Kysymys akateemisille äideille!!!

Olen pätkän kotona ja pätkän töissä. Meillä tosin molemmilla on jo työpaikat, joten tilanne sikäli vähän eri. Meillä on nyt kaksi lasta ja lisää toiveissa.



Sinuna hakisin duunia, ja jos saat " unelmaduunin" (ei sellaisia ole), niin aloita ihmeessä. Jos vauvaa ei kuulu ja haluaisitkin olla välillä kotona, voihan sitä aina jäädä hoitovapaalle.



Sinänsä ne työt ei häviä, mutta on tylsää olla kotona, jos koko ajan pähkäilee, että pitäisiköhän olla töissä. Kun on työpaikka odottamassa, kotonaolosta nauttii vielä enemmän.

Kiitos vastauksesta!



Niinpä, itseäni tosiaan stressaa se, ettei ole vakityöpaikkaa...Työnhaku lpsenhoidon ohessa on tosi hankalaa. Ja jos uuden työpaikan löytää, ei kyllä heti kehtaa jäädä äitiyslomalle.



Mieheni tienaa onneksi ihan hyvin eli tulemme kyllä toimeen. Hyvästä palkastaaan johtuen hän ei ole valmis jäämään kotiin hoitamaan lastamme, joten minun on vastattava siitä.



Kertokaahan lisää kokemuksistanne, kiitos!

Pahoitteluni äskeisestä viestistä, johon jotenkin änkeytyi mukaan myös väärä nimimerkki!

Mielelläni kuulisin vielä muidenkin akateemisten äitien ajatuksia ja kokemuksia, koskien perheen ja työn yhdistämistä. Kiitos!

Minulla tosin kävi sikäli hyvä tuuri että sain unelmieni (ihan totta!) vakipaikan jo 3-kymppisenä, joten vauvakuume ei ollut ehtinyt ihan kamalaksi ennen sitä. Meillä mies olisi halunnut aloittaa vauvan teon jo siinä vaiheessa kun tein valmistuttuani satunnaisia pätkätöitä, mutta minä en suostunut. Stressasin jo muutenkin sitä, miten ja millaiseen työhön pääsen, ja koin että vauva-ajatukset olisivat olleet liikaa siinä sopassa. Nyt meidän lapset ovat 7- ja 4-vuotiaat ja olen ollut tässä työssä 10 vuotta, josta melkein 5 vuotta äitiys- ja hoitovapailla. Jos olisimme tehneet lapset ennen kuin sain vakipaikan ja olisin ollut heidän kanssaan yhtä pitkään kotona... jaa-a, luulen että olisin ollut aika paniikissa koko ajan kun olisin jännittänyt, mistä sitä työtä lopulta löydän. Olisin ehkä voinut jatkaa pätkätyö- ja free lance -hommiakin ja hankkia siltä kautta kokemusta kotonaoloaikana, mutta niihin liittyy myös paljon kovempi epävarmuus kuin vakipaikkaan. Vakinainen työpaikka toi varmuutta ja rohkeutta olla pitkään kotona lasten kanssa ja nauttia siitä ajasta ilman muita stressejä.



Minä olen siis tyytyväinen omaa ratkaisuuni, mutta akateemisia uriakin on niin monenlaisia. Itse teen työtä, johon vaaditaan akateeminen koulutus, mutta joka opitaan vain kokemuksen kautta. Ko. tehtäviin ei siis ole olemassakaan mitään koulutusta ja siksi alalle pitää tulla ns. ajoissa: kukaan ei palkkaa 4-kymppistä joka ei tiedä työstä yhtään mitään, sen sijaan vastavalmistuneella on mahdollisuuksia päästä oven rakoon. Minun oli siis pakko hankkia jotain kokemusta ennen kotiin jäämistä, muuten olisin joutunut hakemaan muun tyyppistä työtä.



Riippuu siis paljolti alasta, mitä voi ja mitä kannattaa tehdä. Työvuosiahan sinulllakin on jäljellä vaikka kuinka paljon ja lapset ovat pieniä vain hetken... mutta toisaalta kannattaako uhrata koko ura (ja tällä tarkoitan ennen kaikkea uran henkistä palkitsevuutta, en statusta) vain tehdäkseen lapset pari vuotta aiemmin... En todellakaan osaa neuvoa.

Ensimmäinen vauva tuli jo opiskeluaikana, jolloin olin tosin jo täyspäiväisessä työssä. Äitiysloman jälkeen irtisanoin itseni ja tein opinnot loppuun. Heti valmistuttuani sain vakipaikan koulutusta vastaavaan paikkaan isossa firmassa, joten otin sen vastaan. Ehdin olla töissä 1.5 vuotta ennne kuin jäin äitiyslomalle. Eli vähän huono siis työnantajalle, juuri kun olin alkanut tehdä tuottavaa työtä (tällä alalla helposti kestää noin vuosi että hommat oppii), niin jäin äippälomalle.



Tuossa välissä opintojen viimeistely ja työnteko sopivat minulle hyvin. Kun on yksi lapsi niin jaksaa paremmin. Nyt kun on kaksi lasta ja olen töissä niin kaikki voimat on kyllä jo kulutettu loppuun aikapäiviä sitten. Ja haluaisinkin olla mieluummin kotona ja haaveilen kolmannesta lapsesta.



Joten itselleni kuitenkin oli paras ratkaisu että ensimmäisen lapsen jälkeen hankin vakipaikan, kyllä se kuitenkin turvallisuutta tuo. Plus että uuden työn etsiminen ja aloittaminen kahden pienen lapsen äitinä on aika rankkaa... (vaihdoin vähän aikaa sitten tehtäviä firman sisällä, niin tiedän). Ja lasten ikäero (reilu 3 vuotta) oli mielestäni juuri sopiva.

Kiitos taas kommenteista!



Onnittelut kaikille teille, jotka olette onnistuneet löytämään vaityön ennen perheen perustamista! Itelläni tämä kova yritys ei onnistunut...



Itse olen koulukseltani KM eli kasvatustieteellisellä alalla ollut ennen äitiyslomaa(n.2 vuotta valmistumseni jälkeen). Kenelläkään vanhoista opiskelukavereistani ei ole vielä vakityötä, vaikka olemme kaikki yli kolmekymppisiä. Eli tällä koulutuksella vakipaikan saaminen on tosi hankalaa. Näin ollen päätin itse tehdä ensimmäisen lapsen, ennen kuin onnistun löytämään itselleni vakiduunin. Ajattelin, että vaikityöpaikan löytäminen saattaa kestää ties kuinka monta vuotta.



XEP: (?)

Mielenkiinnolla kuulisin, mikä työ on kysessä, kun vaatimuksena on akateeminen koulutus, joka kuitenkin opitaan kokemuksen kautta?



Jos jolla kulla on hyviä vinkkejä vakityöpaikan etsimiseen, otan niitä ilolla vastaan!



Ja mielelläni kuulen vielä kokemuksia työn ja perhe-elämän yhdistämisestä, kaikilta teiltä akateemisilta äideiltä!



Tsemppiä meille kaikille äideille!

Tästä jutusta ei taida paljoa olla sinulle iloa, mutta kerron kuitenkin oman historiani.



Ensimmäinen tytär syntyi kun oli 22 ja opiskelin. Seuraava tytär syntyi siitä vajaan neljän vuoden jälkeen, ja siinä odottaessa tein graduni valmiiksi ja valmistuin sinä keväänä.



Kun tytär lähenteli vuotta menin työvoimatoimiston kurssille, josta pääsin työharjoitteluun. Siellä en kauaa viihtynyt, vaan hain aktiivisesti töitä, kun tiesin, että harjoittelupaikasta työpaikkaa ei irtoa. Tytär oli jotain 1v 4 kk, kun pääsinkin sitten elämäni ensimmäiseen vakipaikkaan. Sen jälkeen olen kerran vaihtanut hommia ja kerran ollut äitiyslomallakin.



Yritän tällä vain sanoa, että loppujen lopuksi se on ihan sama tekeekö lapset nuorena/vanhana tai siltä väliltä. Jnkun mielestä on hyvä, että ensin opiskellaan, etsitään työpaikka ja sitten perustetaan perhe. Joku tekee asiat ihan päinvastaisessa järjestyksessä ja silti elämä hoituu..

Ja niin olen tehnyt itsekin nyt kahden vuoden ajan, vaikka töihin paluu odottaa ensi syksynä. Tämä on pakon sanelema juttu, koska mies opiskelee vielä ja taloudellisesti ei ole enää mitään mahdollisuutta jäädä jatkamaan hoitovapaata. Mutta edelleen toivon, että jokin ihme tapahutisi ja saisin jatkaa kotonaoloa tyttömme kanssa.



Itselläni on ikään kuin vakipaikka, muttei virkaa kuitenkaan. Mikään ei kuitenkaan uhkaa työpaikkani varmuutta.



Niin kuin tuossa otsikossa sanoinkin, niin sinuna nauttisin aivan täysillä hoitovapaasta:) Se on niin kertakaikkisen totta (vaikka melkein jo kliseeksi pilattu), että lapsi on pieni vain sen mitättömän pienen hetken, eikä niitä aikoja saa ikinä takaisin. Itselläni on myös akateeminen unelmatyö, työ joka inspiroi, mutta olisin ollut valmis uhraamaan työpaikkani mennen tullen, jos se olisi ollut uhattuna tämän kahden vuoden hoitovapaan takia. Onneksi niin ei käynyt. Mutta tärkeysjärjestys elämässä on aika selvä näiden asioiden suhteen.

Omalla alallani on kuitenkin suht hyvä työtilanne, että uskon että jotain työtä olisin saanut kuitenkin. En tiedä, onko itselläsi näin hyvä tilanne?



Ymmärrän kyllä huolesi ja pohdintasi. Ei kai sitä voi kuin tehdä niin kuin itsestä tuntuu oikealta. Jos unelmatyö tulee eteen, niin ei varmasti mikään estä hakemasta?



Kirkasta kevättä ja toivotaan että asiat selviää!

Sinun on varmasti helpompi saada vakipaikka, jos on lapset tehty. Tietysti voit yrittää vakuuttaa työnantajille, ettette halua enempää lapsia, mutta jos sitten pian jäätkin äitiyslomalle, voi olla ettei ole enää kovin mukavaa töissä. Eli sen puolesta olisi järkevämpää tehdä pikaisesti toinen lapsi ja sitten ryhtyä hakemaan vakityötä. Ei se pari vuotta sinua niin kauheasti vanhenna ja täysi lapsiluku parantaa mahdollisuuksia enemmän.



Ja alasta riippuen pitkät äitiyslomat ja hoitovapaat saattavat aiheuttaa ongelmia. Täälläkin on monet alennettu äitiyslomien myötä eli työmenestystä voi olla helpompi saada, jos vakipaikasta et enää jää äitiyslomalle. Varsinkin, jos olisit pitempään kotona. Ainakin omassa työssäni olisi ollut huonoa olla monta vuotta putkeen kotona, mutta onneksi mies halusi jäädä hoitovapaalle, joten siitä ei tullut ongelmaa.

Lohdutukseksi: Lapset usein viihtyy oikeasti hoidossa. Usko pois. Minä palasin ehkä liiankin nopeasti töihin, mutta jälkikäteen ajatellen pelot eivät osoittautuneet lainkaan todeksi. Ainoastaan itse olisin sittenkin voinut vielä nauttia siitä leppoisasta elämästä pidempään ja tietenkin lapsellekin äiti on aina parasta seuraa. Mutta lapsi tykkää olla hoidossa. Erityisesti toisten lasten seura on tosi jees ja välillä suuttuu, kun revin kesken leikkien kotiin.



itselläni ei ollut tuota ongelmaa työpaikan suhteen, kun minut vakinaistettiin 24-vuotiaana eli heti valmistuttuani. Lapsen sain 28-vuotiaana. Tosin ei se paluukaan aina niin helppoa ole, kun työnantaja ei pidäkään työpaikkaa äikkärin jälkeen varmana. No, loppu hyvin ja kaikki hyvin. Pikkukakkonen suunnitteilla.:)

kieliä ja kirjallisuutta ja tiesin alusta lähtien että haluan kirjankustannusalalle. Tämä on tosiaankin sellainen ala, jolle kukaan ei valmistu suoraan vaan sille hakeudutaan innostuksesta ja työ opitaan kokemuksen kautta. Niinpä samalla nimikkeellä tekee työtä ihmisiä, joilla on hyvinkin erilainen koulutus. Kustantamoja on Suomessa myös sen verran vähän, että alalle on tunkua aivan mahdottomasti. Ja kun vielä piiri pieni pyörii, ja monet paikat täytetään ilman että työpaikka tulee edes avoimeen hakuun, niin vakinainen työsuhde oli minulle tosi onnenpotkaus ja rauhoitti mieltä kummasti ennen lapsen tekoa.



Sinun alallasi voi olla paljon väljempi tilanne ja enemmän vaihtoehtoja. Jos sinulla jo on kaksi vuotta relevanttia työkokemusta ja jonkin verran suhteita työelämään, niin tuskin muutama vuosi lisää kotona mitään kaataa..Kuten joku jo sanoikin, elämänsä voi rakentaa niin monella eri tavalla eikä kukaan voi sanoa, mikä on oikea järjestys tehdä asioita.

Mitä jos alkaisit hoitaa oman lapsesi lisäksi muita lapsia? Voisit olla kotona ja samalla CV:hen tulisi hyvä merkintä, eli ettet ole ollut " vain kotona" . Näin maalaisjärjellä luulisi, että siitä voisi työnhaussa olla myöhemmin apua, vaikka olisitkin siis hoitanut pieniä lapsia. Jos et haluaisi hoitaa ihan pieniä lapsia, voisit tehdä bisnestä ottamalla koululaisia iltapäivähoitoon. Itse käänsin hoitovapaalla ja mietin, että jos ei olisi ollut sitä mahdollisuutta, olisin juuri voinut ottaa esim. juuri koululaisia hoitoon. Entäs jotkut lasten kerhot tms., voisitko alkaa vetää semmoisia? Ainakin MLL:llä on meillä päin ollut puutetta esim. lasten jumppien vetäjistä. Hommasta ei kai makseta, mutta tosiaan CV kaunistuisi kummasti. Lisäksi sieltä voisi löytyä niitä kalliita suhteita, joilla moni on saanut vakkaripaikan.



Itselläni oli vakkariduuni ennen äitiyslomalle jäämistä. Jos vakituista hommaa kaipaat, pääkaupunkiseudun ulkopuolelta voisi opettajan paikkoja löytyä paremmin. Ainakin Länsi-Uudellamaalla, josta itse olen kotoisin, on paljonkin epäpäteviä opeja hommissa, kun päteviä hakijoita ei ole ollut. Näin oli ainakin pari vuotta sitten.