Kertokaapa mitä tälle tuttavalapselle on tehty!
Noin kolmevuotias lapsi on täysin kuriton eivätkä vanhemmat koskaan häntä todella kiellä mistään, eivät ainakaan niin, että äänestä kuulisi, että ovat äkäisiä/pahoillaan tms. lapsen toiminnan vuoksi. vanhemmat eivät myöskään ole mitenkään johdonmukaisia kieltojensa kanssa eivätkä pidä niistä kiinni millään tavalla. Lapsi saa aina tahtonsa periksi ennemmin tai myöhemmin. Saattaa esim. leikkikentän laidalla kiukuta tunnin, että haluaa sisälle ja jatkaa kunnes pääsee. Ja on välillä talvella ulkona kesäkengissä, kun ei suostu talvikenkiä laittamaan jalkaansa jne.
Lapsen suuri huvi on erään kirosanan toistelu. Välillä lapsi innostuu rallattelemaan ko. sanaa pitkiä aikoja ja aiti kieltää monta kertaa, mutta lapsi aloittaa uudelleen ja uudelleen. Eräänä päivänä, kuin salama kirkkaalta taivaalta, lapsi kuitenkin ilmoitti tavatessamme, että hän ei enää koskaan ko. sanaa sano, koska se on ruma sana. Ja ainakaan pariin kertaan sen jälkeen mitä ollaan nähty, lapsi ei ole sanaa sanonut.
MITÄ ON TAPAHTUNUT? Mikä on saanut lapsen lopettamaan tuon tavan? Mä olen ihan äimänä. Kun muuten muksulla ei ole mitään kuria, niin sitten yksi tällainen asia loppuu kuin seinään!
katsonut silmiin ja sanonut vakavasti, että tuo on todella ruma sana eikä kivat ihmiset käytä sellaisia. Tehoaa usein uskomattoman paljon paremmin kuin vanhempien hermostuneet kiellot ja uhkailut.