Minkä ikäistä lasta voi mielestäsi rankaista? Ja miten? (ov)
Näkemysero miehen kanssa lapsen kasvatuksesta...kummatkin haluamme, että lapsilla on selkeät rajat, mutta olemme eri mieltä siitä, minkä ikäiseltä voi mitäkin vaatia. Auttakaa pohtimaan asiaa ja kertokaa mielipiteitänne.
Minkä ikäisestä alkaen teillä on lasta jotenkin rankaistu, jos hän kiellosta huolimatta tekee jotain? Ja mikä olisi mielestäsi aluksi sopiva rangaistus?
Kommentit (4)
Mutta osaa jo kaikkea. PItää voida kieltää ja korottaa hieman ääntäkin. Tuon ikäiselle myös joka kerta sanotaan, että miksi ei.
Kerrotko miten ja missä tianteessa miehesi haluaisi toimia?
kanssa kerrottuna, ettei noin voi toimia. Anteeksi pyytämistä voi myös opetella.
Minusta kolmevuotiaasta eteenpäin voi miettiä muita rangaistuksia, etuoikeuksien menettämisiä ja jäähyjä.
Mielestäni tuon ikäiselle riittää kielto, tiukka äänensävy ja selitys miksi ei. Ja tietysti useamman kerran jälkeen vaan entistä tiukempi ei ja tilanteesta pois nostaminen. En oikein edes tiedä, mitä tuo mies sitten tarjoaisi paremmaksi vaihtoehdoksi, kunhan kiukuttelee kuin lapsi itsekin, että kuria pitää olla. Anteeksi pyytäminenkin olisi lapselle vähän vaikeaa, reppana kun ei vielä edes puhu. :(
ap
Ärsyttää vieläkin eilinen riita...ollaan niin eri taajuuksilla tässä asiassa. Lapsi on alle 2 v.
ap