Kuinka moni on avio/avoliitossa nuoruuden rakkautensa kanssa?

2 lasta ja tavallista lapsiperheen arkea eletään. Molemmilla tämä suhde ensimmäinen kunnollinen seurustelusuhde... johti sitten naimisiin asti. Hyvä näin.



Itse nyt näitä positiivisia puolia ajattelen ja niitä on mm. se, että kummallakaan en ole mitään menneisyyttä, ei exiä, ei lapsia toisten kanssa, ei mitään sellaista, mitä pitäisi selitellä ja tunnustaa. Ollaan kasvettu aikuisiksi yhdessä, kasvettu toisiimme kiinni. Lisäksi toisen tuntee läpi kotaisin ja se on oikeasti ihana juttu. Vaikka kyllähän se välillä rassaa, että riidat tulee AINA samoista asioista ;) Mutta eiköhän se ole samanlaista missä tahansa pitkässä suhteessa.



Me tosiaan ollaan oltu vasta 11v. yhdessä (naimisissa 7v.) joten ei olla ehditty kyllästyä toisiimme =) Mutta ainahan sen suhteen eteen pitää tehdä töitä. Tässä just ajattelin, että kunhan saadaan lapset nukkumaan, niin mennään kahdestaan saunaan (hih, meillä mies tykkää " saunoa" ilman lapsia ;)) ja sen jälkeen nautitaan viinilasilliset sohvalla. Tällaisia arjen pieniä piristyksiä, niitä pitää vaan keksiä, ettei leipäänny. Samoin olen järkännyt huhtikuulle miehelle yllätyksen, lapsenvahdit tulee kotiin ja käsken miehen pakata laukkunsa, mennään viettämään hotelliyötä.



Muita vaikeuksia ei ole oikein ollut. Aika tasaista arkea ollaan eletty. Kumpikin on halunnut elämältä samaa, opiskeltiin samassa kaupungissa (ei siis kummankaan kotikaupunki) ja tänne jäätiin sitten omaa elämää rakentamaan.

Meilläkin tämä suhde oli molemmille ns. ensimmäinen kunnollinen seurustelusuhde, jotain pieniä virityksiä oli vain ollut takana.



Nyt on 3 lasta ja elämä pyörii niiden ympärillä eli tavallista lapsiperheen arkea töissäkäynteineen eletään. Välillä kyllästyttää (tai ehkä enemmän minua, mies ei ainakaan ole myöntänyt tai näyttänyt millään tavalla) mutta tähän asti se on ollut ohimenevää.



Irtiottoja arjesta pitää väliin ottaa ja järjestämällä järjestää sitä kahdenkeskistä aikaa joko matkan, yhteisen harrastuksen tai teatteri-illan merkeissä. Kolmea lasta ei vain kauhean usein viitsi olla laittamassa hoitoon, vaikka tosi hyvä tukiverkko meillä onkin.



Suurimmat kähinät meillä tulee siitä, kun ollaan molemmat väsyneitä ja lapset tappelee keskenään tai kätisevät meille. Lisäksi kodin siistinä pitäminen tuntuu nykyään ylivoimaiselta, leluja, vaatteita ja muuta tavaraa on kaikkialla. Ei onneksi sen isompaa.

Tuntuu, että jotain täytyisi ruveta tekemään...

Ollaan varmaan kasvettu yhteen.

yhdessä oltu " vasta" seitsemän vuotta ja ikää nyt 25. Lapsia kolme, ja edelleen olemme aivan rakastuneita.



Mitä tekemistä muuten pitkän (yli 10v) liiton onnistumisella on sen kanssa onko kyseessä juuri nuoruuden rakastettu vai vasta 30v ikäisenä tavattu?

Nyt ollaan 34 vuotiaita. Naimisissa ja kolme lasta.

Sekoilut on sekoiltu ja tavallaan jaksaa ja viitsii aikuisena panostaa parisuhteeseensa enemmän. Jotenkin kaikki on liian itsestäänselvää tällaisessa nuoruudenliitossa. Ehkä se kaikki, mikä olisi voinut tapahtua siinä 20-30:n ikävuoden välillä jää puuttumaan. ap.