Hei
Tulin tässä istuneeksi koneelle ja nyt alkoi tuntua siltä, että haluan kertoa omasta kokemuksestani ja jos löytyisi joku, jolla on samankaltainen kokemus, lukea sitten niistä.
Kolme vuotta sitten olin yksinhuoltajana kahdelle suloiselle lapselle, tapasin miehen, joka valloitti sydämeni ja sai minut näkemään monia asioita uudella tavalla. Ostimme yhteisen talon ja olimme uusioperhe, jossa oli neljä lasta joka toinen viikonloppu, ei yhtään joka toinen. Mies teki reissuhommia eli viikot asuin kahden oman lapseni kanssa. Elämä sujui pienten ja välillä suurempien karikoiden kautta kuitenkin mukavasti ja suhteet lapsiin ja miehen sukulaisiin onnistuimme luomaan hyviksi ja toimiviksi. Kaikilla oli mukavaa eikä mikään tuntunut voivan meidän onnemme tielle tulla.
Elämässä vain ei aina mene ollenkaan niinkuin kuvittelisi ja meidän hyvin alkaneen retkemme rikkoi liikenneonnettomuus. Kaksi erikokoista moottoriajoneuvoa törmäsi ja perheemme hajosi siinä samassa pieniksi paloiksi, joiden keräily on vasta alkamassa. Tästä on kaksi viikkoa. Elämä sujuu jo jotenkin, koska miehen perhe on ollut upeasti tukemassa minua ja minun perhettäni, ja miehen ex-vaimo on ollut myös hyvin mukana ja jutellut kanssani ja olen tavannut siis miehenkin lapsia. Myös oma perheeni ja kymmenet ystävät ja tuttavat ovat auttaneet eteenpäin.
Huomenna yritän palata arkeen - töiden pariin, joista elämässäni olen saanut paljon hyviä kokemuksia ja voimia - toivotaan että niin käy myös nyt.
kiitos kun luit tämän.
Kommentit (2)
ajattelen sinua, minulle tuntematon, kuka lienetkin. Lohdutuksen sanoja ei minulla ole antaa, jospa voisin edes pienen osan taakastasi kantaa. Voin ainoastaan kääntää katseeni kohti taivasta ja puolestanne rukoilla:
Hyvä Jumala!
Siunaa heitä ja anna heille enkeleitä.
Siivilläsi heitä peitä,
älä heitä koskaan heitä.
Aamen
En osaa tässä muuta sanoa.. Enkä voi edes kuvitella mitä tunnet juuri nyt. Voin vain toivoa sinulle voimia ja Taivaan isän siunausta elämässä eteenpäin. Surutyösi on vasta ihan alkumetreillä mutta luota siihen että elämä kantaa.