Kaipaan entisiä appivanhempiani ja varsinkin näin

jouluna tulee haikee mieli. Oli maailman ihanimmat ihmiset, mitään pahaa sanaa ei voi sanoa. Nähdään aina silloin tällöin ja jutellaan, yhteisiä lapsia ei ollut joten ei olla sen enempää tekemisissä. Molemmat aivan mahatavia tyyppejä ja lahjoivat minun poikaani kun hän oli pieni ja aina tarjosivat hoitoapua. En koskaan unohda heitä. Samaa ei voi sanoa nykyisestä anopista mutta eihän sitä anopin kanssa olla kuitenkaan yhdessä. Voi kun oisin heidät saanut " pitää" .