Oon tosi surullinen mun kaverin takia :(((

yksinkertaisesti yhteydenpito vain jää, kun haluaa viettää sen pienen hetken mitä aikaa on, perheen ja etenkin lasten kanssa.. yritän parantaa tapani. mielessä olette kaikki ihanat ystävät kuitenkin aina!

soittelen ja meilaan ja yritän nähdä.. se ei soita koskaan:( oon niin surullinen. mieskin tossa sivusta seuranneena kun näki mun surun sanoi, että hän onkin aina ihmetellyt että minä olen se aktiivinen osapuoli...

Anna hänen olla jonkin aikaa, ota sitten yhteyttä taas. Jos alkaa vaikuttaa, ettei koskaan sinulle aikaa niin anna olla :(

Itsekin otin juuri vähän aikaa sitten yhteyttä pari vuotta sitten viimeksi näkemääni hyvään ystävään ja kyllä kannatti. Välit ovat palautuneet ennalleen. Joskus kannattaa otta itse se ensimmäinen askel eikä odottaa, että se vastapuoli tekisi sen.

Silti kavereita. Vaan joka päiväinen jutustelu ja näkeminen jää teinivuosien jälkeen paljon harvempaan. Valitettavasti. Minullakin on työ joka imee itsestäni 10 h matkoineen (täytyy sitä vartenkin valmistautua) ja mies jonka kanssa haluan nauttia yhteisistä illoista joita on muutaman kerran viikossa. Muina iltoina olen treeneissä, sukulaisilla tai yksin luen kirjaa kotona puhelin äänettömällä ja nautin hiljaisuudesta!



Minulla on 3 oikein hyvää ystävää joista 2 tuntee toisensa. Kaikki aivan erilaisia ihmisiä ja aivan mahtavia persoonia. Jutellaan ainakun ehditään, tai sitten mailaillaan ja mietitään valmiiksi seuraava kerta kun nähdään. Ja se saatetaan sopia 2vk:n päähän.



Ihmisiä on erilaisia. Muutama tuttu yritti kaveriksi joka päivä soitellen tai oven taakse ilmestyen. Oli pakko todeta että minulla on jo elämänkumppani ja sanoin että haen ystävää. Muutenkin olivat hyvin omistushaluisia ja se alkoi jo pelottamaan.