Alan vähitellen tajuta, miksi aina ajattelen, että ketään ei mielipiteeni kiinnosta.

Nostat ääntä niin kauan kuin toinen lopettaa. Ei ihmiset sen jälkeen enää kauheasti yritä puhua päälle.

kiinnosta, jokaista omat asiansa vain. Minä olen opetellut pitämään mielipiteeni omana tietonani.

voi olla myös temperamentiltaan nopeampi, rönsyilee sinne tänne eikä jaksa siten odotaa, että arempi, hitaampi ja hiljaisempi saisi asiansa sanottua. Ei varmastikaan tee noiin tahallaan.

jos olet aina ollut ujo ja muutut ujosta rohkeammaksi kukaan ei siltikäään todennäköisesti kuuntelisi sinua kun ovat tottuneet näkemään sinut ujona.

Saatan esittää vastaväitteen, mutta en ignooraa tai ala puhua ihan muusta päälle.



ap

Jos jotain haluan sanoa niin otan kyllä tilani oli sitten ihmisiä yksi tai 50.



Itsekin ujo hissukka ollut ensimmäiset 20-vuotta.

2

puhumisesta vaan siitä, että et anna kenenkään muun puhua päällesi.

Vierailija:

Saatan esittää vastaväitteen, mutta en ignooraa tai ala puhua ihan muusta päälle.

ap

Vierailija:

voi olla myös temperamentiltaan nopeampi, rönsyilee sinne tänne eikä jaksa siten odotaa, että arempi, hitaampi ja hiljaisempi saisi asiansa sanottua. Ei varmastikaan tee noiin tahallaan.

Siinä mulla kyllä on opetteleminen! Tavallisesti tyydyn vaan tilanteeseen ja olen hiljaa. Entäs miten äitini tapauksessa kun saattaa vaan lähtä kävelemään toiseen huoneeseen puhuen omiaan? Lähden perään?

ap

Vierailija:

puhumisesta vaan siitä, että et anna kenenkään muun puhua päällesi.

Vierailija:

Saatan esittää vastaväitteen, mutta en ignooraa tai ala puhua ihan muusta päälle.

ap

Joo sua voidaan katsoa kuin hullua hetken, mutta kaikki tajuaa vihjeen.

Ei siinä auta muuta kuin opettaa toiselle käytöstapoja. Olen jopa pitänyt äidille saarnan moukkamaisista tavoista, kun vieras tulee kylään niin ensimmäiseksi ei aleta selittää omia vaivojaan. Tässäkin tapauksessa ihmistä ei oltu nähty vuoteen. Ei kysynyt mitään kuulumisiakaan edes vaan heti vaan selittämään vaivoista..

2

kuin kysäistä, että tarvitseeko se mamma mahdollisesti kuulolaitetta!!?

osallistunut näihin keskusteluihin. Tai siis minä puhuin mitä puhuin ja hän oli hiljaa. Isäni mielestä taas lasten suusta mikään puhe ei ole erityisen intresanttia. Vasta kun olin aikuinen, oikein hätkähdin kun hän joskus saattoi kuunnella lauseeni loppuun. Siis suorastaan pelästyin sitä, häkellyin ja vaikenin äkkiä.



Koulussa aina kysyivät, miksi olen niin hiljainen, ja miksi en esitä mielipiteitäni. Esitelmiä en pystynyt pitämään juuri ollenkaan, sain paniikkikohtauksia.

Vierailija:

voi olla myös temperamentiltaan nopeampi, rönsyilee sinne tänne eikä jaksa siten odotaa, että arempi, hitaampi ja hiljaisempi saisi asiansa sanottua. Ei varmastikaan tee noiin tahallaan.

ettei häntä kuunnella. Täytyy nyt muistaa, että tuskin ap ja hänen äitinsä ovat vasta aikuisina tutustuneet.

ja loppujen lopuksi ei ole kuunnellut mitään,mitä on puhuttu.....

Vierailija:

Saatan esittää vastaväitteen, mutta en ignooraa tai ala puhua ihan muusta päälle.

ap

pelkäätkö suuttua äidillesi vai mikä on? Joskus se on ihan luvallistakin se suuttuminen jos siihen on aihetta.

Vierailija:

Entäs miten äitini tapauksessa kun saattaa vaan lähtä kävelemään toiseen huoneeseen puhuen omiaan? Lähden perään?

ap

mä teen tarkoituksella sitä, että jos mun mies ei kuuntele mitä mä puhun, lopetan mielenosoituksellisesti koko keskustelun, enkä jatka sitä. Mulkoilen alta kulmien ja vasta sitten, kun hän alkaa ihmetellä, mikä vaivaa, kerron syyn.

Äitini on myös tuollainen päällepäsmäri, että kun alan jotain asiaa kertomaan, hän puhuu jo kovaa vauhtia päälle tai jos ei puhu, niin kun oletan normaalin ihmisen kysyvän jotain lisää kertomastani asiasta, niin että keskustelu jatkuisi, niin äitini ei todellakaan tee sitä, vaan alkaa puhumaan jotain aivan muuta. Hullua tässä on se, että äiti aina puhuu sitä miten minä olen niin hiljainen ja kuinka kanssani " ei korvia ainakaan kuumota" . Lisäksi äiti suhtautuu elämääni ja juttuihini usein aika tuomitsevasti, vaikka elämäni on aivan tavallista (yksi lapsi, avioliitossa, molemmat vanhemmat vakitöissä, omistusasunto, raha-asiat hyvin, ei parisuhdeongelmia jne.) :o/ Tuntuu vain niin turhauttavalta kertoa mitään, kun ei toista tunnu yhtään kiinnostavan ja jos kiinnostaa, niin negatiivisella tavalla.

Ja minun tapauksessani tämä kyllä kohdistuu aika paljon vain minuun, koska veljeni kanssa hänellä on aivan erilainen suhde. Veli esimerkiksi soittaa äitille melkein päivittäin ja kertoo kuulumisia, minä vain pakon edessä. Ennen tapasinkin soitella ja mennä paljon käymään, mutta äiti tuntui aina vastaavan puhelimeen jotenkin kyllästyneesti, että " No mitä?" kun veljelleni vastaa " No hei kulta!" . Sama kun menin kyläilemään, oli äiti yleensä väsyneen näköinen, nukkumassa tai muuten vain makkarissa lukemassa tms. ja naamasta näki, että häiritsin hänen rauhaansa... Tulin aina väärään aikaan - joten en enää paljon käy, saati soittele...

Tämä on paljon vaikuttanut elämääni ja olen aika arka aikuinen. Lapsena en tätä kuitenkaan ollut, vaan joskus murrosiällä äidin negatiivisuus ja positiivisen mielenkiinnon puute tuhosi itsetuntoni. Monet ovatkin sanoneet, että yllättyivät miten erilainen aikuinen minusta tuli, lapsuuteen ja varhaisnuoruuteen verrattuna (olin varsinainen papupata...).

Vierailija:

pelkäätkö suuttua äidillesi vai mikä on? Joskus se on ihan luvallistakin se suuttuminen jos siihen on aihetta.

ja se kasvatus alkaa jo vauvasta.