miten ujoudesta eroon??? en koskaan opi hyväksymään sitä itsessäni!

Sinä voit olla se hiljainen ja fiksu tyyppi, joka avaa suunsa harvoin, mutta sanoo silloin jotain sarkastista ja hauskaa. Ei aina tarvitse joka asiaan sanoa jotain, jos se ei kuulu luonteeseesi.

Mitä enemmän ikää tulee, sitä rohkeammaksi muutun, mutta ei se perusmeininki sieltä mihinkään ole kadonnut. Ja pahinta on se, että toiset ihmiset pitää ujoa lähes poikkeuksetta alempiarvoisena.

Vierailija:

Mitä enemmän ikää tulee, sitä rohkeammaksi muutun, mutta ei se perusmeininki sieltä mihinkään ole kadonnut. Ja pahinta on se, että toiset ihmiset pitää ujoa lähes poikkeuksetta alempiarvoisena.

Ärsyttää kun muut ei tajua, ettei sille itse voi mitään että on niin hiljainen ja ujo.

Kärsin tosi paljon ujoudestani. Ja siitä etteivät kaikki " jaksa" minuun tutustua kun olen niin hitaasti lämpiävää sorttia. En vaan voi sille mitään!!

ap

ymmärrän että on vaikea hyväksyä itsessä mutta hyväksyttävä se vaan on!



kuuntelijoitakin tarvitaan, älä ota asiasta paineita!

Ole onnellinen, että tunnet. Onhan sitä lääkkeitä olemassa, mutta onko ujoutesi niin paha, että haluat antaa osan sinua pois? Kannattaa miettiä moneen kertaan.



Yleisestihän on hyväksytympää olla avoin ja ulospäin suuntautunut. Mielestäni sellaiset ihmiset ovat rasittavia. Eli, kyllä meitä on jotka hyväksymme itsemme ja muut. Pidämme ujoutta positiivisena luonteen piirteenä.



Monet myös pitävät ujoista juuri tuosta " kuuntelijoita tarvitaan" syystä. aivan kuin se, että emme olisi itse jatkuvasti äänessä tarkoittaisi sitä, että olemme jotenkin poikkeuksellisen kiinnostuneita toisten asioista...

Lue Liisa Keltinkangas-Järvisen kirja Temperamentti (en ehkä muista nimiä oikein, mutta eiköhän kirjastosta tai kirjakaupasta löydy näilläkin eväillä). Perustemperamentti on tutkijoiden mukaan synnynnäistä, karkeasti voi jakaa kahteen perustyyppiin, eli vetäytyvä / ulospäinsuuntautunut. (Ja eihän kaikkien tarvitse pitää kaikista - eikä niin voisikaan olla koska ihmisiä on niin erilaisia. Sellaisista ihmisistä, jotka jaksavat tutustua sinuun sinuna itsenäsi, saat parempia ystäviä ja tuttavia kuin sellaisista joiden takia sinun pitäisi yrittää muuttua muuksi kuin oikeasti olet. Tsemppiä! )

Itse olen ujo, mutta harvoin asia minua vaivaa. Tiedän kyllä, että joitakin ihmisiä ujouteni häiritsee, mutta sille en mitään voi.



Aikuisen ujoon pätee mielestäni sama kuin lapseenkin: mitä enemmän saa positiivisia kokemuksia sosiaalisista tilanteista sitä enemmän se vahvistaa itsetuntoa ja saa rohkeutta.

sosiaalinen rohkeus eli ulospäinsuuntautuneisuus eivät välttämättä liity toisiinsa. Ujo voi olla sosiaalinen (pitää toisten ihmisten seurasta tai yleensä ihmisistä) sekä sosiaalisilta taidoiltaan erittäin kyvykäs kun taas ulospäinsuuntautunut voi olla näissä asioissa " mäntti" . Ne eivät korreloi keskenään. On myös osoitettu, että päiväkodissa ujoilla lapsilla saattaa olla stressihormonieritys alempaa kuin ulospäinsuuntautuneilla, jotka joutuvat siten herkemmin toisten kanssa konflikteihin. Tällä asialla on terveydellistä etua: ujoille voi siten kehittyä parempi stressivaste mikä tarkoittaa terveydellistä etua: sydän ja verisuonisairauksien riski on pienempi.



Joten ujoudesta voi olla hyötyäkin, vaikka itsestä siltä ei aina tunnu!



Minun mielestäni ujous tai sosiaalinen rohkeus ei ole keskeinen tekijä siinä, koenko jonkun ihmisen miellyttäväksi ja kiinnostavaksi. Monet muut ajattelevat varmaankin samoin. Ehkä ujos häiritsee ujoa itseään eniten? Miksi- ehkä lapsuuden kasvuympäristössä on joutunut kokemaan, ettei tule hyväksytyksi omana itsenään?