Lue keskustelun säännöt.
Onko muita, jotka kokeneet herätyksen ulkonäkönsä suhteen?
10.04.2008 |
Hassua, että tällainen tapahtui minulle 30-vuotispäivän jälkeen. Iski innostus todella panostaa ulkonäkööni: olen laihtunut rutosti, aloittanut kiinteyttävän kuntosalin, korjauttanut hirveät hampaani ja suunnitelmissa olisi hiustenpidennys, omani kun ovat hirveän ohuet.
Nyt vasta tajua miten tylsältä olen näyttänyt lompsiessani matalissa sämpyläkengissäni tukka hiirenhännällä. Kun nyt katson itsestäni otettuja tuoreita valokuvia, jää katsomaan että wau, onko tuo minä!
Kommentit (10)
Tosin olen ollut ' nuorempana' aika hehkeä pimatsu, lastensaannin yhteydessä vähän rupsahdin, mutta nyt olen taas oma ihana itseni kauniina ja terveenä. Olen myös laihduttanut, korjattanut aina vaivanneen nenäni, kasvattanut upeat pitkät hiukset ja käynyt maskeeraajalla mekkkiopastuksessa. ja ikää tänä vuonna 30!
kahden lapsen äiti, joka tuntee olonsa kauniimmaksi kuin vuosiin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Osaatteko sanoa, mikä teidät sai tarttumaan asiaan? Eli mikä oli riittävä motiivi että lopettaa valittamisen (katsoo valokuvaa ja voivottelee/kauhistelee), ja tekee asialle jotain?
M33
kun kynnelle kykenen (synnytyksestä 2 viikkoa) painun vaateostoksille ja kampaajalle. Mitat ovat jo kunnossa (165/50), joten se ei ole ongelma. Uusia farkkuja, takkia, uusia kenkiä. Aloitan taas meikkaamisenkin.
Sitä ennen olin ollut sellainen nörttityylinen. Mutta pikkuhiljaa se on jäänyt. Pidän edelleen vaatteista, pyöristynyt olen, mutta keski-ikäisenä on kiva panostaa ihan design-vaatteisiin.
taitaa vaan olla, että itse haluaa muutosta.
Jos muut sanoo niin alkaa vaan ahdistaa.
Tai sitten uusi ihastus!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta silti nyt tuntuu hyvältä kun olen alkanut urheilla ja kiinteytyä ja olen aika rutkasti uusinut vaatekaappiani, esim. alusvaatteet ovat menneet ihan uusiksi.
Sysäyksen tälle antoi käsittääkseni yksinkertaisesti se, että nyt jaksan taas. Kun lapset olivat pienempiä, ei jaksa, eikä viitsi, eikä välitä. Se mistä välittää ovat olleet vain ne lapset. Nyt on voimia suunnata ajatuksia vähän jonnekin muuallekin ja nauttia vähän oman olemuksen kohentumisesta. Uni ja oma aika edistävät muutosta, tämä vinkiksi kyselevälle miehelle! Ja raha tietty.
Vierailija:
Osaatteko sanoa, mikä teidät sai tarttumaan asiaan? Eli mikä oli riittävä motiivi että lopettaa valittamisen (katsoo valokuvaa ja voivottelee/kauhistelee), ja tekee asialle jotain?M33
Vaikea sanoa, mikä oli se liikkeellepaneva voima. Ehkäpä se, että vaan katsoi itsestä otettuja valokuvia ja totesi että olisi mukavaa olla siro ja naisellinen. Mieheni on myös hyvännäköinen ja vaikka ei koskaan ole arvostellut minua, kehunut vaan, tunnen hänet sen verran hyvin että tiedän hänen arvostavan urheilullista vartaloa ja naisellisia vaatteita. Moni tuttu on myös tullut perheellistymisen myötä aivan kammottavaksi ilmestykseksi - miehen säilyessä ennallaan - ja minulle tuli mieleen, että koskaan en halua olla vaimo jota täytyy hävetä.
Monelle tutulla tämä muutos vaatii avioeron. Itse sentään olen saman miehen kanssa edelleen :) Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija:
Kun lapset olivat pienempiä, ei jaksa, eikä viitsi, eikä välitä. Se mistä välittää ovat olleet vain ne lapset. Nyt on voimia suunnata ajatuksia vähän jonnekin muuallekin ja nauttia vähän oman olemuksen kohentumisesta. Uni ja oma aika edistävät muutosta, tämä vinkiksi kyselevälle miehelle! Ja raha tietty.
Minusta juuri sillon, kun lapset oli pieniä, oli tärkeää panostaa edes vähän itseensä. Koin, että koska lapset vei paljon voimia ja yöunia, olin mammalomalaisena ansainnut edes hyvän kunnon ilman ylipainoa. Jumppailin kotona ja lenkkeilen rattaiden kanssa. Piti olla edes joku asia mitä teki itsensä hyväksi niin mieli oli paljon pirteämpi.
...alkaa tehdä asioille jotain sen voivottelun sijaan.
Sain kaksoset puoli vuotta sitten ja nyt on olo hivenen nuhjuinen. Ei ole juuri ollut aikaa ravata vaatekaupoilla tai kuntosaleilla. Paino on suunnilleen synnytystä edeltävä 58kg, mutta tuntuu että kiinteys on tiessään. Kaikki paino on enemmän tai vähemmän " löllyvää" höttöä.
Olen jo monta viikkoa aikonut aloittaa Painonvartijoiden pisteillä, mutta aina se jää aikeeksi (kun ei ole mahdollisuutta lähteä ryhmään ja kotona yksin ilman tukea ei tämä homma onnistu). Liikuntaakin olen ollut aikeissa lisätä, mutta...
Tää on eka kerta elämässäni, että en oikein ole motivoitunut muutokseen. Aikaisemmin jos jotain vastaavansuuntaista repsahtamista olen havainnut, oon heti ottanut härkää sarvista ja lakannut rypemästä harmistuksessa. Nyt (lähes kolmekymppisenä) vain on sellainen olo, että tekee mieli mussuttaa hyvää ja istua sohvalla ne pienet hetket kun on vapaa-aikaa. Vaikka se sitten harmittaakin joka päivä. Plääh! Mistä te muut oikeasti ammennatte sen innostuksen ulkonäköremonttiin?
Nyt 34-vuotiaana työ on vielä vähän kesken, koska kaksi raskautta hidastivat prosessia. Mutta paljon ei enää tarvitse tehdä: pari kiloa painoa pois ja hiuslisäke (ei pidennyt vaan tuuhennus).