Keskittymiskyvyn tukeminen?

Meillä on hyvin samankaltainen tilanne kuin alla. Kysyisinkin, oletteko löytäneet hyviä keinoja " tukea" lapsen keskittymiskyvyn kehittymistä? Meihin otettiin yhteyttä kerhosta päin ja kysyttiin olisiko meillä jotain vastaan, että erityislastentarhanopettaja tulisi tarkkailemaan lastamme. Hän ei oikein jaksa istua paikoillaan ryhmän yhteisissä hetkissä esimerkiksi kun pitäisi kuunnella satua. Iltasatuhetkissä kotona ei tällaista ongelmaa ole. Askarteluun ym. käsillä tekemiseen, ajattelemiseen, keskustelemiseen hän kyllä jaksaa keskittyä. Itse mietin, että hän vain nelivuotiaan tykkää, että ne yhteiset hetket eivät yksinkertaisesti kiinnosta häntä. Toisaalta sitä ajattelee äitinä jo eskaria ja koulua - kyllähän silloin pitäisi jaksaa istua ja kuunnella vaikka ei kiinnostaisikaan... mutta onneksi siihen vielä aikaa. Kerhossa esittivät asian hienovaraisesti, mutta ymmärsin kyllä, että kokevat ryhmätilanteen ongelmaksi.





" Pitäisikö minun tulkita, ettei lapseni ole tervetullut harrastukseensa?

4-v. lapsemme on lahjakas, aurinkoinen ja sosiaalinen tyttö, mutta hänellä on taipumusta haahuilla omissa ajatuksissaan ja touhuissaan, kun pitäisi keskittyä työskentelemään ryhmässä. Tästä on ollut päiväkodissa puhetta mm. erityisopettajan kanssa useita kertoja, ja hänen mielestään kyseessä on luonteenpiirre, ei mikään diagnosoitavissa oleva tai erityistä tukea vaativa ongelma.



Lapsi on aloittanut erään harrastuksen, jossa pitäisi seurata ryhmässä annettavia ohjeita. Ohjaaja ei ole tähän asti ottanut tytön olemista porukassa puheeksi mitenkään, joten olen ajatellut, että ehkäpä asiat ovat menneet ihan ok. Toisaalta en ole myöskään etukäteen halunnut korostaa, että lapsi on sitten sellainen ja tällainen, varsinkaan, kun mitään diagnosoitua juttua ei ole.



Viimeksi sitten tuli ohjaajan kanssa puhetta tunnin päätteeksi ihan muista asioista, ja hän mainitsi myös lapseni keskittymisvaikeuden. Hän sanoi, että tyttö on taitava, mutta ei malta aina kuunnella. Jotenkin luin rivien välistä, että ohjaaja tuntee olevansa helisemässä, kun ei saa kaikki lapsia pysymään aina ruodussa.



Mitähän minun olisi tuossa tilanteessa pitänyt sanoa? Asiassa ei ollut minulle mitään uutta, enkä toisaalta jaksanut tai halunnut ruveta (vielä lapsen kuullen) tilittämään, että tästä on puhuttu päiväkodissa ja elto on sanonut niin ja näin ja neuvolan terkka sitä ja tätä jne. Sanoin vain, että tiedän asian. Nyt minua kuitenkin vaivaa, haluaisiko ohjaaja, ettei vaikea lapseni olisi pilaamassa muun ryhmän kurinalaisuutta. :( Tämä on ollut minullekin kipeä asia, mutta en ole sitä pitkään aikaan pohdiskellut, kun olemme saaneet sekä päiväkodista että neuvolasta asiantuntevaa tukea ja " vapauttavan tuomion" , jonka mukaan kyse ei ole mistään vakavasta.



Olenkohan ihan yliherkkä? Jotenkin sitä vain toivoisi, että harrastusten ohjaajat ym. sanoisivat suoraan mitä ajattelevat eivätkä vain huokailisi, että on ollut vähän vaikeaa. Vai onko niin, että vain " helpot" lapset saavat harrastaa? (Tiedän millaista " helpon" lapsen kanssa on, koska toinen lapseni on sellainen.)



Ps. en sitten viitsi provosoitua ilkeily-yrityksistä, joten asiallisia vastauksia toivoisin."