Työharjoittelussa kolme päivää takana enkä pidä ollenkaan.

harjoittelusta.

Olin työpaikkakiusattu, minun työni mitätöitiin ja vähäteltiin, kimppuuni hyökättiin henkisesti, esimiehet eivät puuttuneet tilanteeseen. Olin jatkuvasti itkuinen ja ahdistunut. Joka aamu jouduin kasaamaan itseni, jotta sain mentyä töihin ja illat vaan tippa linssissä purin pahaa oloa miehelleni. Työssä kaikki meni perseelleen (itse työni onnistui ja sain kehuja, mutta sosiaaliset kuviot). Syllistin itseäni yms. Vasta viimeisillä viikoilla tajusin, että työyhteisö olis sairas, enkä minä ole huono työntekijä. Valitettavasti en osannut lähteä paikasta (ns. unelmapaikkani) heti alussa, kun vaistosin jonkun olevan pielessä.

t.2

Tiedätkö kuinka moni meistä kokee saman; ei perehdytystä, ei työn arvostusta ei mukavaa työyhteistöä. Lähes 100% ainakin jossain elämän vaiheessa. Siitä selviäminen on osa aikuistumisen prosessia, valitettavasti. Useimmat meistä tekee työtä palkan takia, ei siksi että se olisi kivaa.

Minä olen ollut erilaisilla työvoimapoliittisilla kursseilla ja siellä sai vaihtaa paikkaa, jos ei tullut toimeen työyhteisön kanssa. Eräs kaveri niin tekikin.



Kurssilaisilla on erilaisia kokemuksia perehdytyksestä ja vastaavasta. Joillakin se onnistui paremmin ja joillakin huonommin. Minulla itselläni varsinaisen harjoittelupaikan perehdytys oli ihan hyvä, mutta siitä poikinut työpaikka jätti perehdytyksen vähän kesken. Menin nimittäin saman firman toiseen toimistoon töihin ja jotenkin he pitivät itsestäänselvyytenä, että olen talossa. Kuitenkaan en koko toimistossa ollut koskaan aiemmin käynyt ja en tuntenut ihmisiä lainkaan. No, toisaalta työni perustuu täysin oma-aloitteisuuteen, joten olen itse sitten ottanut asioista selvää:)