vauvan mummolla on skitsofrenia

Tapaamiset menneet ihan hyvin, koska anopilla on lääkitys ja me ollaan tietysti miehen kanssa aina mukana.

antais hoitoon, ei tulis pieneen mieleenkään.

joka lääkityksen avulla kurissa. Minulla on kaksi pientä lasta ja sydämeni itkee jo nyt verta kun ajattelen etten saisi omia lapsenlapsiani hoitoon koskaan. Taidan olla sairaudestani ihan hiljaa.

paljon siitä mielisairaasta itsestään, luottaisinko lapsia hoitoon vai en. Jos henkilöllä olisi omia lapsia ja näyttäisi hoitavan niitä hyvin niin toki uskaltaisin omanikin antaa. Tai jos tuntisin sen verran hyvin että tiedän ettei olisi vaaraksi.



Mutta omalle äidilleni en antaisi, hän kärsii monenlaisista mielenterveysongelmista, ja näkee, kuulee sekä haistaa harhoja. Syöttää allergisille sellaista mitä eivät saa syödä, koska ei muista edes omien lapsiensakaan allergoita, saati sitten muiden. Ajaa autolla huomattavaa ylinopeutta, ohittaa ohituskieltoalueella kun vastaan on tulossa rekka jne. jne. Saa äkillisiä raivonpuuskia ja alkaa kiroilla sekä haukkua täysin syyttömiä ihmisiä. Olisi oikeasti vaaraksi lapsille, joten pelkästään hänen hoitoonsa en heitä jätä.

Ihan tarkkaa diagnoosia en tiedä, mutta masennusta ainakin ja psykoosissa oli joku vuosi sitten. Nyt, kun lapsi on 4-vuotias, voisin hetkeksi jättää mummun hoitoon, jos vaikka itse käyn lääkärissä tms. Ei kuitenkaan ole ollut tarvetta. Suhtaudun pikkuisen epäilevästi mummun jaksamiseen ja hermojen kestämiseen, siksi en pitkäksi aikaa jättäisi hoitoon.



Me kyläillään paljon lyhyitä vierailuita toistemme luona, ihan siis montakin kertaa viikossa pari tuntia kerrallaan. Hoitovastuuta en siis mummulle juurikaan laita, mutta lapsi saa touhuta mummunsa kanssa ja tykkäävätä kovasti toisistaan.

Anopilla masennusta, kaksisuuntainen ja paniikkihäiriö. On yrittänyt itsaria useamman kerran, saa rajuja paniikkikohtauksia ja kohteli poikaansakin kaltoin lapsena. En anna hoitoon eikä juuri muutenkaan nähdä.

Sitten kun muutimme samaan taloon anopin kannssa ja sairaudesta tuli meillekin arkipäivää, välit menivät huonommiksi ja lapset eivät käy juurikaan edes kyläilemässä mummollaan enää.

Pari vuotta asuttiin saman katon alla ja aika sietämätöntä oli. Anoppi kun ei syönyt lääkkeitään, kun oli niin parempi olo ilman niitä ja tosi harhaistahan se meno oli..ja järkipuhetta ei uskonut tietenkään.



Muuten jättäisin kyllä kyseistä sairautta sairastavalle, jos lääkitys olisi kunnossa ja henkilö muutenkin ok:)