" elää vain itse helvetissä mutta lasten elämää et tuhoa"

siitä toisesta ketjusta tuli mieleen tämä lause, mun äiti sanoi mulle kerran niin 2,5v sitten kun hän oli seurannut mun ja xmieheni elämää muutaman vuoden. Meillä ei synkannut, oli paljon kaikenlaista (kestäisi kauan kirjoittaa siitä) mutta koko perhe voi huonosti. Enkä uskaltanut erota, tai jotenkin en saanut eroa läpiinvietyä. Siihen tarvitaan rohkeutta, totta, mutta on väärin lapsia kohtaan jatkaa huonossa suhteessa. Ja äidin lause oli oikeesti se joka herätti minut silloin, jotenkin tajusin siitä lauseesta että tämä on väärin lapsia kohtaan ja olen velvollinen tarjota heille parempaa elämää. Niin se vain oli, äitinä meillä on vastuu. Lapset olivat silloin 3 ja 6v. Mulle tuli niin paha mieli noista sanoista ja tunsin että olin ollut huono äiti jo yli vuoden ja että pilaan heidän elämää. Äitini oli vihainen ja lupasi että jos en tee mitään hän vie asian eteenpäin. Kolme päivää myöhemmin meillä oli oma asunto johon muutimme. Voin luvata että meni 2-3kk niin lapset olivat ILOISIA taas, ja edelleen menee hyvin. Olen äidilleni niin kiitollinen että hän herätti minut silloin yhtenä kylmänä iltana marraskuussa 2005. Ehkä sen ansiostakin lapseni ei saa traumoja tai psykongelmia. Toivon että moni muukin jossain vaiheessa herää ennen kuin on liian myöhäistä.