" Äiti, sinä et saa kuolla koskaan!"

Näin olen tietenkin lapselle luvannutkin, ja samalla toivon etten kuole kesken kaiken. :(

aihetta. Olen ollut niin nynny etten ole uskaltanut ruveta puhumaan kuolemasta. Olen ajatellut että vastaan jos suoraan kysytään, mutta en ota aloitetta.

(josta en tiedä mitään kun on jäänyt oppaat lukematta...) Meillä myös 3- ja 5-vuotiaat on jonkun aikaa puhuneet kuolemasta, vaikka lähipiirissä ei ole mitään sattunut eivätkä ole kertoneet että päiväkodissakaan olisi. Ja saman kommentin olen kuullut monta kertaa, vaikea vaan vastata siihen mitään kun en voi luvata olla kuolematta mutta en haluaisi liian perusteellisesti lähteä selittämäänkään sitä, ettei kukaan voi tietää milloin kuolee...

Minäkään en halunnut sanoa, että en ikinä kuole, kun ei se pidä paikkaansa. En myöskään halunnut sanoa mitään sellaista, että lapsi olisi peloissaan mahdollisesta äkillisestä kuolemasta.



Lohduttelin sitten vain poikaani, että ei Taivaan Isä ota keneltäkään pois äitiä, silloin kun äiti on kaikkein tärkein. Ja Taivaan Isä pitää huolen kyllä myös äidittömistä lapsista, kunhan muistaa itsekin yrittää pitää itsestään huolta. Tietysti, jos ei itse usko millään tasolla korkeampaan voimaan, ei tuo auta lastakaan.

Olen kuitenkin todennut lapsille myös, ettei koskaan voi tietää milloin kuolee, mutta yleensä ihmiset elävät vanhoiksi.



Olen vielä lisännyt, että toivon näkeväni heidät aikuisina ja heidän mahdolliset lapsensakin.



Yleensä puheenaihe on siitä kääntynyt lasten mahdollisiin omiin tuleviin lapsiin ja siten saanut positiivisen sävyn.