Lääkäreitä paikalla?

vaan psykologi ja lääketieteen opiskelijan vaimo. (Terkut tutuille...) Itse ajattelen tämän liittyvän siihen, miten lääkäreitä koulutetaan. Koulutushan on varsin diagnoosi- ja oirekeskeistä, ja vaikka muodollisesti psykologiaa ja potilaan kohtaamista koulutetaankin, se on kuitenkin aika minimaalista. Näin jää paljolti lääkärin oman persoonan varaan se, miten hän kohtaa potilaan ja kuuntelee tämän tuntemukset. Arvelisin myös, että epävarmempi lääkäri pitäytyy tiukemmin omissa ajatuksissaan, eikä uskalla " heittäytyä" potilaan kertomaan mukaan, jotta se oma hypoteesi ei kumoutuisi. Lääkärin työ on myös valitettavan kiireistä, esim. tk:ssa aikaa on n. 20 min /potilas ja siinä ajassa pitäisi myös ehtiä sanella ja tehdä tarvittavat reseptit, lähetteet yms. Eipäs siinä paljoa potilaan tuntemuksia ehdi kuulostella... Toivottavasti kuitenkin kohtaat joskus aidosti kuuntelevan lääkärin!

aika usein valitettavasti potilas ei saa spontaanisti kerrottua koko tarinaansa ennen kuin lääkäri keskeyttää ja alkaa johdatella juttua tarkentavilla kysymyksillä. Johtuu yleensä siitä, että esitiedot ja potilaan ensimmäisenä kertomat asiat johdattaa mieleen jonkun työdiagnoosin jota lääkäri alkaa sitten testata. Vastaanottokäynnillä on usein hyvin rajallisesti aikaa, joten yritetään olla tehokkaita, vaikka joskus se johtaa harhateille, kun liian aikaisin tehdään johtopäätöksiä. Ja onhan se monien ihmisten tapa muutenkin muissakin sosiaalisissa tilanteissa, etteivät kuuntele kovinkaan pitkään ennen kuin alkavat kysellä. Mitä kipuihin tulee niin kyllä se on paljon ihmisen psyykestä kiinni, miten kivun kokee, mutta eihän se sitä tietenkään tarkoita, ettei kipukokemus olisi todellinen.

mutta jos potilas kerran tuntee kipua ja on tullut sitä varten lääkäriin niin se tarkoittaa sitä, että jotain on tapahtunut ja kipua ei ole ollut aikaisemmin. Eikö kipu ole tässä tapauksessa jollakin tavalla vakio. Joko sitä ei ole, eikä lääkäriin tarvitse tulla tai sitä on ja se kipu tulee/johtuu jostakin...

Jo skus lääkäri voi tulla tiettyjen ihmisten kohdalla kyyniseksi, (vaikka ei tietenkään saisi) kun joka viikko sama naama on vastaanotolla vaatimassa ties mitä uusia tutkimuksia ja hoitoja. Aina vaan ei ole olemassa sitä viisastenkiveä, millä kivun saisi pois; ei kaikkia ihmisiä voi ängetä täyteen opiaattejakaan. Toisaalta onneksi suuri osa tilapäisistä kiputiloista paranee itsestään ilman sen suurempia lääketieteellisiä interventioita.

sitä, että lääkäri LUULEE tietävänsä, että vika on " korvien välissä" eikä luota siihen potilaan omaan tuntemukseen omasta kehostaan.

Jos oireet kerran jatkuvat niin silloin potilas ei ole terve (tietenkin joskus vika voi olla myös korvien välissä, mutta kuka on niin viisas, että sitä tietää varmaksi).

Ei vian tarvitse olla potilaan korvien välissä, vaikka kiputila onkin pitkäkestoinen eikä siihen löydy apua. Kehossa voi olla lääkärinkin tiedossa oleva ihan selvä vika. Aina vaan ei löydy sitä apua, kaikkeen eivät lääkäritkään pysty. Toki pitkään kestävä kipuoireilu vaikuttaa ennen pitkää usein korvien väliinkin negatiivisesti, kun aina vaan sattuu ja mitään apua ei löydy



6

Kipukokemus on yksilöllinen ja ei ollenkaan samassa suhteessa siihen kivun aiheuttajaan eri ihmisillä. Joskus voidaan hoitaa pelkästään kipua, ei aiheuttajaa ollenkaan, joskus hoidetaan molempia ja on niitäkin tapauksia, joissa riittää pelkkä aiheuttajan hoito. Joskus samassakin sairaudessa voi mikä tahansa noista vaihtoehdoista tulla kyseeseen (esim. korvatulehduksessa voidaan hoitaa joko kipua tai tulehdusta tai molempia tilanteen mukaan.)



Jos lääkäri ei kyselisi, niin tunnissakaan edes kaikki flunssapotilaat eivät saisi oireitaan kuvailtua. Ihmiset usein aloittavat siitä oireesta, mikä häiritsee heitä juuri sillä hetkellä eniten ja se ei välttämättä kuitenkaan ole diagnoosin kannalta se olennaisin. Ihmiset eivät myöskään osaa kyselemättä kertoa kaikkea olennaista, varsinkin jos kyse on pienistä ja vähitellen ilmenneistä oireista. Esim. henkilö, joka tulee valittamaan, että väsyttää ja hiukset tippuu päästä ei välttämättä osaa kertoa oma-aloitteisesti, että on viimeisen kolmen vuoden aikana lihonut 20 kiloa, vaikka on yrittänyt syödä terveellisesti, iho on kuiva ja muisti ei toimi yhtähyvin kuin ennen jne. Väsymys ja hiusten irtoilu voi johtua vaikka kuinka monesta asiasta, mutta kun siihen lisäillään muita oireita, alkaa hahmottua, mistä voisi olla kyse.

jo taas uppista, uppista.

Tutkimuksissa on todettu, että vanhemmilla lääkäreillä diagnoosit pohjautuvat enemmän koettuun kuin oppikirjoihin. Eli kokemuksen myötä hekin tajuavat, ettei asiat aina mene kuten heille on opetettu. Jos kokemusta on vähän, ei siihen voi turvautua, vaan tuntuu turvallisemmalta tukeutua saatuihin oppeihin.



Sama pätee muuten opettajiin.

henkilökohtainen loukkaus jos lääkäri menee väittämään potilaan omia tuntemuksia " hieman liioitelluiksi" . Joskus se yksilöllinen kipukynnys voi olla niinkin päin, että potilas on todella sairas, mutta kipu ei ole potilaan omasta mielestä kovinkaan kummoista.

jos eivät ole pitäneet ammattitaitoaan yllä. Sitten diagnooseja perustetaan kokemukseen tyyliin että tällä täytyy olla kilpirauhasen toimintahäiriö kun kerran sillä Virtasellakin oli.

potilaan kokemus täytyisi ottaa todesta ja hyväksyä hänen kokemuksenaan, mutta eihän se sitä tarkoita, että täytyy hyväksyä myös purematta potilaan oma nettidiagnoosi tai vaatimukset siitä mitä tutkimuksia tai hoitoja on ehdottomasti saatava.