Mita haaveita olet elamassasi tassa vaiheessa joutunut hautaamaan lopullisesti? Onko ne varmasti lopullisesti kuopattuja vai kyteeko viela pieni toivo? Oletko pettynyt vai ok?

Paskatyön voisin ehkä saada. Toista lasta on hankala yksin tehdä.

eikä kuulemma asiasta edes neuvotella enenpää!! se suruttaa....

Uskon, että kun elämä etenee, voin taas alkaa toteuttaa haaveitani. Ehkä ne eivät toteudu juuri sellaisina, kuin joskus unelmoin, mutta hieman muuttuneina. Joistain aiemmista haaveistani olen luopunut siksi, että ne eivät ole enää minulle tavoittelemisen arvoisia.

olisin tosissani halunnut aikoinaan hakea lääkäriksi ja olisin todennäköisesti päässytkin... moni asia oli silloin sen haaveen tiellä ja nyt tuntuu liian myöhäiseltä. Opinnot kuitenkin kestäisivät sen kuusi vuotta.

Elämän nousut ja laskut vuorottelevat. En päässyt opiskelemaan opettajaksi. Valmistuin kuitenkin toiseen ihan mieleiseen ammattiin. Sitten muutettiin miehen työn takia. En saanut kuin satunnaisia pätkiä töitä. Lapsille tuli ikäeroksi yli 3 vuotta, kun lykättiin jotta voisin hakea töitä. Kun niitä ei kuitenkaan ollut, olisi ollut sama vaikka jäädä heti kotiin. Kolmatta tuskin enää saadaan. Välillä tuntuu että minun elämässäni kaikki vastustaa.

niihin pääsykokeisiin, oisin varmaan seuraavan kerran päässyt sisään. Menin kuitenkin kouluun ja opiskelin ammatin, josta ei ole mitään hyötyö nykyisessä työssäni... Ja yhä haaveilen siitä lapsuuden ammatista. Oli aina niin selvää, että lääkäriksi tahdon, mutta kun ei kukaan osannut neuvoa ja ohjata valinnoissa aikoinaan, niin tuli tehtyä sitten vääränlaisia valintoja. No, ihan hyvä on elämä näinkin, mutta se iso unelma jäi täyttämättä. Yhä edelleen olen sitä mieltä, että minusta olisi tullut hyvä lääkäri.

Jokseenkin pakkomielle ko asiasta. Muuten olen tyytyväinen elämäämme.

Omakotitalo, tai edes pysyvä koti jossakin. Miehen työn takia muutetaan ainakin kerran vuodessa. Ollaan oltu ulkomaillakin ja toisaalta Suomen syrjäkylilläkin. On tässä tietysti nähty monenlaista, mutta kyllä näin 15 vuoden jälkeen toivoisi jo jäävänsä jonnekin.

Minkä ikäisiä te olette, joilta on mennyt opiskeluhaave ohitse?



Minusta ainakin itsestäni tuntuisi siltä, että jos haluaisin opiskella toisen ammatin itselleni, niin kyllä tässä nyt olisi vielä ainakin hyvin 50-vuotiaaksi peliaikaa. Tarkoitain vain sitä, että vaikka valmistuisi lääkäriksi 50-vuotiaana, niin ehtisihän sitä ammattia harjoittaa vielä toistakymmentä vuotta hyvinkin.



Lääkäriksi opiskelu ei olisi välttämättä taloudellinen mahdottomuuskaan. Opiskeluaikana pääsisi jo tienesteihin käsiksi ja opintolainaa voisi hyvin ottaa, koska työpaikka nyt on aika varma.



Mä en osaa keksiä mitään haavetta mitä en voisi enää toteuttaa. Rock-tähteys ei ollut haaveena eikä huippu-urheilijuus, mies tosin harmittelee vieläkin sitä, että hän ei pelaa ikinä Englannin valioliigassa. Ikää on 37, joten pidän itsekin sitä melko epätodennäköisenä...

Se, ettei musta tule koskaan mitään. En saa itselleni ammattia, kun en pääse opiskelemaan sitä alaa, mitä haluaisin.