Mulla ei ole mitään muistikuvia elämästäni alle 6-vuotiaana. Kertooko se jostain?

Jos sä vaan et muista mitään tapahtumia sinällään. Mieheni ei juuri tapahtumia muista nykyäänkään eikä muista varaislapsuudestaan. Tosin hänen äitinsä kuoli mieheni ollessa 2, joten ehkä ei muista, ku traumatisoitui.



Ite muistan jopa yhden asian 2 vuotiaana.

Isäni on kyllä alkoholisti ja aäidillä ollut aina mielenterveydellisiä ongelmia.

Mutta onko siinä siis syy muksi en muista mitään, vai voiko muutenkin olla normaalia olla muistamatta. -ap

Ensinnäkin *keskimäärin* naiset muistaa elämäänsä kauemmas taaksepäin kuin miehet, ja useimmat niistä, jotka muistavat asioita vasta kouluvuosilta, ovat miehiä. Mutta 6v on vielä ihan normaalin vaihtelun rajoissa.



On olemassa myös ihmisiä, jotka muistavat tapahtumia ensimmäiseltä elinvuodeltaan! Tosin vedenpitävästi todennettuja tapauksia on harvoja.

en pysty muistamaan tarkasti edes kouluaikoja.. sitten 16-21 vuotisen välissä on pitkiä kausia kun en pysty tarkentamaan mitään.. asuttiin miehen kanssa ja se muistaa kaikkia semmosia pikkujuttuja ja mun pitää siltä usein kysyä asioita kun en vaan pysty muistaa, esim hoidinko koiria päivisin, miksi me muutettiin johonkin, oliko meillä autoa jne... olin masis siihen aikaan. en tiedä meinaako mitään jos muistaa vasta 6-veesta asioita.

Masennus aiheuttaa tämän. Vaikeat asiat ikäänkuin pyyhkiytyvät pois ja jos lapsuus on ollut masentunutta ja vaikeata niin siitä ei välttämättä muista mitään. Eräänlainen selviytymiskeino.

muistan " kuvia" sieltä täältä: kuvan kukkapenkistä talossa jossa asutiin kun olin 3, naapurissa sattuneen tulipalon noihin aikoihin, pillastuneen hevosen selästä pudonneen naapurintytön kun olin 4-5, itseni ratsastamassa elämäni ensimmäistä laukkaa (toisen naapurintytön sylissä, äiti ei ollut näkemässä), sen miten opin uimaan ja pikkusiskon kehdon niin ikään 4-5 vuotiaana. Kaikki aika ääripään tunteita. 6v on jo enemmän muistoja.



Minä olin taatusti onnellinen ja rakastettu lapsi. Silti muitan vähän ja vain ääripäitä. EHkä ap:n elämä oli vain niin tasaista, ettei siitä jäänyt muistoja

Itsestäni tuntuu oudolta, koska eka muistikuvani on jo ajalta, jolloin olin vähän päälle 2, ja siltä vuodelta, kun olin 3-vuotias, muistikuvia on jo lukuisia. Olen kyllä huomannut, että mieheni ei muista muutenkaan menneiltä vuosilta paljon esim. 4-vuotiaan esikoisemme vauva-ajalta varsin vähän.

Olet joutunut isäsi puolelta johonkin. Mitä tuo tarkoittaa.

Pahat asiat yleensä pyyhkiytyy mielestä ja hyvät säilyy.

Minun piti mennä lohduttamaan kun kukaan ei hänen kanssaan puhunut, olivat riidoissa.

Siitä varmaankin että minulla on laaja reviiri ja ei saa koskea kuin harvat. Ahdistun lähelle tunkevista ihmisistä.

Jouduin myös pimeään komeron arestiin, siitä varmaankin pimeänpelko.

Sitä en tiedä, mistä johtuu korkeanpaikankammo.

ala-asteeltakaan ja muistot ylä- asteeltakin on todella hataria. Mistähän sekin kertoo?

Sohvat olivat niin räikeän väriset että se on varmaan siksi jääny mieleeni. Mulla on paljon muistikivia myös touhiustani kaksivuotiaana. Muistan jopa unet joita näin sillon mutta ne oli mörköunia ja näin niitä paljon. Muistan jopa yhden väläyksen siitä kun en osannut vielä kävellä ja yritin päästä rappusia ylös. Jäin siihen rappusten alle itkemään.

ja olen pyyhkinyt (?) muististani aika tehokkaasti jopa kouluajan muistoja. Olen nyt 30. Joskus olen ihmetellyt että onko minulla vaan niin huono muisti vai miksi en muista vaikka jotain koulukaveita tms. Mutta se on varmaan ihan totta, että ihminen tahtomattaan pyyhkii muististaan ikäviä asioita.

Ehkä jos oikein pinnistän ja katson jotain valokuvaa niin saatan.

Mitäs sitten? Mulla oli ainakin normaali lapsuus.

vanhat valokuvat auttaa muistelemisessa, jos niitä on. Tai sitten joku vanha musiikki, tuoksu tai maku lapsuudesta tai nuoruusesta saattaa itselläni aktivoida jonkun muiston, jota en aiemmin ollenkaan muistanutkaan. Eikä ne lapsuusmuistot ole aina eksakteja tapahtumia, vaan enemmän tunnelmia tms.



Varmaan jossain terapiassa tms. voisit oppia aktivoimaan muistiasi, mutta en sitten tiedä onko sille mitään tarvetta. Joskus myös oma ikääntyminen ja lasten saaminen tuo esiin lapsuusmuistoja.

Pettymyksiin, pelkoon, iloon. Osassa tilanteista olen ollut yksin tai toisen samanikäisen kanssa, joten ei oikein voi perustua muiden kertomaan.

Monesti olen ihan ihmetellyt, ettei ole esim mitään muistikuvaa tarhasta, jossa olen kuitenki ollut.

Mutta olen kyllä joskus jostain lukenut, että on ihan normaalia ja yleistä...

up