Siis onko jonkun mielestä vauvan kanssa oikeasti raskaampaa kuin 1-vuotiaan???

Yksivuotiaan kanssa helpottaa jo niiiiiin monessa asiassa, että minä oon aina huokaissut syvästi, kun siihen ikään on selvitty hengissä.

t: kolmen äiti, vauvakuumeinen

Mulla on viisi lasta, joista kaksi oli koliikkilapsia. Varsinkin näiden kahden koliikkilapsen kanssa oli vaikeampaa kuin heidän ollessaan 1-vuotiaita. Nyt vasta helppoa on, kun yksi lapsi on aikuinen ja kolme murkkua. Ja meidän 5-vuotiaan kanssa on myös tosi helppoa.

Vaikka onkin vilinää, niin ihanaa kun itse jo liikkuu ja touhuaa.

kantaminen ja imettäminen laihduttivat ja riuduttivat minua kahden viimeisen lapsen kanssa. Olivat vauva-aikana aivan tyytymättömiä ja huutajia, mutta sitten 5kk:n tienoilla alkoi helpottaa ja aivan ihania hymyileviä ja hyväntuulisia ovat isompana. Koti pitää laittaa silleen, että myös yksivuotias saa siellä liikkua ja touhua.

juuri tuo vähän alle ja yli 1v on kauheinta mahdollista aikaa. KOKO AJAN saa olla kiskomassa pois epätoivotuista paikoista, ja mitään ei kunnolla vielä ymmärrä. Odottelen kauhulla, kun 7-kuiseni tuosta kunnolla lähtee liikkeelle.

Tuo nyt on niin tasan kiinni lapsesta ja hiukan äidistäkin. Meillä molemmat tenavat valvottivat vauvana paljon, vaikka eivät olleetkaan koliikkilapsia. Vuoden iässä konttailivat ja tutkivat kaikkea kiivaasti, mutta olivat minun mielestäni silti tosi hauskassa iässä, koska heidän " maailmanvalloitustaan" oli mukava seurata. Kaikki piti toki pultata seinään tai nostaa katonrajaan, mutta silti!

Joten täysin subjektiivisesti: MINUSTA vauva on rankempi kuin vuoden ikäinen taapero.

Mutta muilla on varmasti erilaiset kokemukset.

Sama 1-vuotiaana. Joku touhuaa paljon omiaan, toinen kitisee tai painelee kun päätön kana.

Vauvana meidän tyttö ei koskaan ollut tyytyväinen ja nukkui pikku pätkiä. Se oli raskasta. Heti kun oppi liikkumaan ja varsinkin kävelemään, on ollut paljon helpompaa ja nukkuu myös oikein hyvin. Eri asia varmaan jos olisi vauvana köllötellyt iloisena ja nukkunutpitkät unet myös päivällä.

Pätkittäiset yöunet vie joidenkin mielentasapainon paljon tehokkaammin kuin mikään määrä marinaa.



Tosin kyllä itse sanoisin että raskain aika oli esikoisen eroahdistus (meillä 7-9kk), vaikka yöt nukuttiin silloin jo mallikkaasti.



Ja yksivuotiaan kanssa mulla oli jo ihanaa. :) Niin, siis esikoisesta puhutaan... Kuopuksen koko vauva-ajoista ei oo jääny paljon mieleen kun oli niin julmettu kiire kahden kanssa koko ajan. :D

Vauva aika on ollut ihan helppoa, vauvathan nukkuvat tosi paljon eivätkä muutenkaan pääse menemään karkuun. 1-vuotiaiden kanssa ei ole voinut istua hetkeksikään.

Toki 1-vuotiaan kanssakin oli rankkaa, mutta eri tavalla. Lähinnä se perään katsominen.

Viisi kertaa skaalan läpi käynyt.

Harmittaa kun kuopus esimurkku ja pian aikuinen.

Siihen loppu äidiltä lapset, no onneksi taas lapsenlapsissa kaikenikäisiä pieniä.

Vierailija:

Vauva aika on ollut ihan helppoa, vauvathan nukkuvat tosi paljon eivätkä muutenkaan pääse menemään karkuun. 1-vuotiaiden kanssa ei ole voinut istua hetkeksikään.

Meillä vauvat ei oo nukkuneet paljon, tosi paljosta puhumattakaan! Kädet on ollut vauvassa kiinni lähes 24 / 7, kun tyytymätöntä on yritetty rauhoitella.

Mutta yksivuotiaana vauva alkaa nukkumaan yhtäkkiä huomattavasti paremmin, joten jaksaminen on sen ansiosta sata kertaa helpompaa. Ja muutenkin äiti pääsee jo itsekin istahtamaan hetkeksi, kun vauva osaa liikkua itse ja viihtyy jo omien leikkiensä kanssa.

Mun mielikuvissa yksivuotiaat lapset ovatkin sitten juuri suloisimmillaan. Ja vauvoissa ei paljon suloisuutta ole.

Vauhtia riittää ja omaa tahtoa, mutta ymmärrystä ei. Perässä saa juosta ihan koko ajan ja kantaa rimpuilevaa lasta kielletyistä kohteista pois: varsinkin kyläily tuon ikäisen kanssa on yhtä helvettiä.



Lisäksi meillä on lapsilla unentarve romahtanut noihin aikoihin ja päiväunet on kutistuneet yksiin tunnin mittaisiin torkkuihin: muu aika sitten ravataan ympäriinsä tai roikutaan lahkeessa. Edes yöt ei ole helpompia kuin vauvan kanssa, koska edelleen heräillään muutaman kerran yössä ja huudetaan kuin palosireeni, kun tylsä äiti ei ala leikkimään klo 3 aamulla.



No, onneksi tämä joskus loppuu. Kaksivuotiaan kanssa on jo huomattavasti mukavempaa =)

meitä asuu tässä asunnossa 5 muutakin enkä tod. ala hilaamaan kaikkea katon rajaan kiinni yksivuotiaan takia.



Ei auta kuin kärsiä ja odottaa parempia aikoja... :)



en edes muista numeroani

Vaikka olenkin äiti, tarvitsen silti riittävän yöunen ja todellakaan en tarvitse vuotavia tissejä ja hormonihumalaa.

Ei meidän lapsi ainakaan niin tyhmä ollut.

Nyt oma lapsi on 1v, ja en todellakaan mielummin palaisi vauva-aikaan! Minulle ainakin se eka 3kk oli suoraan sanottuna elämän stressaavinta ja omalla tavallaan kamalinta aikaa. Olihan se uusi elämä ihanaa, mutta lapsi ei palkinnut (ei osaa ilmaista tunteita, ei hymyillyt paljoa yms), imi rintaa tunnin kerrallaan tunnin välein, tissit vuoti maitoa koko ajan, nukkuminen oli mitä oli kun imetin yötä päiväää, lapsi oli " pelkkä" käärö...Silloin luulin rakastavani lasta jo täysillä, mutta nyt vasta ymmärrän mihin rakkaus voi kasvaa!



Ehkä helpointa ja miellyttävintä aikaa tähän mennessä on ollut tuossa muutama kuukausi sitten. Silloin noin 4kk iässä kun turhat itkut olivat poissa, oli siinä mielessä helppoa että lapsi ei karannut mihinkään :) Mutta silti se hymy ja yhdessä pelleily ja leikkiminen antaa minulle ainakin niin paljon enemmän kuin se pelkkä hoidettavan oleminen.



Kiva sinänsä kuulla että 1v on hankalaa aikaa, koska olen pelännyt pikemminkin sitä 2-3v uhmaa. Jos se ei tästä paljoa pahene tuo tutkimusretkeily (lue:kaappien tonkiminen) ja huomion kerjuu niin varmaan äitiys vain paranee :)