Mikahan siina on, kun abivuonna nuoria miehia sekoo? Omilta lukioajaoilta muistan 3 tapausta, joko rinnakkaisluokilta tai ylemmilta luokilta. Eivat onneksi mitaan noin kamalaa

outo - itse muistan kun oma poikaystäväni oli 17 v, minä 16v ja yritin erota. Ensin hän uhkasi itsarilla ja kun en ottanut tosissani niin vaati MINUA tekemään itsarin jos rakastaisin häntä tarpeeksi. Siinä vaiheessa otin jalat alleni ja häivyin. Tiesin ettei hän narsistisena luonteena tekisi mitään itselleen, kunhan uhosi. Mutta todella pelottavaa oli.



Omat tyttäreni ovat kokeneet samanlaista uhkailua ikäisiltään pojilta, onneksi mitään ei ole tapahtunut.

oli itsemurhaboomi, puolenkymmentä alle parikymppistä otti itsensä hengiltä pienellä paikkakunnalla parin kuukauden sisään, juuri näin joulun aikaan. eikä syyksi tarvittu muuta kuin bänksit tyttöystävän kanssa , sitten viinaa päähän ja isin metsästysaseen kanssa sekoilemaan...tai sitten naru kaulaan.

Muistan että itse olin ainakin varsin ahdistunut koko vuoden.

mielenterveyden sairauksiin esim skitsofreniaan. varsinkin pojilla.

Jotkut näistä sekoamisalttiista nuorista miehistä kestävät vielä yo-kirjoitukset, mutta sitten armeija-aika tai joku muu elämän tapahtuma on liikaa.



Stressinsietokykyä ja empatiaa pitäisi kouluissa jotenkin pystyä opettamaan.

Pitäisi keksiä, mitä elämällään tekee, kun koulunkäynti on takana. Lukiohan on kuitenkin oikeastaan vielä peruskoulun jatkoa.



Tiedän myös yhden nuoren miehen, joka jätti lukion kesken abivuonna ja yhden joka tappoi itsensä, kun tyttöystävä jätti. Ilmeisesti on erityisesti pojille rankkaa aikaa.

Ja pitkä lukulomakin bailattavana. Huoh! Ottaakohan joku yhdet yo-kirjoituksen vähän liian raskaasti?

siinä syy

jokin existentiaalinen kriisi. Pitäisi aikuistua ja ihan oikeasti ottaa vastuu omasta elämästä ja sehän ei kaikilta onnistua. Moni kykenee siihen kyllä kriisin läpikäytyään.

että tyttöystävä jätti. Voisiko sitten olla, että elämässä on jo ollut liikaa tai ei ole ollut ollenkaan pettymyksiä, kun suhteen päättyminen johtaa tälläiseen.

murrosikä myllertää, hormonit hyrrää, paineita (mitä tekee kun koulu loppuu, kirjoitukset, armeija jne), erilaisuuden tunne, ehkä kränää kotona, seurustelukuviot vielä monille uusia jne jne.

Koko lukion hän kahlasi läpi ilman ainuttakaan ystävää ja peruskoulussa hän oli koulukiusattu. En todellakaan tiedä, mikä hänessä on sellaista, että häntä kartetaan (voihan se olla vaikka nimi). Viime syksynä hän sairastui masennukseen, mutta lääkityksen avulla hän jaksoi lukion mennä läpi. Hän kirjoitti hyvä paperit, mutta intoa ja jaksamista ei riittänyt hakeutua mihinkään opiskelemaan. Nyt hän on tehtaalla töissä. Onneksi sai työpaikan - tuntuu, että se yksistään on nostanut hänen itsetuntoaan. Jospa talven aikana selkiytyisi sekin, mitä hän tulevaisuudelta haluaa. Kovasti hän tuntui olevan järkyttynyt eilisestä.

Syy on oma kaksi vuotta sitten kirjoittanut poikani, jonka abivuosi oli yhtä helvettiä. Aina iloinen ja elämänmyönteinen poika eli kaiketi myöhäistä murrosikää ja stressasi samalla kirjoituksia. Piti olla mies sekä poika ja miettiä eläämää aikuisena. Onneksi selvittiin ajasta, takaisin on tullut hirveällä ääneellään lauleskeleva nuori mies.



Eli ilmeisesti helpotustani itken, se ei ollut minun poikani joka ampui yhdeksän ihmistä.