Temperamentti vai persoonallisuushäiriö??
Mieheni loukkasi minua pahasti pettämällä, mutta tästä on noin vuosi aikaa. Sen jälkeen on säännöllisesti paljastunut valheita (mies valehtelee joskus ilman järkevää syytä), valehdellut myös pettämisestä ja vehdannut toisen naisen kanssa, jonka piti olla vain platoninen kaveri (paksua flirttiä, pussailua). Kun sitten viime valhe paljastui, niin sanoin ja oikeasti _tunsin_, että ainoa vaihtoehto on erota, silloin _tuntui_ etten voi yhtään luottaa. Vuorokauden aikana:
uhkasin miestä erolla ja mies
irtisanouduin työstä, joka häiritsee opiskeluani (ajattelin etten yksin pysty hoitamaan työtä, koulua ja koiraamme)
irtisanoin asuntomme, koska olin VARMA, että tähän tilanteeseen tulee loppu
lopuksi harrastimme intohimoista seksiä ja kaikki vaikuttaisi olevan hyvin
Sitten mies alkoi vihdoin selittää valheitaan, ja uskoin ne. Puhuttiin pitkään sitoutumisesta, ja mies tuntui ymmärtävän, miltä minusta valehtelu tuntuu. Ja sitten mua alkoikin hävettää impulsiivinen käytökseni. Tekisi mieli perua tuo työstä irtisanotuminen ja asunnon irtisanoutuminen, koska en ole valmis miestä jättämään, vaikka siltä aiemmin tuntui. Olen AIDOSTI pahoillani aiheuttamastani draamasta ja hävettää.
Onko mulla persoonallisuushäiriö?
Kommentit (5)
Ja jotenkin hän sitten puhui minut " ympäri" , yhtäkkiä se draama tuntui typerältä. Mies puhui, että haluaa kanssani lapsen jne. ja on siitä täysin varma, että ei hän enää ole kiinnostunut muista naisista sillä tavalla, eikä enää loukkaa.
Käytökseni tuntui sitten todella typerältä, ja lopulta olin äsken pyytelemässä mieheltä anteeksi.
Jotenkin vaan tässä suhteessa mun " tasapainoisuus" on heittänyt häränpyllyä :(.
Siinä vaiheessa aloitin anteeksipyytelyn, kun mies sanoi " katopas nyt mitä on taas vuorokauden aikana tapahtunut" ja " sinun käytös hämmentää kyllä tosi paljon" . Sitä ennen sanoi ne vauva-asiat (tietää että mulla on ollut vauvakuume jo vuosia).
MUTTA mies vaikuttaa ihan aidolta kun puhuu minulle niistä " oikeista tunteistaan" , uskon häntä näköjään aina ja haluan uskoa parempaan. Mies väittää esim. että pystyy jättämään hänelle ominaisen huomionhaun naisilta eikä salaa enää, jos vehtaa jotain.
Ystäväni pitävät mua ihan idioottina, kaikki huutaa kuorossa että " EROA" , enkä edes kehtaa enää sanoa, että taas annoin anteeksi.
ap
Vierailija:
Mies väittää esim. että pystyy jättämään hänelle ominaisen huomionhaun naisilta eikä salaa enää, jos vehtaa jotain.ap
EI SALAA ENÄÄ, jos vehtaa jotain?
Excuseme, että tästä lähin vehtaa vaan niin että sinä tiedät???
huhhuh...
syyn ja pahan olon sinun niskoillesi. Miehelläsi on persoonallisuushäiriö ennemminkin.