Olen anorektikon äiti - millainen kasvattaja olen?

Anoreksia on voimakkaasti perinnöllinen tauti.

johon perinnöllisenä persoonallisuuspiirteenä liittyy perfektionismi. Eli ei perektionistiäiti sitä anoreksiaa lapselleen aiheuta, vaan lapsessa on sama perfektionismi geneettisesti kuin äidissäkin. Sen takia ulospäin voi näyttää siltä kuin äiti aiheuttaisi anoreksian, vaikka saattaa vain kantaa samoja geenejä.

Anoreksia on voimakkaasti perinnöllinen tauti.

Paljonko lapsi painaa ja kuinka pitkä hän on. Ikä?



Onko kotona vai sairaalahoidossa. Anoreksia on psyyken sairaus siinä missä ylensyönti ja muut syömishäiriöt tai alkoholismi.



Toivottavasti tyttäresi paranee. Voimia.



Itselläni on tytär joka vaatii itseltään liikaa ja se on johtanut ongelmiin. Lisäksi hänellä on ajoittain pakko-oireita. Nyt kesälomalla ne ovat helpottuneet kun ei tarvitse miettiä koulua.

Tyttäreni on yleislahjakkuus ts. pärjää hienosti kaikissa aineissa.

hyväksy itseäsi ( tai ketään muutakaan) lapsellesi, ongelmat kertautuu myös seuraavaan sukupolveen.



Jos taas pystyt työstämään omaa ongelmaasi ja hoitamaan itseäsi + tasapainoilemaan siinä sivussa vanhemmuuden vaikealla saralla, olet hyvä äiti.

anorektikko kontrolloi elämäänsä syömättömyydellä ja vaatii itseltään paljon.



Eli sinä (tai joku) vaadit lapseltasi hyvää menestystä, tai ainakin tiedostamaton oletuksesi on sellainen, että läksyt luetaan, koulussa tehdään parhain mahdollinen, huone pidetään siistinä, käyttäydytään normien mukaan.



Miten kommentoit :-)?

Tai voisihan sut haukkua pystyyn, mutta miksi pitäisi? Pieleen menee kumminkin kun et muuta kerro. Ja sekin vielä että onko lapsella toista kasvattajaa? Sekin vaikuttaa.

Mä uskon että äiti jonka lapsella on jotain ongelmaa, syyttää itseään jo niin paljon että ei todellakaan kaipaa muiden kommentteja enää. Ei ainakaan täällä ilkeyksistä tunnetulla palstalla. Niin, ja äidit syyttävät itseään usein turhasta, se vaan menee niin. Pakko on jotain syyttää ja etsiä syyllistä, mikä sen parempi vaihtoehto kuin syyttää itseään.

Hei, olen entinen anorektikko ja todellakaan vanhemmissani ei ollut syy sairastumiselleni.

Väkisinkin tulee ensimmäisenä mieleen ajatus, ettet ole ainakaan mikään rehevä, pullantuoksuinen iloluontoinen äiti. Ennemminkin ankaruus, tiukkuus elämän eri osa-alueilla määrittää sinua. Olet ehkä kova uranainen joka pitää kunnostaan hyvää huolta ja syö sekä ruokkii perhettään erittäin terveellisesti...



Voi olla että menee täysin metsään, mutta nuo nyt ovat päällimmäisiä ajatuksia mitä tulee mieleen, epäreilustikin ehkä.

Kyllä nyt aina jokin syy täytyy olla.

Hei, olen entinen anorektikko ja todellakaan vanhemmissani ei ollut syy sairastumiselleni.

olen lukenut Marianne Kackön Tapa minut äiti-kirjan, joten täydet sympatiat sinne.

Kyllä syyllistän itseäni ja pohtimasta pohdin missä kohtaa on mennyt vikaan. Kaipaan suunnattomasti sitä tervettä tyttöä, joka hän ennen oli ja kadun ettten osannut ennakoida tulevaa. Samalla yritän pitää syyllisyyden kurissa ja keskittyä tulevaan, jotta jaksan tukea tyärtämme loputtomalta tuntuvassa sairaudessa.



Meitä kasvattajia on kaksi. Emme kumpikaan ole kovin kunnianhimoisia ihmisiä. Kiinnitimme jo tytön ollessa 2-v huomiota hänen suorituskeskeisyyteensä ja teimme voitavamme antaaksemme lapselle positiivisia kokemuksia vailla suorittamista. Myöhemmin kannustimme tyttöä ottamaan koulussa rennosti, vitsailimme, että tavoitteena on saada kokeesta 8 ja sietää se. Nyt on vitsit vähissä.

Itse olen aina ollut tyytyväinen kehooni, enkä ole koskaan kiinnittänyt ihmisten ulkonäköön huomiota. Olemme aina syöneet normaalia perusruokaa, tyttö ei aikaisemmin oireillut mitenkään ruuan kanssa, söi hyvin ja monipuolisesti, oli normaalipainoinen.

Meillä on melko läheiset välit vaikka tytön pitäisi olla murkku, selittyy varmasti sairauden aiheuttamasta kehityksen hidastumisesta.

Jotain olemme tehneet pahasti pieleen, enkä vastausta olettanutkaan saavani täältä- halusin vaan kuullostella miten sitkeässä vanhat äiti-tytär suhteen vinoutumat anorexia perheissä ovat.

Veljelläni on mielenterveysongelmia ja silti äitimme on aina ollut mitä parhain ja ihanin ihminen.



Lakatkaa syyttämästä kaikista ongelmista äitejä.

Ja aina kannustava, rakastava, sellainen jolle pystyi puhumaan kaikesta ja jolla oli taito rakastaa murheet aina vähän pienemmiksi... Ja silti minusta tuli anorektikko. Ei se ole niin mustavalkoista. Ei multa vadittu mitään täydellisyyttä, enkä itsekään vaatinut sitä itseltäni. Syömishäiriössä voi olla kyse muustakin. Mutta ei siitä sen enempää.



Paljon merkittävämpää on mielestäni se rooli, mikä äidilläni on ollut PARANEMISESSANI. Ilman hänen tukeaan en olisi varmaan selvinnyt.

onko siis suorituskeskeisyys persoonallisuudenpiirre?



3

Äitisi on varmasti ylpeä sinusta.

Emme me äidit aina voi tehdä ja valita oikein, mutta kunpa minäkin voisin edes hetkeksi helpottaa lapseni oloa.

Paranemista en aina jaksa edes ajatella.

Ihana kuulla, että joku voi sanoa olevansa "entinen anorektikko"! Kaikkea hyvää Sinulle ja äidillesi:-)

ap

oma äitini/kotini oli varmasti hyvin pitkälle ap:n kaltainen, jos nyt tästä lyhyestä kuvauksesta voi mitään päätellä. syitä sairastumiseeni oli varmasti paljon, mutta yksi iso syy lienee ollut se, että olin/olen suorittaja, perfektionisti, kontrollifriikki, kiltti jne.



valitettavasti vanhempieni kanssa olleet läheiset välit kärsivät sairaudestani. 80-luvun lopulla tähän sairauteen ei oikein osattu suhtautua, ei kotona eikä terveydenhuollossa.