Lue keskustelun säännöt.
Minua väsyttää erittäin arka lapseni=(
15.04.2008 |
lapsi on ollut koko ikänsä hyvin arka/pelokas ja kaikki uusi ja ylipäätään minkään tekeminen/aloittaminen on hankalaa ja negatiivispainotteista. Ollaan käyty kerhossa ja vasta puolentoista vuoden päästä lapsi on alkanut lämmetä kerhossa ololle ja tekee mukana (esim. alkulaulut jne). Aikasemmin jopa pelkäsi muita lapsia, nyt on pikkusen tullut kuorestaan ja ottaa varovaista kontaktia muihin lapsiin ja leikkii mielellään. Muita aikuisia kylläkin pelkää vielä. esim tänään puistossa pojalle tuli hätä päästä äkkiä leikkijunasta pois vain koska toinen lapsi tuli isänsä kanssa siihen. Itkun kanssa juoksi leikkitelineeltä minun luokse. Aina ei edes halua muita lapsia (pikku siskonsa kyllä hyväksyy mukaan leikkiin kuin leikkiin) samaan telineeseen:/.. Viimosen puolen vuoden aikana poika on kyllä reipastunut paljon siitä mitä oli, mutta silti vielä ihan rasittavuuskiina sti arka ja tekee myös väillä ihan hemmetinmoisen shown esim. lääkärissä yms. (itkee, eikä halua, että lääkäri hipaseekaan).
Minusta on kamalan raskasta tehdä lapsen kanssa yhtään mitään (kyläilyt sun muut) ja välillä ärsyttää aivan suunnattomasti. Lasta olen yrittänyt parhaani mukaan tukea ja antanut kasvattaa itseluottamusta " äidin helmoissa" . Te joilla on arkoja lapsia, onko tämmönen super arkuus hellittänyt jossain vaiheessa, vai onko säilynyt läpi elämän?
Kommentit (10)
Pitää kattoo jos sais ton tahatonta tohellusta vielä, kiitti vinkistä. Nyt ei ole siitä kiinni, ettenkö ymmärtäisi lapseni tempperamenttia, vaan että lapsen hankala tempperamentti väsyttää ja välillä ärsyttää. Ja arki hankaloittuu sen vuoksi. Esim. toisella lapsella on paljon mutkattomampi tempperamentti ja kaikki asiat tapahtuu helpommin, kuin tämän toisen kanssa. Sitä tosi asiaa ei yksikään opus muuta, että toinen lapsi saattaa olla hankalampi, kuin toinen..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Saisiko apua säännöllisestä toisten lasten tapaamisesta?
Meidän tyttö on 6,5 v ja vieläkin niin arka sosiaalisissa tilanteissa että ihan pelottaa tytön tulevaisuus! Tyttöni lähennä pelkää kaikkea uutta, ja eritoten VANHEMPIA lapsia. Esim. päiväkodissakin pelkää vanhempia lapsia ja jatkuvasti ottaa tukea päiväkodin tädeistä.
Mihinkään harrastukseen on ihan turha viedäkään koska tyttö pelkää niin kovin muita ihmisiä. Yritetty on.
Oletko puhunut asiasta neuvolassa? Voisitte nimittäin saada SI-terapiaa tai theraplayta, jos jommasta kummasta olis hyötyä teidän arjellenne.
Itselläni on nyt huippuarka poika 4 vee, mutta ymmärrän häntä hyvin. Hiljaa hyvää tulee, kyllä se lapsi siitä reipastuu ja itsenäistyy kun antaa ajan kulua. Raskastahan se on, mutta ei ole vaihtoehtoja. Pakottaminen aiheuttaa vain pahaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ens syksynä. Tämä on varmasti hyvä juttu, että saa pysyvät hoitaja/lapsi kontaktit ja muutenkin pääsee toiminaan ryhmässä.
Tämäpä se minulle onkin ollut varmaankin kovin paikka; hyväksyä poika sellaisena kuin on. Itse olen todella ulospäinsuuntautunut ja pidän ihmisistä ja kun ympärillä tapahtuu. On vaatinut paljon aikaa, hermoja ja herkkyyttä oikeat tavat toimia pojan kanssa, että tukisin hänen kehitystään ja itsetuntoa oikealla tavalla, ja että hänen ois mahdollisimman hyvä olla itsensä ja eri tilanteiden kanssa.
Nykyään lapsemme on ajan kanssa kuitenkin " reipastunut" paljon.
Minulla on vain yksi neuvo, jota itsekin olen noudattanut. HYVÄKSY LAPSESI juuri sellaisena kuin hän on! Pyri siihen, ettet välitä hänelle sellaista kuvaa, että hän ei kelpaa: eli älä patistele, yritä reipastuttaa, kehoita tekemään ja toimimaan niin tai näin. Kaikki tällainen viestittää, ettei hän kelpaa omana itsenään.
Anna hänen kokea, että hän saa käyttää kaiken sen ajan kuin ikinä tarvitsee tutustuessaan uuteen tilanteeseen! Nysvätköön vaikka koko illan vieressäsi - hän on ihana, oma persoonansa! Ja hänen EI TARVITSE olla mitään muuta kuin muut.
Olen julistanut sodan :) sellaista ajattelua vastaan, että " normaali" lapsi on ulospäinsuuntautunut, rohkea, ennakkoluuloton! Jokainen on oma persoonansa ja siihen on täysi lupa. Arkuus ei ole mikään sairaus, se on normaali luonteenpiirre, eikä yhtään sen huonompi piirre kuin ulospäinsuuntautuneisuus. Tutkittu juttu on, että ainoa oikea suhtautumistapa on hyväksyä arka lapsi juuri sellaisena kuin hän on.
Ja on tutkittu, että loppujen lopuksi juuri ne arat lapset itsenäistyvät vanhemmistaan ennemmin kuin ne rohkeat :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eli riippuu ihan ympäristöstä minkälaisena lapsi koetaan. Suurin ongelma tuleekin just ap:n kuvaamassa tilanteessa, jossa äidin ja lapsen temperamentit eroavat toisistaan!
Ap, tosi hienoa, että olet tiedostanut asian. Olet luultavasti toiminut aivan oikein ja sehän se sitten väsyttääkin.
Oma tyttäreni siis on arka 6,5v. Hän tosin on " erityislapsi" eli hänellä on kielenkehityksen ongelmia, jotka osaltaan myös vaikuttavat itsetuntoon. Koska hän ei kommunikoi niin hyvin niin hän ei myöskään uskalla ottaa kontaktia vieraisiin ihmisiin.
Toisaalta olen samaa mieltä että ujoa pitää tukea, MUTTA siinäkään ei ehkä pidä mennä liioitteluun??! Siis, tavallaanhan sekin kasvattaa lapsen itsetuntoa, että häneen luottaa ja antaa hänen välillä tehdä asioita, joita hän ei itse ehkä oikein uskaltaisi.
Olen nimittäin huomannut tytöstäni sen, että monesti hän selviytyisi kyllä hankalammista tilanteista kuin itse uskoisi ja jos minä rohkaisen häntä niin hän selviää tilanteesta ja saa siitä itseluottamusta. Esim. usein tyttö takertuu minuun jos olen paikalla (kyläpaikassa esim.) mutta jos poistun paikalta hän on paljon avoimempi!
Eihän kaikkien olekaan tarkoitus olla yltiösosiaalisia, mutta jonkinlaista " sosiaalisuutta" silti tässäkin maailmassa tarvitaan, vai mitä? Siis tällä tarkoitan sitä, että osaa jotenkin käyttäytyä ja tulla toimeen vieraidenkin ihmisten kanssa.
Olin itsekin pienenä ujo, eikä asiaa ainakaan auttanut se, että äitini varjeli minua melkein liikaakin... Kävimme tosi vähän missään enkä tavannut muita lapsia säännöllisesti kuin vasta 7-vuotiaana koulussa...
5
-Temperamentti
-Tahatonta tohellusta