Jotenkin niiin surullista ajatella, että Jokelan surmaaja on joskus ollut

Eilen a-studiossa haasteteltiin erästä opettajaa, joka sanoi, että kukaan ei kasva tuollaiseksi huomaamatta. Pettymyksiä on liikaa ja liian isoja. Lapsi kuitenkin aina huutaa apua jossain vaiheessa. Sitten hän voi sulkeutua kymmenenksi vuodeksi, kunnes padottu viha purkautuu.



Tuo hetki, jolloin lapsi tarvitsee sitä apua on merkittävä. Se on nähtävä ja silloin on puututtava. Pidä siis silmäsi ja korvasi auki. Älä sulje totuutta pois.

Että tuokin poika on joskus vanhemmilleen syntynyt pienenä pallerona ja sitten kasvaa pahuudeksi. Mitä minä voin tehdä, ettei omille palleroilleni noin kävisi? Yhden asian olen kyllä päättänyt, en aio uskoa ikinä, ettei oma pieni palleroni nyt mitään kiellettyä tekisi tms. vaan on aina herranterttuna. Oma isäni aikoinaan sanoi, että luottaa meihin, mutta ei usko, ettemmekö sisareni ja minä voisi myös ns. joutua väärille teille. Ja kyllähän sitä pussikaljoista nyt kiinni jäikin, kun ei uskottu kotona, ettei oma lapsi nyt ainakaan... Ja asiaan myös puututtiin kotona.



Alkaa oikeasti hirvittää sekin, että nykyään tämä netti tarjoaa vähän liian helpon keinon päästä käsiksi mitä ihmeellisempiin asioihin. Onneksi omat pallerot eivät vielä netti-iässä ole...

Ei ap:n ajatukset ovle sairaita, vaan empaattisen äidin huolta ja tunteita. Mulla kolme lasta ja eilen tuli mieleeni ajatella noita ampujan vanhempia, kun ajattelin, mitä jos joku omista lapsistani joskus surmaa jonkun. Vaikka koko juttu on kaikille hirmu raskas ja suru suuri etenkin uhrien läheisille, luulen, että kaikkein suurin taakka on kannettavana Auvisen perheellä: äidillä, isällä ja pikkuveljellä. Hehän ovat syyttömiä eivätkä varmasti eilisaamuna olisi ikinä osannut kuvitella, että heidän raakkaasta pojastaan tulee saman päivän aikana vihattu hirviö. Auvisen perhe kaipaa tukea ja lohdutusta!



Jos ajattelisin omalle kohdalleni, niin luulen, että minun olisi helpompi hyväksyä oman lapseni kuolema, kun hän jää rakkaana mieleen kuin se, että oma lapseni tappaisi muita, jolloin tavallaan kadottaisin rakkauden lapseeni ja alkaisin vihata sekä lastani että itseäni lapsen synnyttäjänä. kasvatuksesta kaikki ei aina ole kiinni. Luulen tämän Jokelan ampujankin olleen ihan kunnon kansalainen kunnes tuli omien sanojensa mukaan toisiin ajatuksiin. Mikä oli sitten niiden ajatusten perimmäinen syy, sitä en tiedä.



äiti ja opettaja