Tuntuuko kenestäkään muusta tältä?
Vauvan synnyttyä rakas esikoiseni on muuttunut niin rasittavaksi ipanaksi, ettei ole tosikaan. Kerjää huomiota kaiken maailman tempuilla ja kyhnää kyljessä kiinni koko ajan. Jos olisi jokin luotettava tätisukulainen tms., varmaan lähettäisin tuon sinne pariksi viikoksi. Oikeasti välillä on sellainen olo, että eikö se vain voisi hävitä jonnekin vähäksi aikaa.
Joo joo, tiedän että se on mustasukkainen, se on luonnollista ja pitää antaa huomiota. Mutta ei mua näiden lasten kanssa kukaan auta, on aika ja voimat vähissä järjestää mitään kahdenkeskistä laatuaikaa.
Kommentit (8)
Kai tuo tunne on joku biologinen juttu, että emo keskittyy sen pienen ja avuttoman hoitoon ihan 100%.
Yritä kuitenkin järjestää tosissasi sinulle ja esikoisellesi sitä omaa aikaa. Mustasukkaisuus helpottaa sitten sen avulla. Joillakin lapsilla se vaatii enemmän ja toisilla vähemmän.
Näkeehän sen noista luontodokkareistakin, kun esim. karhuemolla on uusi pentu, se hätistelee edellisen vuoden pennut tiehensä.
negatiivisista tunteista. Ärsytti kaikki ja tuntui ettei hermoni kestä häntä lainkaan. Minusta tuntui kyllä, ettei esikoinen juuri muuttunut eikä ollut erityisemmin mustasukkainen vaan minun suhtautuminen häneen muuttui.
Minä taas en pitänyt vauvasta, esikoinen muuttui yhä rakkaammaksi päivä päivältä. Vauvan hoito oli taasen pakko pullaa, olin vihainen itselleni kun olin halunnut toisen lapsen ja " vienyt" esikoiselta hänen erityisasemansa.
Edelleenkin esikoinen on rakkaampi kuin kuopus, sille en voi mitään. Rakastan toki pienempääkin mutta en yhtä voimakkaasti kuin vanhempaa.
Minä taidan olla se tunnevammainen tässä pinossa!
on pahoinpidellyt sinua kun olit pieni ja kiusannut sinua koko elämäsi henkisesti. Jos tämä vanhempi olisi lapsen ainoa sukulainen?
Ja kun kolmas syntyi, olisin voinut jäädä sinne sairaalaan loamileen vauvan kanssa kahdestaan vaikka puoleksi vuodeksi. Huoh.