Missä menee normaalin vs. sairaalloisen mustasukkaisuuden raja?

sairaalloisen mustasukkaisuuden raja menee siinä kun mustasukkaiset ajatukset alkavat hallitsemaan elämää ja alkaa tulla mitä ihmeellisempiä harhaluuloja. Kun ukko vie roskapussia niin voihan siinä 5 metrin matkalla joku naikkonen viedä sen yms..

Minäkin olen mustis tyyppiä, nykyään jo huomattavasti vähemmän, onhan jo yhteisiä vuosia takana 8.. Kuitenkin juuri tuollainen samantyyppinen mustasukkaisuus kalvaa minuakin ; miehen naispuoliset kaverit, miesporukan yhteiset juhlat yms. Mutta, ajan myötä olen tajunnut muutaman asian: enemmänkin taidan olla kade miehen aktiivisemmasta omasta elämästä/ sosiaalisesta elämästään. Sekä itsetuntoni on ollut aina huono ja sen myöntäminen ja asian eteen töitä tekeminen on auttanut. Olen myös miettinyt että olen niin hyvä vaimo hänelle kuin voin ja osaan ja jos se ei riitä ja hän menee vieraisiin, en voi sitten sille mitään. Hän siinä menettää minut ja yhteisen perheemme, omasta halustaan. Syrjähyppyä en usko että voisin anteeksi antaa. Olemme keskustelleet asiasta paljonkin, ja olen sitä mieltä että vaikka rehellisyys niissä asioissa on vaikeaa, toivon että hän kertoo minulle jos tuntee tarvetta olla muiden naisten kanssa, siten voimme ottaa aikalisän suhteessamme, ja pettämistä ei periaatteessa tapahdu, jos olemme erossa. Silloin tietysti myös minulla on samat vapaudet..

Tietääkseni tähän mennessä mieheni on ollut minulle uskollinen.

Tuossa ei mielestäni ole kyseessä sairaalloinen mustasukkaisuus, vaan mies on itse menettänyt luottonsa, ja sinä pelkäät hänen toistavan käytöksensä - ehkä syystäkin. Sairaalloinen mustasukkaisuus on sellaista, johon ei ole mitään aihetta, ja joka hallitsee elämää.



Jos sinusta tuntuu, ettet voi enää luottaa mieheen, on ehkä aika miettiä voiko teidän suhde jatkua.

on oikeasti jo ihan sairasta. Kamalat harhaluulot ja epäilyt vaivaavat mieltä, syyttely on kovaa, vaikka todisteita mistään ei ole. Kyttäämistä, riitelyä, itkua, unettomia öitä, ihan fyysisesti koskevaa pelkoa yms. Pahimmillaan toisen puheluiden salakuuntelua, postien avaamista, säpon lukemista, auton, lompakon, taskujen tutkimista.. ääh, sairasta.

Kyllä mulla oli pettämisen jälkeen tuollaisen sairaalloisen mustasukkaisuuden tunteita (tai itse asiassa jo sitä ennen, vaistosin ettei kaikki ole kohdallaan ja katsastus miehen puhelimeen osoitti pahimman pelkoni todeksi) ja käytöstä. Itkin, kerran raivoissani käskin miestä selittämään missä oli ja kenen kanssa viikonloppuna (tätä oli onneksi vain kerran), riideltiin ja halusin tietää muka " totuuden" pettämisestä, halusin kuulla jokaisen yksityiskohdan, pahoitin mieleni kun hän katsoi jotain naista pidempään ym... Ja tuolloin teki mieli haastatella kaikki miehen kaverit, jotka pettämisestä tiesi. Olin niin pettynyt, koska aiemmin suhteessa annoin miehen mennä ilman nalkutusta, luotin häneen ja hän PETTI luottamukseni.



Tuosta vaiheesta pääsin jo yli, eli nyt melkeinpä usutan miestä lähtemään " omiin juttuihinsa" , jotta saisi vähän hengähdystilaa parisuhteelta. Ollaan puhuttu ja puhuttu, ja sen avulla olen mielestäni päässyt jo pahimmasta vaiheesta. Mies on ollut vierelläni, vaikka olen ollut kamala, mustasukkainen ja rasittava, ja jaksanut järjestää mulle vielä esim. yllätyksiä.



Pettämisen jälkeen tunsin oloni todella rumaksi ja huonoksi, huonoksi naiseksi. Nyt tuota tunnetta ei enää ole, en tiedä johtuuko siitä, että työstin asiaa todella paljon päiväkirjan avulla. Nyt silloin mietityt asiat tuntuu järjettömiltä. Ja mies on ollut myös tukena ja apuna, aina jaksanut muistuttaa kuinka ihana ja reipas ja vahva olen.



Kysynkin, voiko tuon käytökseni ja nykyisetkin (tosin lievemmät) pelot/mustasukkaisuus olla normaaleja " pettämisen jälkimaininkeja" vai onko tässä kyse jostain sairaasta, johon tarvitsen hoitoa? En halua viedä mieheltä vapautta. Toivon, että tästä lähtien suhteemme pysyy avoimena ja rehellisenä mutta vailla toisen kahlitsemista.

pestä hampaita, eikä ajaa partaa, heti oli akka vieressä kirkumassa että sulla on joku naikkonen siellä töissä. Ja ihan oli työpaikassa jossa ei yhtään naista sattunut olemaan.