Lapsemme eivät saa tänä jouluna muita lahjoja kuin " omat" lehmät Afrikkaan.
Päätimme mieheni kanssa yhdessä että tästä joulusta tulee ei-materialistinen. Lasten kanssa juteltiin asiasta jo etukäteen. Esikoululainen tyttö näytti alkuun vähän surulliselta kun kerroin että krääsää ei tänä vuonna tule, eli ei siis tule saamana paketteja mutta sen sijaan tulee saamaan " oman" lehmän Afrikkaan. Keskusteltiin siitä miten tämä lehmä vaikuttaa siellä elävien ihmisten elämään. Keskusteltiin myös siitä että tytölläni on jo kaikki mitä hän tarvitsee. Jossain muualla on ihmisiä joilla ei ole juuri mitään. Nyt on koko perhe mukana juonessa erilaisen joulun taikaa odottamassa!
Jouluaattona katsomme piirrettyjä kristillisaiheisia dvd:itä kuten " kolme viisasta miestä" , syömme hyvin, olemme yhdessä, ulkoilemme yhdessä, mietimme kaikkia rakkaita ihmisiä ja sitä kaikkea mitä meillä on. Kiitämme Luojaa tästä kaikesta. Laulamme joululauluja ja leivomme yhdessä.
Uskon että tämä joulu tulee kasvattamaan lapsiani ja että meidän joulusta tulee kivalla tavalla ikimuistoinen!
terv eräs teennäiseen materialistiseen elämään kyllästynyt
Tänään oikein oksennutti kun kävin Prismassa ja yli-imelät " lahjoja meille ja lahjoja teille, osta ja shoppaa ja lisää tavaraa roudaa" -biisit soivat ja ihmiset lastas kärryihin lisää ja lisää tavaraa. Yöh. Ihanaa viettää erilainen, tunnelmallinen ja syvempi joulu.
Tämä ei ole trolli eikä provo. Tästä kaikesta kaupallisesta ällötyksestä on todellakin mahdollista irrottautua ja jopa kasvattaa lapsiakin oikeasti niihin todellisiin arvoihin! Onneksi tytön eskariryhmäkin on tänä vuonna ottanut ei-materialistisen asenteen jouluun!
Kommentit (16)
Et ole tainnut yhtään perehtyä hyväntekeväisyyden ongelmiin erityisesti Afrikassa. Skandaaleja täynnä, rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät entisestään. Joillekin Afrikan maille lahjoitetaan vuodessa avustusrahaa ENEMMÄN kuin esim. koko Thaimaan budjetti vuodessa ja nämä maat eivät kehity mihinkään. Milloin IDIOOTIT tajuavat että raha ei ole ratkaisu ongelmiin?????
Vierailija:
noiden tekoselitysten avulla
nythän tyttösi oikein ymmärtääkin lahjojen päälle ja varmasti sisimmässään odottaakin pukilta lahjoja... ei välttämättä edes ymmärrä sitä lehmä juttua..
ostakaa edes pari lahjaa..!!
Eivät antamisen ja saamisen ilo ole pelkkää materialismia! Lahjoja voi tehdä itse, niitä voi olla vain vähän, lahjaksi voi antaa jotain oikeasti tarpeellista... Olisit nyt luova ja yhdistäisit oman periaatteesi kuitenkin myös oman lapsesi ilahduttamiseen.
Meilläkään ei vietetä mitään kulutushysteeristä joulua mutta silti jokainen lapsi saa 4-6 mieleistä ja mukavaa lahjaa aukaistakseen. En halua olla mukana kasvattamassa joulumyynnin mielettömiä lukuja ja meillä asia onkin ratkaistu niin, että ollaan hankittu lahjoja pitkin syksyä kirpputoreilta, huutonetistä yms. Ehjiä ja hyväkuntoisia leluja ja vaatteita joita joku muu ei enää tarvitse. Toki tässä ollaan säästettykin mutta vielä olennaisempana koen sen, että tällainen kulutus on ekologisesti kestävää.
Meilläkin syödään hyvin, lauletaan, luetaan, ulkoillaan ja pelataan yhdessä. Meilläkin jutellaan joulun todellisesta sanomasta - näin siitä huolimatta, että se joulupukki aattona käy pistäytymässä.
Harkitse ihmeessä vielä onko tuollainen äärimmäisyys tarpeellista!
sitä ymmärtämään, vaan muistaa sen joulun loppuikänsä jouluna, jolloinka ei saanut yhtäkään lahjaa... Täytyy sanoa, että jos ei tämä ole provo, niin kyllä on harvinaisen pöntöt vanhemmat kyseessä!
Kritisoin vain tuota jyrkkää vastakkainasettelua. Ikään kuin ei olisi muita mahdollisuuksia kuin kaupallinen ällötysjoulu tai sitten tunnelmallinen joulu (=" lehmäjoulu" ).
Ei se ihan noin mene kaikkialla. Uskoisin, että loppujen lopuksi aika harvalla perheellä on umpimaterialistinen MULLE LAHJOJA!!!! -joulu.
Tunnelmallista ja sydämellistä jouluja on mahdollista viettää kera kohtuullisten lahjamäärienkin.
eskari-ikäisen joulua en pilaisi ostamalla hänelle kuuluvalla lahjarahalla lehmää..!
Vanhemmat hakee kirjastosta kirjoja lainaksi, ja paketoivat ne lahjoiksi. Kirjoja voi hyvin lukea mukavan joululoman aikana, ja palauttaa sitten arkena kirjastoon.
Muistan, kun luin tän luokkaa jonkun Melasniemien tms tunnettujen kommareiden haastattelusta, että joku joulu oli ollut tällaista...
Pitkään toivottuja..ja niiden lisäksi vielä yllätyksiäkin. Hyvää ruokaa ja yhdessäoloa. Ihanaa katsella lasten iloa, kun avaavat paketteja. Saavat yhtä ihanat joulut, kuin minä aikoinaan.
Lasten kannalta asiahan on niin, että te ette anna heille tänä jouluna mitään, mutta sen sijaan annatte jollekin afrikkalaiselle lehmän sen sijaan. Sehän on se oikea totuus.
..mutta olen järkyttynyt tuosta aloittajan tekstistä, koska muistuttaa liikaa omaa äitiäni, joka ampui myös kaikessa vähän yli. Suuntaan tai toiseen löytämättä koskaan sitä kultaista keskitietä...
vaikka varmaan yrittää näyttää reippaalta, mutta sisimmässään on todella surullinen.
olisitahn nyt voinut vaikka rajoittaa lahjojen määrää, mutta että kaikki pois kerralla tuonikäiseltä, se on julmaa.
lapsi on lapsi. ei se ymmärrä lahjalehmän päälle.
kouluun palaaminenkin on surullista, kun toiset vertailevat lahjojaan, ja lapsesi ei saanut ainuttakaan pakettia.
OLET JULMA.
Tosin tiedän että lapsemme saavat muutamia paketteja, molemmat isovanhemmat ostavat ja kummit. Toinen vanhemman lapsen kummeista joka on samanhenkinen mietti, että ymmärtäisikö jo 3v jos antaisi lahjaksi kortin jossa luvataan esim. viedä johonkin paikkaan retkelle. Musta on kiva ajatus myös antaa lahjaksi aikaa eikä tavaraa.
Eihän lahjojen tarvitse olla tietty krääsää. Hyviä lahjoja ovat mielestäni kirjat, pelit(klassikot ainakin), muovailuvahat yms. askartelujutut.
Ja tarkoitan SUOMEN VETERAANEJA ja VANHEMPAA ikä luokkaa olevat ihmiset!!!!
Ja oikeesti kuin paljon siitä rahasta menee " kuluihin" ????
Mutta,menetköhän nyt liian jyrkästi tuohon materiaalittomaan jouluun ?? Olen surullinen eskari-ikäisesi puolesta, joka ei saa yhtään pakettia avatakseen :( Ei lapset ymmärrä ideaasi ! Jokin kultainen keskitie saattaisi olla parempi vaihtoehto .