Kuinka paljon työssä käyvät vanhemmat ulkoilette lasten kanssa?
Minusta tuntuu, ettei aikani riitä enää leikkipuistossa käyntiin. Poden huonoa omaatuntoa tästä.
Lapsi on päiväkodissa 4-5 päivää viikossa ja minulla vuorotyö. Viikonloppuvapaa minulla on kerran kuussa. Nyt tänä kesänä oli lomaa vain 8 päivää.
Vapaapäivät menevät lähes aina siivoamiseen, lepäämiseen, pyykin pesuun ja ruuan laittoon. Sen lisäksi käyn kävelylenkillä lähes jokaisena vapaapäivänä lapsen kanssa.
Onneksi pääsee ulkona leikkimään tarhassa. Ja lomalla kävimme joka päivä kunnolla ulkoilemassa.
Miten muilla?
Kommentit (8)
Lapsen kanssa vapaapäivinä ulkoilen aamulla ja iltapäivällä, yleensä vielä illallakin. Työpäivinä joko aamupäivällä tai sitten illalla. Riippuen vuoroista.
Jotenkin vaan tuntuu että ulos on lapsen päästävä, vaikka mieluiten jäisin makaamaan telkan ääree.
Olen päivätöissä, mutta kotona vasta viiden aikoihin. Mies tulee ilta seitsemän aikoihin kotiin. Ei siinä oikein kerkeä tai jaksa pahemmin ulkoilla. Viikonloppuihin se jää.
Esikoinen on jo 13-vuotias, sillä on jo omat jutut. Mutta kuopus 4 vuotta tarvitsee vielä jonkun verran valvovaa silmää. Asutaan omakotitalossa, joten se vähän helpottaa. Mutta sellaisia yhteisiä ulkoiluhetkiä ei arkisin oikein jaksa.
kotiin menemme syömään ja katsomme pikkukakkosen, sitten jos ei ole minun jumppailta eikä mennä kauppaan, lähdemme puistoilemaan.
Talvella pulkkamäkeen, harjoittelemaan luistelua tai hiihtämään pihalle.
Lapsi 4-vuotta.
jumppailtanani lapsen isovanhemmat vievät hänet uimahalliin.
Viikonloppuisin kyllä ja lomalla. Eilen isä ja poika olivat 6 tuntia ulkoilemassa (okei söivät myös ulkona ja nukkui tunnin rattaissa). Mä sain rauhassa tehdä kotihommia.
Viikonloppuisin (pe-su) 1-2 kertaa päivässä. Minusta riittävästi.
mä joka päivä. kolmevuotiaalla pojalla ulkona enemmän hommaa, niin musta ulkoilu kivaa. sisällä ' hyppisi seinille' , vaikka onkin päivällä ollut hoidossa. meiltä on helppo mennä pihalle, kun on oma piha. asutaan maalla.
No, tosissaan: paras puoli töihin menossa ja päiväkodin aloituksessa oli, että lapsi saa nyt olla ulkona enemmän kuin ennen ja mun ei tarvitse mennä ollenkaan