Miksi minusta tulee kiukkuinen aina siinä vaiheessa kun mieheni astuu kotiovesta sisään?

Ihan normaalia, että kun sitten näet aikuisen ihmisen, tulee omat tunteet ulos.



Olis hyvä päästä purkamaan niitä muihinkin, kuin aina vain samaan. Voisitko päivällä tavata ystäviäsi ja muita aikuisia?

kaappaa syliinsä ruusun terälehtien sataessa ja voi sit onnea. Todellisuus on kuitenkin se että mies on ihan tavallinen suomalainen mies vikoineen kaikkineen... Mikä pettymys!

Näen kyllä tuttuja leikkipuistoissa mutta se ei auta asiaa yhtään. Ei myöskään lasten kavereiden luona vierailu tai heidän kutsuminen meille. Jollain hyvällä ystävällä käynti taitaa kyllä auttaa asiaan, mutta heitä en ehdi tavata kuin 1-2 krt kuussa. Tai siis he eivät ehdi tavata minua/meitä sen useammin.



ap

kun on yksin lasten kanssa, tulee luotua jonkinlainen oma järjestelmä joka suurinpiirtein toimii, siihen systeemiin kuulut sä ite ja lapset. Mies on ylimääräinen, on vaikea sovittaa se siihen, kun se yhtäkkiä tupsahtaa ovesta sisään.

ap

- olin aidosti iltapäivällä miehen kotiintuloaikaan aika väsynyt jo. Kaipasin myötätuntoa ja alitajuisesti se purkautui narinaan ja valitukseen. Ei toki aina, koska taistelin ilmiötä vastaan, mutta joskus kyllä.



- varmasti olin alitajuisesti katkera miehelle siitä, että hän se tuli töistä kotiin ja veti sohvalle maata... kun taas minä, kotiäiti Marttyyri olin puunannut ja paijannut koko päivän. EIKÄ kyse ollut siitä, että oikeasti olisin kokenut kärsineeni (minäkin viihdyin lasten kanssa kotona), mutta parisuhteessa nyt herkästi tulee tilanteita, joissa kokee toisen puoliskon pääsevän helpommalla ja tekevän vähemmän yhteisistä töistä.



- päivä oli pitkällä ja olin ehtinyt jo tavallaan luoda oman päiväjärjestyksen ja sitten siihen tulee toinen, jolla on oma agenda. Eli tavallaan siinä sotkeutuu omat suunnitelmat, mikä herättää ärtymystä.



- stressi purkautuu usein muulloinkin ärtymyksenä. Nyt tiedän ja tunnistan itsestäni, että kun tulen töistä kotiin, en saa alkaa heti valittaa miehelle eteisessä makaavista ulkovaatteista tms. - ensin pitää hiukan hengähtää ja antaa mielen " akklimatisoitua" ja vasta sitten miettiä mahdollisia ratkottavia perheen ongelmia. Sama tilanne on sillä kotonaolevalla.

...kun puolison näkee

Äsken jopa sanoin, että mieluiten lähtisin viikoksi pois, ettei tarvii kenenkään lärviä kattoa viikkoon! Meillä on vielä se, että mies ei osallistu kotihommiin yhtään mitenkään. Mua vituttaa koko äijä, vaikka muuten onkin hyvä mies..

Yritän sit kauheella kiukulla ja ahdistuksella saada edes vähän siistittyä mut se stressaa tosi paljon. Samalla jo alan kehittelee raivoa miestä kohtaan vaikka tiedän ettei se vaadi siistiä kotia tms. Olen kai vihainen lähinnä vain itselleni etten ole saanut enempää aikaan ja puran kiukkuni mieheen vaikkei hänellä ole oikeastaan osaa eikä arpaa päiväni kulkuun.



Jos mies on useamman päivän poissa kaikki on ihan ok vaikka onkin sotkua siellä täällä, mutta miehen kotiintullessa haluaisin että on siistimpää. Itsestäni tämä on siis kiinni.

Mäkin odottelen miestä aina kovasti kotiin ja ilahdun jos tulee vähän aiemmin, mutta kunhan pääsee ovesta sisään niin johan alkaa keittämään! Vaikka tykkään olla kotona olen kuitenkin tavallaan miehelle kateellinen kun kuvittelen hänen pääsevän helpommalla töissä käydessään. Kavereiden tapaaminen tai jonnekin pääseminen ilman lapsia helpottaa ärsytystä aina vähäksi aikaa.