Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Tänään on uuden elämäni ensimmäinen päivä
19.02.2008 |
Kävin tänään psykiatrilla ensimmäistä kertaa. Vaikka siinä vasta kartoitettiin mun koko ongelmien kirjoa, ehdin itkeä sille, että pelkään tuhoavani mun lapsen elämän olemalla tällainen äiti.
Mä olen jotenkin niin poikki ja kamppailen oman itsetuntoni kanssa, että tässä samalla teen tuhoa tuolle mun alle 3-vuotiaalle. Mä olen toisinaan todella passiivinen. Joskus jaksan leikkiä ja touhuta, mutta yleensä lapsi touhuaa aika yksinään. Minä teen hommia tai vaan istun sohvalla seinää tuijottamassa. Se kai on lapselle pahinta, olen huoneessa mutta en kuitenkaan läsnä.
En jaksaisi herätä viikonloppuisin kuudelta, joten päädyn torkkumaan sohvalle ja lapsi katsoo lastenohjelmia. Saatan havahtua parin tunnin päästä, lapsi on leikkinyt omiaan, joskus vähän sotkenut paikkoja ym. Joka kerta kiitän luojaani, että lapselle ei ole sattunut mitään.
Kerroin tuon sille psykiatrille ja huomasin, että se jotenkin hätkähti. Mä säikähdin itsekin. Vaikka olen tätä manaillu usein, vasta nyt jysähti ihan kunnolla.
Noin ei saa enää tapahtua. Mun pitää olla mun lapselle kunnollinen äiti. Mun pitää päästä näistä uniongelmista eroon, että jaksaisin pysyä hereillä kuudelta.
Kirjoitan tänne, että muistaisin tän " päätöksen" varmemmin. Pitkä prosessi mulla edessä itseni kanssa, mutta silti pitäisi muistaa varjella tuota pientä alussa olevaa elämää. Että ei mun lapsen tarvitsisis sitten 20 vuoden päästä purkaa kallonkutistajalla asioita niin kun äitinsä.
Saa vapaasti kommentoida.
Kommentit (3)
Ehkä munkin ois pitänyt käydä jossain keskustelemassa. Mun esikoinen taapersi yksinään pitkin kämppää, mä nukuin. Oli paha masennus, mutta kuitenkin. Tein kämpän turvalliseksi, ettei lapselle voinut mitään käydä (hyllyt pultattu seinään kiinni, terävät superkorkealla jne). Yleensä laitoin lapselle sormiruokia lautaselle, yhdessä jonnekin huoneeseen, missä ei vaaranpaikkoja, ovet kiinni (ei osannut avata ovea) ja minä nukuin. Olin sentään lapsen lähellä, vaikka hänellä tylsää varmasti olikin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En mä mikskään sirkustirehtööriksi aio ruveta, mutta haluan, että mä oisin mun lapselle turvallinen aikuinen. Tällä hetkellä mun lapsi on vielä ihan tyytyväisen oloinen elämäänsä, mutta en tiiä kuinka kauan, jos tätä jatkuu.
Mun diagnoosi näin alun perusteella oli jotain tyyliin traumaperäinen neuroosi, lievä masennus- ja ahdistustila tai jotain. En usko, että tollanen voi olla kovin hyvä vanhempi.
Neloselle: Uskon kyllä siihenkin, että ei välttämättä sun tai munkaan lapsi kasva kieroon tuollasien takia. Varsinkaan, jos se on väliaikaista.
Toisaalta, olen nähnyt paljon lastensuojelutapauksia, ja yllätyksekseni ei niistä kaikista lapsista näkynyt päälle päin, mitä kaikkea ne on joutunut elämässään kokemaan. Siksi kai en halua tuudittautua siihen, että mun lapsi vaikuttaa ihan normaalilta.
ap
Alue: Aihe vapaa
Sä olet tehnyt ison ratkaisun. Älä ota liian isoja välitavoitteita. Mä olen iloinen sun puolesta!