Te, joilla on palkkapäivä tänään, saitteko jo palkkanne?
Kommentit (7)
Se on EDELLINEN arkipäivä. Kela voi maksaa etuudet seuraavana, mutta työnantaja ei. Laskut voi maksaa myös vasta seuraavana.
Palkka maksetaan etukäteen, jos ensimmäinen päivä on maksupäivä. Ei sitä voi silloin edellisessä kuussa maksaa.
Mieheni on kunnalla viranhaltijana ja aikaisemmin palkanmaksu oli kuukauden ensimmäinen päivä, siis palkka maksettiin etukäteen. Jos ensimmäinen päivä oli viikonloppuna, niin palkka oli tilillä seuraavana arkipäivänä. Perusteluna oli juuri se, että edellisen kuun palkka oli jo maksettu edellisen kuukauden ensimmäisenä päivänä, eikä esim. syyskuun palkkaa voi maksaa jo elokuussa. Palkanmaksu siirtyi kuun 15. päivälle jokunen vuosi sitten. Jos tuo 15. päivä on viikonloppuna, niin silloin tietenkin maksetaan edellisenä arkipäivänä.
elokuun palkka.
Eikö palkka makseta tehdystä työstä.
9
Siis jos edellisen kuun palkkapäivä on seuraavan kuun eka päivä, niin se maksetaan edellinen arkipäivä, jos eka päivä on viikonloppuna. Jos taas palkka maksetaan etukäteen (vielä tekemättömästä työstä), niin sitten se maksetaan seuraavana arkipäivänä eikä edellisen kuun puolella.
Sikäli kun tänään olisi jonkun palkkapäivä, niin se olisi pitänyt maksaa jo eilen.