovat niin tunteellisia. Otan kuitenkin osaa lemmikin suhteen.

olette joutuneet luopumaan lemmikistä. Sen tietää, kun johonkin oikein kovasti kiintyy, että luopuminen on raskas juttu. Tätä se elämä vaan on. Mutta onneksi sitä on saanut kuitenkin tuntea suurta hellyyttä luontokappaletta kohtaan. Ei kaikki saa.



Ap

olette joutuneet luopumaan lemmikistä. Sen tietää, kun johonkin oikein kovasti kiintyy, että luopuminen on raskas juttu. Tätä se elämä vaan on. Mutta onneksi sitä on saanut kuitenkin tuntea suurta hellyyttä luontokappaletta kohtaan. Ei kaikki saa.

Ap

Meillä on ollut aina kotona paljon eläimiä ja on nytkin. Minä parun aina palkeet suorana oli sitten kyseessä undulaatti tai koira. Perheenjäseniä ne on minkäs sille mahtaa.



Rottia mullakin oli nuorempana mutta ovat niin pirun lyhytikäisiä että sai vuoden, parin välein olla jatkuvasti lopettamassa. Huikean älykkäitä ja seurallisia lemmikkejä. Harmi vaan kun ovat laboratorioeläimien jälkeläisiä niin syöpä tulee ennemmin tai myöhemmin.

Ihan älytöntä ja tunteetonta vastata, että eläimen takia itkeminen johtuu raskaushormooneista. Haloo, eikö sen eläimen takia voi itkeä ilman mitään selityksiä? On ihan hyvä vain, että ihminen arvostaa eläimiä ja rakastaa niitä niin, että itkee, ja lastenkin on vain hyvä oppia se.

Meillä on jouduttu lopettamaan kaksi pikkulemmikkiä, viimeksi sammakko, ja mä itkin hysteerisesti polvillani lattialla.Kun se alkoi, ei voinut enää lopettaa. Lapsista se on ihan ok ja antavat mun itkeä jos siltä tuntuu. Muuten en ole mitenkään erityisen herkkä, enkä raskaana, eläinten kuolemat ovat vain todella kova paikka.Ja saavat ollakin.



Oma äitini oli todella kylmä ja kova ihminen, ja ainoa inhimillinen ja hyvä muistoni on se, kun hän täysin yllättäen itkin salaa vessassa koiran kuolemaa. Vielä 30 vuodenkin jälkeen hämmästyttää, että hänessä oli jotakin ihmismäistä, vaikka salaa. Hyvä niin, että edes eläimet koskettavat.

Ja se aiempi pikkulemmikki lopetettiin eläinlääkärissä. Itkin siellä ja nyyhkin vielä kadullakin, ja eläinlääkärilla oli todella loistava suhtautuminen, hän oli lähinnä positiivisesti yllättynyt siitä, että joku vaivautuu itkemään pienen, mitättömän eläimen vuoksi. Hän osasi valita hyvin sanansa (piristävästi, ymmärtäväisesti), jotta palaan raiteilleni edes hieman, kun huomasi, että prakaan kesken lauseen.

Koiran lopetus oli pahin mutta raskaana itkin hysteerisesti kun yksi täplämonni ui suodattimeen ja kuoli, vessassa ulisin puoli päivää sen kalan tuskallista kuolemaa ja mies piti minua ihan sekopäänä. Otan osaa ap. Jännä muuten lukea noita rottia ylistäviä kommentteja kun itse olen pitänyt niitä aina vähän inhoina, täytyykin tutustua lajiin paremmin!

On se hyvä että toisiakin on niin herkkiä.Luin ja itkin.Minulle hiiret on rakkaita.Se herkkyys menee ohi kun ottaa toisen rotan tai niinkun minä lääkityksen.Yritä ajatella että se olisi aiheuttanut tulipalon jossa koti olisi mennyt ym.

Minä en ole raskaana ,mutta ne ajat tekee herkäksi,

ja ohops tuli lausunto kilpirauhasen vajaatoiminta ja seurantaan meni.Itkin ja mellastin pienestäkin ja kilpparissahan se vika oli.

On se hyvä että toisiakin on niin herkkiä.Luin ja itkin.Minulle hiiret on rakkaita.Se herkkyys menee ohi kun ottaa toisen rotan tai niinkun minä lääkityksen.Yritä ajatella että se olisi aiheuttanut tulipalon jossa koti olisi mennyt ym.

Minä en ole raskaana ,mutta ne ajat tekee herkäksi,

ja ohops tuli lausunto kilpirauhasen vajaatoiminta ja seurantaan meni.Itkin ja mellastin pienestäkin ja kilpparissahan se vika oli.

On se hyvä että toisiakin on niin herkkiä.Luin ja itkin.Minulle hiiret on rakkaita.Se herkkyys menee ohi kun ottaa toisen rotan tai niinkun minä lääkityksen.Yritä ajatella että se olisi aiheuttanut tulipalon jossa koti olisi mennyt ym.

Minä en ole raskaana ,mutta ne ajat tekee herkäksi,

ja ohops tuli lausunto kilpirauhasen vajaatoiminta ja seurantaan meni.Itkin ja mellastin pienestäkin ja kilpparissahan se vika oli.

ja jokaista olen itkeny silmät päästäni, enemmän kuin lapset. Ne on kai jotenkin jo turtuneet, mutta mulle jokainen pikku sittiäinen on iso menetys. Joten ymmärrän ap:tä täysin!

Tyttö sanoi, että nyt se rotta on mennyt rottien taivaaseen ja on tytön suojelusrotta. Ihan hellyttävä ajatus. Ap

Mullakin oli rottia joku kymmenen vuotta sitten. Aivan hurmaavia olentoja ja niin älykkäitä! Niiden menettäminen oli kova paikka. Etenkin, kun minut oli vähän aikaisemmin todettu astmaatikoksi, joten uusista rotista ei voinut enää haaveillakaan.