Missä menee onnellisuuden oikeutuksen raja?
Onko aina oikeus olla onnellinen? Entäs sitten, jos oma onnellisuus vaatii toisen tekemistä onnettomaksi?
Kommentit (9)
Saavuttaakseni edes mahdollisuuden onneen tiesin, että on erottava. Mutta tiesin, että eroamalla teen monta muuta ihmistä onnettomaksi.
tässä tapauksessa onnellisuuden tavoittelu.
Joidenkin mielestä on. Siksi kysynkin , kun en itse tiedä.
että varsinkin avioeron kautta moni hakee itselleen onnellisuutta. Tuleeko siitä sen onnellisemmaksi, se on jokaisen omakohtainen kokemus. Niinkuin monet ovat jo vastanneet, niin yleensä siinä saattaa satuttaa muita enemmän kuin itseään. Varsinkin niinkuin joku jo mainitsi sen itsekkyyden.
En tiedä, tämä on monisyinen aihe ja monelta osaltaan voisi olla jopa kiistelty. Kuka antaa onnellisuuden mittarit ja kuka on oikeutettu hakemaan onnea ja missä tilanteessa. Voiko esim. avioerossa hakea omaa onnellisuutta ja samalla lasten onnellisuutta kun äiti/isä on onnellisempi kun vanhemmat eroavat. Joskus ero on ainoa vaihtoehto, ei aina asiat selviä selvittelmällä.
ennen omaansa.
Toki joskus avioero voi olla lapsenkin etu, jos perheessä on oikeasti vakavia ongelmia, mutta monesti lapsen etu voi olla sekin, että aikuinen panostaa siihen avioliittoon, jossa lapset on saatu.
Pitää ensin puhua kunnolla sen henkilön kanssa, jonka pelkää jäävän onnettomaksi. Hän pääsee paremmin eteenpäin, kun hänen ei tarvitse jäädä vellomaan epätietoisuuteen.
onnellisuus ei ole oikeutettua, jos sen hinta on se, että joku toinen/jotkut toiset ovat hyvin onnettomia. Jos siis vain nämä kaksi asiaa ovat kyseessä. Tiedä sitten, missä tapauksissa näin pelkistetty yhtälö olisi...
Asioilla on aina kaksi puolta, joskus useampikin puoli. Kaikkea ei aina voi ottaa huomioon. Oman hyvän tavoittelussa pitäisi kuitenkin säilyä jonkinlainen moraali; se moraali, joka erottaa meidät ihmiset muista eläimistä.
pohdinnan paikka aika monelle meistä.