Luulen, että olen masentunut, mutta en uskalla hakea apua =(

tiedän kokemuksesta. Sun pitäisi päästä johonkin lepäämään vaikka viikonlopuksi.

riittäisi.. Miehen kanssa kahdenkeskeistä aikaa ei juuri ole.



ap

masentuminen johtuu usein siitä että elämäntilanne ei vaan tyydytä. sille täytyy silloin vaan tehdä jotain, etsiä sellaista mikä saa elämän taas maistumaan. En nyt tarkoita että jätetään ukko ja lapset ja lähdetään etsimään suurta rakkautta, vaan hommataan reippaasti lastenhoitaja ja lähdetään harrastamaan sellaista mikä kiinnostaa - tai nukutaan vaan jos siltä tuntuu.

Aloita vaikka kuntosaliharrastus ja joku terveellisen ruuan kuuri koko perheelle, niin saat olemuksesikin sellaiseksi että viihdyt siinä ;)

jos pilkkoisit tilanteesi vähän pienempiin paloihin? Kun miehesi auttaa kotona, niin ottaisit vaikka tunnin päivässä ja menisit lenkille ilman lapsia. Menisit viikonlopuksi jonnekin lepäämään, kuten joku ehdottikin. Lopettaisit iltasyöpöttelyn - olet aikuinen, pystyt siihen kyllä. Puhu miehellesi, tarvitset väsyneenä enemmän hänen tukeaan.

Jos edelleen olosi on apea, hae apua. menethän hammaslääkäriinkin jos hammasta särkee, tai gynelle jos jotain epämääräistä oireilua. Avun hakeminen masennukseen on ihan sama asia. Neuvolassa ajatellaan varmasti, että hyvä äiti kun hakee apua.

Olen samaa mieltä, mitä tahansa alakuloa tai väsymystä kutsutaan nykyään helposti masennukseksi. Mutta jos oikeasti olet masentunut, hae siihen apua. Usko vaan, et halua vuosikausia potea hoitamatonta, ehkä pahenevaa masennusta.

Kaikkea hyvää! :)

Pari kartoituskäyntiä alkuun auttaa jo kummasti. Tehdään kirjallinen testi, mikä kertoo masennuksen asteen. Ammatti-ihmisen kanssa lyhytkin keskustelu saa solmun aukeamaan ja jos todella olet ulkopuolisen avun tarpeessa sitäkin järjestyy. Usein psykologilta saa jo parilla käynnillä niin paljon neuvoja, että pärjää hyvin itsekin eteenpäin.

T. Samassa tilanteessa ollut ja avun saanut

Ehkä olen vain väsynyt. Tein netissä jonkun masennustestin ja sen mukaan olin kohtalaisen masentunut. Mutta on todella hassua ajatella, että minä aina niin energinen ja sosiaalinen luonne olisin masentunut. Tämä voi olla ehkä vain väsymystä kun arki on jatkuvaa lastenhoitoa ja kodin laittamista. Pitäisi vaan rohkeasti osata pyytää apua, mutta tuntuu etten osaa. Olenhan itse lapseni tehnyt enkä halua muita vaivata. Mutta pinnaa kiristää esikoisen uhmailut ja nuorempi on reilu 1v. ja ei osaa osallistua yhteisiin tekemisiin, mitä isompi haluaisi tehdä, lähinnä sotkee. Ja jos nuoremmalle yrittää keksiä tekemistä niin ei käy. Syliin kun ottaa toisen niin toinen alkaa kitisemään. Isompi riehuu ja kiusaa pienempää. Välillä on tunne, että mikään ei riitä tai kelpaa. Kuitenkin kun tapahtuu jotain kivaa, on vieraita tms. niin kaikki on hyvin. Olen nyt päättänyt, että kun pääsiäisen herkut on syöty niin alan ihan oikeasti tarkkailemaan syömisiä ja yritän opetella nauttimaan pienistä asioista. Kun vaan saisi väsymyksen nukuttua pois. Ja nyt kun lapset on kipeenä ja ilma on kun morsian ja ulos ei pääse niin sekin harmittaa.



Ehkä tämä tästä=) kiitos vastauksista ja saa kertoa lisää jos jollain on samanlaisia kokemuksia.



Mistä muuten tietää, että nyt on oikeasti aika hakea apua?

Jos olet kotiäiti, niin yritä järjestää itselle omaa aikaa, joku harrastus tai muuten vain yksin ulkoilu. Jos päivät ovat liian yksitoikkoisia, niin kyllä siitä masentuu. Sen takia monet menevät töihin ja vievät lapset hoitoon...

mutta iltaisin käyn muutaman tunnin koulussa. Tämän otin juuri siksi, että saisin muuta ajateltavaa. Mutta tietty toki koulukin tuo omat stressinsä, mutta kuitenkin on ihan mielekästä ja uskon että se palkitsee sitten myöhemmin=). Ja tämä talvi on ollut muutenkin todella kiireistä aikaa.



ap

Kyllä aktiivinen, energinen, positiivinen ja sosiaalinenkin ihminen voi sairastua masennukseen. Niin kävi minullekin, vaikka ajattelin, että minä nyt viimeksi sairastuisin. Kuka tahansa voi.



Sinun ajatuksesi kuulostavat niin tutuilta. Mutta toki tilannekin on rankka - kotona kahden pienen lapsen kanssa. Käy psykologin juttusilla, et häviä siinä mitään.

ei se sitä katso onko uhri energinen, sosiaalinen, onko elämä mallillaan. se vain tulee ja sen voi hoitaa pois.



suosittelen lääkärille juttelemista. sairaus kaipaa hoitoa.

Harkitsen myös avun hakemista, mutta minuakin pelottaa. Miksi pelkäät neuvolan reaktiota? Näkevätkö he siellä, jos sinä saat masennusdiagnoosin?



Minä pelkään sosiaaliviranomaisia. Mies on uhannut minua erolla monta kertaa. Entä jos saan jonkin diagnoosin, voiko se vaikuttaa lasten huoltajuuteen?

ajattelisivat, että olen huono äiti rakastamilleni lapsille ja tulisi jotain toimenpiteitä=( Vaikka tuskin kukaan lapsia kovin hepposin perustein vie=) Mutta siis tyhmiä pelkoja kai. Koska lapset voivat hyvin ja heillä on paljon rakastavia aikuisia ympärillä ja mies hoitaa heitä todella paljon ja itse pystyn kuitenkin huolehtimaan kaikesta niin on kai turha pelko=)



ap

Hakekaa apua ajoissa! Tilanne voi mennä vaan pahemmaksi ja toipuminen siitä vie pidemmän ajan. Hankkikaa apua, esim. lääkitystä, lastenhoitoapua, järjestäkää parisuhteelle aikaa ja mahd. terapiaa. Ja ennen kaikkea, löysätkää hieman pinnaa. Jos ei joku päivä jaksa niin paljon, entä sitten? Mitä kamalaa tapahtuu? Jos lapset saavat puhdasta ylle, ruuan ja pääsevät vähän ulos/saavat seuraa, sehän on tärkeintä. Siivoamisesta yms. voi välillä tinkiä tai mistä nyt itse katsotte voivanne tinkiä.



Ja hakeutukaa aikuisten ihmisten seuraan. Itseäni piristi huomattavasti, kun lähdin lasten kanssa liikkeelle ja menin toisten juttusille, vaikka se alussa oudolta tuntuikin. Tsemppiä!

jossa tutkitaan esim. kilpirauhasarvot yms. ettei taustalla ole joku hormonaalinen tmv. syy väsymyksellesi. Mielestäni ensimmäiseksi kannattaa olla yhteydessä lääkäriin, neuvolassa ne eivät paljoa asioille välttämättä tee.

ja se kannatti. Tilanne oli jo pahempi kuin sinulla: en jaksanut enää hoitaa lasta ja itketti usein. Hain apua terveyskeskuksesta, aloitin työt, lapsi meni hoitoon ja nyt yli vuosi tapahtuneen jälkeen käyn terapiassa. Oireita on välillä edelleen, mutta olen paljon onnellisempi kuin silloin. Neuvolassa suhtautuminen on ollut sallivaa, ehkä asiaa auttaa, että olen itse mielenterveysalan ammattilainen. Väsyminen ja jatkuva pinna kireällä oleminen voi johtaa masennukseen.

ihan kuin olisit mun elämästä kirjoittanut ap! Mulla lapset 2,5v ja 8kk. Välillä tuntuu ettei jaksa mitään. Nyt lapset ollu kipeänä 2vk eikä uloskaan pääse. Mulla vaan tilanne et mies on niin myöhään töissä etten saa omaa aikaa edes sitä tuntia illallakaan. Yhteistä aikaa miehen kanssa ei yhtään, ja melkein eron partaalla. Joskus mietin sitä masennusta itsekin mutta omalla kohdalla olen puhunut äidilleni ja saanut hurjasti apua häneltä. Joten rohkeasti puhumaan, ei kuuntelijan tarvitse olla välttämättä ns. ammattilainen. Voimia! Uskon että kun kesä tulee mieli paranee! Jokaisesta päivästä kun kaivaa jotain positiivista, se helpottaa. Tänään esim mun esikoinen oli tosi oikukas koko päivän mutta puki ekan kerran itse paidan päälleen! :)

Mistä muuten tietää, että nyt on oikeasti aika hakea apua?

-Jos väsymys ei mene ohi lepäämällä

- jos mielialasi on pääasiassa kiukkuinen, negatiivinen, ahdistunut

Itse menin lääkäriin, kun väsymys ei mennyt ohi lepäämällä. Löytyi kilpirauhasen vajaatoiminta. Kannattaa hakea ajoissa apua, syy voi olla helposti hoidettava.

jos epäilet masennusta, nin soita tokin neuvolaan, tai varaa aika terveyskeskukseen. Masennus ei liity vain omaan epäonnistumiseen tai jaksamiseen, vaan se voi olla ihan hormonaalista. Olen kokenut saman ja se alkoi jo raskausaikana (enkä silloin tajunnut sitä). Kun hermot oli kireällä mahtavan eskoisen kanssa, niin tajusin vian olevan itsessäni. Pääsin masennuksesta erooon, mutta se uusiuitui. Tällä kertaa osastin itse puuttua asiaan aikaisemmin. L



Lululin, että voisin itse vaikuttaa asiaan ja luoda normaalia mielialaa, mutta ei se niin mennytkään. Huomasin parin hermostumisen jälkeen, että tällä tiellä ollaan jälleen. Lääkärikin sanoi, että toiskertalaisen suurin onni on se, että osaa hakea apua aikaisemmin. En usko, että meidän lapsilla on ollut ongelmia mun takia....

Minä en usko, että edes omassa kaveripiirissä olisin leimautunut. Näin ois voinut käydä,kun edes lähimmät ihmiset eivät ole kokeneet mitään samanlaista.

Hei ap!



Ihan tuttuja juttuja kuvailet, minulla samat oireet. Havahduin yksi päivä Hesaria lukiessani, että oikeastaan minulle on ihan sama, olenko hengissä vaiko kuollut. Silloin tajusin, että nyt ei kaikki ole hyvin, olen siis aina ollut sosiaalinen, iloinen ja aktiivinen ihminen. Neuvolatädin kautta pääsin psyk. sairaanhoitajan juttusille, joka suositteli lääkitystä. Aloitin lääkkeet ihan kokeilumielessä (käyn siis myös terapiassa lisäksi), ja en voi kuin suositella! Oloni on parantunut todella paljon, olen aamuisin virkeä kun herään ja jaksan puuhata entiseen malliin.



Masennus on aivojen kemiaa, ja siihen auttaa lääkehoito. Tietenkin myös keskusteluapu siinä rinnalla pitää olla, mutta lääkkeet myös antavat "tilaa" käsitellä omaa tilannettaan, ja ennenkaikkea palauttavat toimintakyvyn.