Miten helpottaisi " äidin tuskaa" kun taapero aloittaa hoidon

Olin itsekin mielettömän ahdistunut kuukausia etukäteen ennen kuin hoito edes alkoi, ja on ihana huomata ettei se lapsi tosiaan hoidosta kärsikään.

Hoitajana meillä on ystäväni joka hoitaa myös omia lapsiaan kotona.



Hoitopäivien pituus on meillä ollut 6-7h, ja päiviä viikossa 3-4.

Meillä käytiin kummankin lapsen kanssa kattomassa paikkoja ja sitten vaan hoitoon. Ikää oli ekalla 9 kk ja tokalla 11 kk. Hyvin meni.

Meillä kävi niin hyvä tuuri, että henkilökunta oli aivan ällistyttävän ihanaa. Hoitajista näki, että he ihan oikeasti kiintyivät lapsiin ja että koko ryhmän henki oli hyvä.



No, enivei, eka viikko harjoiteltiin siten, että joka päivä oli vanhempi mukana. Joka päivä oltiin vähän pidempään, että lapsi näki koko päivärutiinin. Ja kun varsinainen hoito alkoi, ei ollut mitään ongelmia. Lapsi ei ikinä jäänyt itkemään perään, vaan meni aina reippaasti ensin hoitajan syliin ja siitä sitten hetken päästä leikkimään. Alkuun mukana tarharepussa kulki valokuvia ja jopa äidin yöpaita ikävän varalta, mutta ei niitä kyllä kertaakaan ollut tarvittu. Oma unikaveri oli kuitenkin tärkeä. Alkuun myös joka päivä soitin tarhaan ruokailun jälkeen kysyäkseni, miten menee. Tämä oli siis vain minun oman ikäväni tyynnyttämiseksi. Oli huojentavaa kuulla, että kaikki oli hyvin.



Hyvin se tulee menemään, älä huoli!

Ja vähintään viikkoa. Kyllä kuulostaa aika karulta nakata lapsi kylmiltään vieraaseen hoitopaikkaan. Mutta kukin tyylillään. Itse vain haluan tehdä asiat vähän " pehmeämmin" , jos mahdollista.



4

Käytiin tutustumassa muutaman kerran, mutta muuten harjoittelua ei ollut mikä oli virhe. Olisi ollut aluksi hyvä jättää tunniksi tai pariksi harjoitukseksi. Alkuun lapsi jäi itkemään, mutta enää ei. Nyt siis ollut hoidossa 3,5kk. Hoitajat ovat tosi ihania ja tykkään paikasta. Lapsi tuntuu viihtyvän jne. Mutta se " äidin tuska" ... Ei mulla ole helpottanut vieläkään. :-/

Ettei lapsi kertaakaan jää itkemään vanhempiensa perään?? Tarkoitan

vain, että lapsi toki useimmiten leppyy nopeasti, kun " toiminta" alkaa, mutta itse olen pitänyt sitä normaalina käytöksenä, että itku tulee tuon ikäiseltä joskus/usein. Kai tuon ikäisen luulisi haluavan olla ensisijaisesti vanhempiensa kanssa? Siis vaikka hoitopaikka olisi miten hyvä tahansa.

mikään harjoittelu olisi estänyt. Kuopus vielä 5 vuotiaanakin on varsinainen syliapina ja tunkee peittoni alle joka yö. Ja saa tullakin.

Vaikka kaikki eivät sitä teekkään...



Just niin et alkuun yhdessä lapsen kanssa, sit lapsi hetkeks aikaa ilman vanhempia, oppii luottamaan et takasin tullaan vaikka pois lähdetäänkin. Tosin joissain paikoissa hoitomaksut alkaa siitä kun lapsi jää yksin ilman vanhempia hoitoon. Mutta ehkäpä se on tois sijaista...



Ja kun lähdetään niin sanotaan reippaasti heippa ja poistutaan, ei jäädä roikkumaan vaikka lapsi huutais. Ja vanhempi on se joka luovuttaa lapsen hoitajalle, ei niin että hoitsu joutuu repimään lapsen ja potkimaan äidin pois. Näin lapsi huomaa että vanhempi luottaa henkilökuntaan (vaikkei vielä luottaiskaan) Eikä hänelle tule oloa että toi kauhee akka repii mut pois äidiltäni. :) Nurkan takana voi sitten itkeä, niin ettei lapsi näe ja päivällä voi hoitoon soittaa että miten menee. Muistat vaan lapsen edessä olla vahva aikuinen. :)



Jos lapselle alotus on hankalaa niin mukaan voi laittaa valokuvan/valokuvaalbumin vanhemmista tai esim äidin huivin. Se voi kummasti lievittää eroahdistusta.



Monesti pienet tajuaa siinä vaiheessa kun tullaan hakemaan että hei toihan jätti mut tänne, ja silloin tulee itku... Tuo pienen muisti kun on aikalailla lyhyt...



Tsemppiä alotukseen, kaikki ne yleensä ennemmin tai myöhemmin sopeutuu hoitoon, toisilla ei ole mitään ongelmaa ja toisilla taas menee pidempään. Ja monesti pienille alottaminen on helpompaa ku esim. kolme vuotiaalle. (tämä ei ole syy laittaa lasta pienenä hoitoon!)





T: päiväkotitäti

en tosiaan jäänyt mihinkään oven suuhun venymään ja yhtään ainutta itkua en tosiaankaan pirauttanut. Miksi olisin? Täytyihän mun nyt herranjumala luottaa siihen hoitoon mihin vauvani jätin. Normaalisti vein hoitoon ja hain, lapselle toki kerrottiin mitä tapahtuu, mutta ei mitenkään ruvettu hysterisoimaan, mitä suurin osa av-mammoista ilmeisesti tekee. Ja ennenkuin alatta kauhistelemaan, niin te ette tiedä minusta ettekä tyttärestäni yhtään mitään. Lapsen kanssa puhutaan monista asioista, hänen mielipiteitään kuunnellaan vaikka ei aina toteutetakaan ja hänelle ollaan aina läsnä. Äiti on ja pysyy, äitiin voi luottaa, sen hän tietää. Että ihan ilman jonninjoutavia " ottaako nico nyt toisen herneen kun mami antaa hoitotädille luvan sua syöttää" Ihan sama miten tutustuttu ja lässytätte ja laitatte hikisiä yöpaitojanne nuuskittavaksi...

Lapsi vaistoo et äiti luottaa ja on varma asiasta ja hyväksyy asian paremmin.



Vaikka toki lapsetki on yksilöitä.



T:päiväkotitäti



Ps. niitä roikkumaan jääjiä on yllättävän paljon, ja itkunki tirauttelijoita.

(ja ehkä sen takia myös lapsia joilla on vaikeaa jäädä, toki joillain voi olla vaikka äiti olis reipas.)

jota jostain ihme syystä erityisesti nämä itkuntirauttajat ja venyttelijät ärsyttää ihan kamalasti. He ovat sitten jatkossa niitä kovaäänisempiä kaiken mahdollisen vaatijoita. Yksi ehdotti vanhempainillassa ihan pokkana, että voisiko pk järjestää 3 vee ryhmään musiikkiopiston harrastepiirin (siis tosiaan kaupungin musikkiopiston) kun on niin vaikeaa ja hankalaa illalla viedä lasta sinne. Että hoituisi samalla kuin tarhapäivä. t 3 :D

Kyllä pienelle järjestetään ohjelmaa tarpeeksi ihan ilman musiikkiopistojakin. :)



Joillakin vaan nykypäivänä pikkasen hämärtyy tuo maalaisjärki.

Ja siitä järkevyydestä; sen on työ opettanu. :))



T:päiväkotitäti

Lapsen unirytmit olleet lisäksi ikävät hoidon vuoksi koko vuoden pitkiä lomia lukuunottamatta. Lapsemme nukkuu vieraan (pph:n ja mummun) hoidossa aina paljon päiväunia, mutta kotona ei. Onkohan se sitten kuitenkin stressaavaa lapselle olla erossa vanhemmistaan? Tuo on ainoa oire millä tavalla lapsemme reagoi eroon vanhemmistaan. Esim. alussakaan ei ollut mitään sylinkaipuuta normaalia enempää eikä muutenkaan mitään eroa lapsen käytöksessä ole havainnut hoidon myötä. Hoitoon mennyt aina mieluusti (alun jälkeen), vaikka on muuten tod. temperamenttinen ja omapäinen tapaus (ei siis alistuva ja tällä tavoin kiltti missään nimessä).



Päiväunet pph:lla hirveän pitkiä (3-4 h jopa), jotka syövät pahasti yöunia. Viikolla minulle kertyy aina univelkaa, koska menen töihin aikaisin ja mies on vienyt sitten lapsen vasta myöhemmin hoitoon. Lapsi valvoo iltaisin täysin pirteänä pitkään pitkien päiväuniensa vuoksi ja valvottaa myös minua.



Onneksi nyt olen jäämässä kotiin uuden äloman myötä. Suunnitelmissa on olla kotona pitkään. Ilman osa-aikatyötä (osittainen hoitovapaa)olisin varmaan ollut loppuunpalamisen partaalla viimeisen vuoden aikana.

Mun mielessä pyörii kysymyksiä, erityisesti



-miten syöminen onnistuu päiväkodissa. annetaanko pienille vielä maitoa jos kunnon ruokien syöminen ei onnistu jne.



-unirytmi. riittääkö yhdet päikkärit.. no nyt lapsi on jättämässä jo toisia päiväunia pois joten uskon että tämä varmaan sujuu melko joustavasti.



- ... + miljoona pientä käytännön asiaa. nimikoidaanko kaikki vaatteet, miten sen tekisi, mitä kaikkia vaatteita ja tavaroita tulisi hankkia jne.



Ja päälimmäisenä tietysti se miten lapsi sopeutuu ja kokee tuon. Auts, äidillä on ainakin pikkuinen kriisi edessä.

Vierailija:

Meillä käytiin kummankin lapsen kanssa kattomassa paikkoja ja sitten vaan hoitoon. Ikää oli ekalla 9 kk ja tokalla 11 kk. Hyvin meni.

että musiikkipiirejä ja kielitunteja yms. järjestetään päiväkodeissa! Samaten monissa kouluissa on vastaavaa ip-kerhoissaan.



En tajua mitä ihmeellistä siinä on.

ensinnäkin (näin siis päiväkodeissa missä itse olen ollut töissä)



Pienille on annettu maitoa esim. nukkumaan mennessä, jos se on ollut tapana kotona. (ainakin alkuun) (oma tuttipullo mukaan)



Meillä on pienimmät nukkunu kaksia unia, ennen kun ovat päässeet rytmiin kiinni. toki arkea helpottaa jos lapsi on yksillä unilla jo hoidon alkaessa.



Kaikki vaatteet ja tavarat kannattaa nimikoida. Ne saa sillon todennäkösemmin takaisin jos menee hukkaan, eikä ne mene sillon niin helposti hukkaan. Merkkauskynä on hyvä. Villasukkiin/lapasiin voi kirjailla esim. nimikirjaimet. (joku joskus myös ompeli kaikkiin lapsensa vaatteisiin keltasen langan)



Eipä sinne kummempia tavaroita tarvitse hankkia. Varavaatetta on hyvä olla mukana, jos tulee vahinkoja/sotkua. Kuravaatteet, saappaat, sään mukanen vaatetus. Joissain taloissa tossut, ei kaikissa. Vaippoja pienelle. tutti, unilelu.



Kyllä ne asiat selviää kun menette tutustumaan päiväkotiin ja kyselette siellä henkilökunnalta, kyllä ne kertoo. : )



Tsemppiä alotukseen, ainahan se on jännä elämän muutos.



T: päiväkotitäti

Lapsen jättäminen hoitoon tuntuu aluksi aivan hirveältä, sydäntä puristaa koko ajan kun olette erossa ja aina tuntuu siltä, että haluaisit vain lopettaa työt/opiskelut, hakea lapsesi ja jäädä taas hänen kanssaan kotiin. Kun jätät lapsen hoitoon, tunnet itsesi hirviöksi ja itket päästessäsi pois päiväkodin pihasta.



...MUTTA se helpottaa jo muutamassa viikossa ja lopulta sitä huomaa, ettei se niin kamalaa olekaan ja ihan kiva kun itsekin saa ympärilleen muutakin elämää ja aikuisia ihmisiä :-)