Mulle on sanottu usein että olen epäempaattinen

patoutuneita tunteita ja löytämään niille ilmaisun.

Mussa on jokin " vamma" joka on nimenomaan äitiyden myötä noussut esiin. Mun tekee mieli paeta, enkä halua läheisyyttä. Mä olen kylmä, tunnen vihaa, hermostun helposti, olen aggressiivinen (en kuitenkaan avoimen väkivaltainen)...

Hän osaa varmasti ohjata sinua terapeutille. Hienoa, että itse koet asian vaivaavan ja haluat siihen muutosta! Sano lääkärille, että tämä todella haittaa elämääsi. Pätevä lääkäri osaa ohjata eteenpäin. On hienoa opetella elämässä uusia taitoja, oli ne sitten fillarointi taikka empatiakyky.

Mä olen vuosia työskennellyt traumojeni kanssa, useat useat terapiat on takana ja jäljelle jäi vain tämä kylmä paska.



Kun mä yritän ihmisille puhua ja sanoa, että olen väärä henkilö äidiksi omille lapsilleni, huono äiti jne. Ne vaan sanoo, että sä olet tosi hyvä.



Kukaan ei ota todesta sitä mikä on totta. Sitten toisinaan mulle vaan tiuskitaan kuinka epäempaattinen mä olen. Mutta senhän mä tiedän jo ja vaihtaisin koska tahansa empaattisuuteen.

Mulla ei ole keinoja eikä taitoja tietyissä arkipäivän tilanteissa. Mun lapset on 1,3 ja 4 vuotiaat.



Tänään menetin hermoni täysin lapselle, joka ei suostunut ottamaan antibioottejaan. Mun tunnemaailma meni täysin sekaisin ja lapsi oli hätääntynyt. Mä vaan huusin sille, että sä et ikinä parane jos et ota lääkkeitä. Ja mun järki sanoo, ettei sillä ole ymmärrystä ja että mä toimin väärin, mutta mun viha ja suuttumus on niin voimakasta että mä en kykene hallitsemaan sitä.



Mä yritin puhua tästä terapiassa, joka nyt on ohi. Mutta mun terapeutti varoitti puhumasta, sillä hänellä olisi ollut velvollisuus tehdä lastensuojeluun ilmoitus.



En kurita lapsia tms.

Kuka sinusta noin sanoo? Miksi koet olevasi riittämätön?



Vaikka olisitkin hieman jäyhempi ja hitaammin lämpeävä, ei se ole epäempaattisuutta. Epäempaattisuutta on se, ettei tajua, miltä toisesta tuntuu. Tai että toisesta voi tuntua pahalta. Kikkea me emme voi toisen rinnalla tuntea ja kokea, mutta ymmärrys siitä, että toinenkin tuntee on empatiaa. Ajatustenlukija meistä kukaan ei ole ja sitä keneltäkään ei voi vaatia. Et sinä voi arvailla toisen tunteita.



Jos noiden piikkien heittäjä on aina sama ihminen, hän todennäköisesti haluaa saada sinut kokemaan itsesi huonoksi ihmiseksi.

Vierailija:

Mä olen vuosia työskennellyt traumojeni kanssa, useat useat terapiat on takana ja jäljelle jäi vain tämä kylmä paska.

Vaaditko itseltäsi ja muilta liikaa?

siitä että huutaa lapsille. Ihmeelliseltä kuulostaa.

just prikulleen ja minä kun hakeuduin siihen terapiaan nimenomaan sen takia, ettei minusta tulisi sellaista, kuin omat vanhempani olivat -väkivaltaisia, välinpitämättömiä.



Onko naisille olemassa jotain apua, aggressioon tai väkivaltaisuuteen taipuvaisille?

Mulle ei enää myönnetä terapiaa, paitsi yksityisellä jos kustannan itse. Yhteiskunta on kortensa kekoon laittanut mun -parantumattoman- kohdalla.

Kumma terapeutti sulla, ap, jos ei lähde hoitamaan ongelmiasi siltä pohjalta.

Mutta suositelkaa nyt sitä kirjallisuutta tai jotakin troppia. Mä haluan olla edes sinnepäin...

Muistaakseni. Mutta sulla tuntuu olevan itsehillintä suurempi ongelma kuin esim. vihan panttaaminen? Tarvit ehkä jotain muuta lähestymistapaa. Joku vihanhallinta-opus?

kyllä mä silloinkin ruodussa pysyn. en riko lakeja.

Edmund J. Bourne: The anxiety and phobia workbook. Joku aikaisempi painos on suomennettukin, löytyy esim. meidän kirjastosta.

Kuullostat todella ahdistuneelta ja tarvitset lisää apua! Oletko lukenut T. Helstenin ( virtahepo olohuoneessa ja monta muuta) tuotantoa? Anna-Liisa Valtavaaran Kiltteys kirjatkin voisivat avata silmiäsi tunnut vaativan epätervettä kiltteyttä itseltäsi. Missä tilassa parisuhteesi on?

on vasta älyämässä ongelmaansa. Minusta se ei kauheasti tarjoa keinoja ratkaista tunteiden panttaamisen ongelmaa.

Yritin suhtautua siihen vakavasti, mutta mitä se nyt on tavata vuoden sisällä 10 kertaa jotain sairaanhoitajaa. Ja kyllä -terapiaksi sitä täällä helsingissä sanotaan.

joka auttoi minua aivan järjettömän paljon. Kirjoitinkin siitä täällä joskus kun oli pakko purkaa (sekin yksi keino ;).



Ensin pitää rentouttaa itsensä.

Sitten kuulostella kehoaan, että missä kohtaa on sellainen tunnelukko tai miksi sitä sanoisi. Sen kyllä tunnistaa hyvin rentoutuneena.

Sitten miettii mikä tunne siellä majailee. Mulla oli hirmuinen viha.

Seuraavaksi tunteelle piti miettiä tunteelle muoto, väri ja koko.

Sitten se pitäisi ilmaista, esim. kirjoittamalla. Minä kirjoitin tuosta vihasta.

Sitten vielä puhuin miehen kanssa tilanteesta, jonka löysin sen pantatun vihan taustata. Toimi järjettömän hyvin mulla, kun pari päivää sitten kokeilin. En ole uskaltanut edes kokeilla uudestaan, kun pelkään että se oli vaan hienoa unta koko juttu. Joku ilta taas yritän uudestaan, kunhan kerään rohkeutta kohdata mahdollinen pettymys ;).

Mutta se meni niiden pahasti masentuneiden yksinpuheluiksi eikä ne ohjaajat kyenneet pitämään sitä kasassa.



Luulin toipuneeni vuosia sitten psykoterapiassa, mutta kas vain,



ÄITIYS nostattaa aivan uudet aiheet esiin.



Tämä voi olla jotain omaa harhaa, mutta synnytysten hetkellä musta tuntui että koin vahvasti oman syntymäni uudelleen. Mä en kehtaa äidiltä sitä kysyä, mutta epäilen että oman varhaislapsuuden vuorovaikutus on ollut hyvin vähäistä, kiintymyssuhde jotenkin vajavainen, häiriintynyt. Mulla on vahva tunne, jännä tunne. Se tekee mut jotenkin kyvyttömäksi ja siihen on vaikea päästä terapiassa käsiksi. Se kun ei ole nykyään muodissa, se vanhojen kaivelu... Pitää suuntautua etiäppäin.