Lue keskustelun säännöt.
Parisuhde umpikujassa
22.07.2007 |
Meillä on tosi pattitilanne parisuhteessa.
Ollaan pitkään riidelty ihan kaikesta - siitä, maksetaanko tv-lupamaksu vai ei, ostetaanko digisovitin, moneltako mies tulee kotiin, tarvitseeko omista menoistaan ilmoittaa toiselle, miten lapsia kasvatetaan, kuka lapsia hoitaa, saanko minä olla väsynyt, miehen ryyppäämisestä, mitä meillä syödään ja milloin siivotaan.
Tänään mies leikkasi pihan kukkivia pensaita. En jaksa enää edes riidellä. Ihan sama, vaikka leikkasikin kukkivia pensaita ja ihan sama, vaikka ei kysynytkään mun mielipidettä meidän pihan hoitamisesta.
Viimeksi kun riideltiin, sanoin tosi pahasti miehelleni. Sanoin vihaavani häntä, ja sanoin, että mielestäni hän terrorisoi minua toiminnallaan. Mulla oli tuolloin kiire sovittuun menoon, joten lähdin paikalta pois vähän yhtäkkiä. Asiasta ei ole puhuttu jälkikäteen ollenkaan. Mies käyttäytyy kuin mitään ei koskaan olisi tapahtunut. Tämä on mielestäni ongelma, sillä meillä kaikki haudataan tällä tavalla. Ihan kuin riita olisi pyyhitty pois sillä, että sitä ei riidellä loppuun ja asiat van unohdetaan. Ja sitten riidellään taas samasta asiasta uudelleen. Ja sitten mies purkaa ärtymystään minua ohtaan huutamalla lapsille.
En tajua, miten saisin tämän parisuhteen jotenkin kuntoon, että voisimme keskustella neutraalisti erimielisyyksistä ja luottaa toisiimme. Pariterapia on poissuljettu vaihtoehto toistaiseksi, sillä käyn itse omassa terapiassani.
Mitään kokemuksia? Mitä mä teen?
Kommentit (9)
2: Oma terapiani poissulkee pariterapian, koska kahdessa terapiassa on vähän vaikeaa käydä yhtä aikaa, ovat kaksi erilaista prosessia, joihin ei voi molempiin heittäytyä täysillä yhtä aikaa. Pariterapia mahdollistuisi sitten, kun lopetan oman terapiani, mihin menee vielä paljon aikaa.
3: Tilanne on hiljalleen luisunut tällaiseksi, ehkä toisen lapsen syntymän jälkeen. Miehen kanssa on aina ollut vaikea puhua, koskaan ei tiedä yhtään, meneekö mikään perille. Tuntuu siltä, että mies kyllä kuuntelee ja sanoo ymmärtävänsä, mutta mikään ei muutu ollenkaan. Toisaalta, olen itsekin aika huono tekemään kompromisseja ja muuttamaan toimintaani. Koen silti olevani sitoutuneempi yhteisiin päätöksiin kuin mieheni. Mies itse ei juuri koskaan ota puheeksi mitään isompaa asiaa.
Haluaisin jatkaa, jos tämä vain helpottuisi jotenkin. Toisaalta haluaisin erotakin, mutta käytännössä olemme molemmat tosi riippuvaisia toisistamme lasten hoidon suhteen.
Olen itse yrittänyt lähentää meitä vaikka millä mukavilla asioilla. Järjestämällä yhteistä aikaa, leikkimällä kotihengetärtä (mikä en ole), hemmottelemalla miestä ruoalla, hieronnalla jne, antamalla miehelle omaa aikaa ja lähettelemällä mukavia tekstiviestejä päivisin, mutta kaikki on aina vain yhteen suuntaan. Mies on ihan iloissaan yrityksistäni, mutta ei koskaan itse yritä mitään. Yllätykset miehen puolelta ovat poikkeuksetta negatiivisia, tyyliin jättää tulematta kotiin työpäivän jälkeen.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sen lisäksi kävimme yhdessä parisuhdeterapiassa eikä kumpikaan kokenut asiaa huonoksi eikä myöskään kummallakaan terapetilla ollut mitään pahaa sanottavaa siitä että molemmat terapiat olivat käynnissä päällekkäin.
Ja meillä tilanne oli aika lailla kuvaamasi kaltainen ja pääsimme tilanteen yli.
Nyt arki maistuu kivalta yhdessä.
Tsemppiä teille!
Vai ootko itse keksinyt tuollaisen teorian.
Osan ongelmista voitte ehkä ratkaista sopimalla aikatauluista. Kalenteri seinälle ja siihen merkinnät, minä päivänä siivotaan, milloin on sinulla meno, jne. Vaikkapa yksi vapaailta sinulle esim. 2 tuntia omaa aikaa viikossa, saman verran miehelle. Kumpikin tietää etukäteen missä mennään. Suosittelen myös positiivisten kommenttien lisäämistä: ai kiva sinä veit jo roskat ulos. Pitäisi saada ilmapiiri pyörimään positiivista rataa, jomman kumman on se aloitettava.
samaan aikaan kun minä kävin toisaalla omassa terapiassa.
mun mielestä se oli hyvä ratkaisu. pariterapiassa puhuttiin suhteen asioista ja omassa terapiassa sain purkaa omaa mieltäni.
en kadu kyllä päivääkään että noin tehtiin. nyt suhde hyvä ja ite jatkan vielä omaa terapiaa. aikaa vievää puuhaa se oli ku oma terapia kaks kertaa viikossa ja sit vielä parisuhdeterapia. mutta kannatti.
tseppiä teille ja ehkä teidänkin kannattais ainakin kokeilla sitä parisuhdeterapiaa? ei siinä ainakaan voi mitään menettää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eihän tuossa ole mitään järkeä, että ensin sinut hoidetaan kuntoon, ennen kuin voi mennä pariterapiaan. Miten sinä voit tullakaan kuntoon, jos parisuhde on huonossa jamassa. Onhan hyvä parisuhdekin jonkinlainen edellytys hyvinvoinnillesi ja jaksamisellesi.
Käyn kolmesti viikossa analyyttisessa terapiassa, ja ihan ohimennen on terapeutin kanssa joskus aikaisemmin puhuttu, että kahta terapiaprosessia olisi mahdotonta saada toimimaan yhtä aikaa. Ehkä sitten pitää vielä keskustella asiasta, mutta epäilen onnistumista ihan jo aikataulujenkin puolesta.
Meidän aikataulut on jo valmiiksi ongelma. Mun työt ja opinnot ja terapia versus miehen tosi paljon aikaa vievä yritys on jo itsessään melkoinen sekasotku yhdistettynä lasten päivähoitoon. Tuollainen jonkun (sori en muista numeroa) ehdottama kalenterisysteemi toimisi meillä vain osittain, sillä miehen menoja ei voi ennustaa kovin pitkälle etukäteen. Samoin minunkin menemiset ovat välillä vähän ennakoimattomia. Omista menoista periaatteessa pystyisin tinkimään, voisin valita työn tai opiskelun, jos se auttaisi perheen jaksamista. Jos jätän opiskelun, olen jatkossa tosi riippuvainen miehestäni taloudellisesti. Jos jätän työn, on meidän talous sitten vähän kuralla.
Tuota positiivista viestintää pitäisikin parantaa, mutta myös miehen pitäisi tajuta se, ei ainoastaan minun! Ja pahoin pelkään, että siinä käy kuten viimeisimmässä kampanjassani. Yritin saada aikaiseksi sopimusta, että kotona kukaan ei huutaisi kenellekään. Aluksi toimi hienosti, meillä lapsetkin vähensivät huutamista. Nykyään mies taas huuta lapsille aina ollessaan vihainen (minulle) ja sitten minä taas huudan miehelle...
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta toisaalta en jaksa yrittää enää mitään. Tuntuu epäreilulta, kun vastuu parisuhteesta tuntuu olevan minulla. Olen ollut viime aikoina niin pettynyt parisuhteeseen, että en jaksa enää yrittää hyvällä, ja pahallahan se ei onnistu.
Ulkopuolisen väliintulo varmaan olisi toimiva vaihtoehto tässä tilanteessa.
ap
Ilmeisesti haluat kuitenkin jatkaa liittoa ja korjata tilanteen? Mitä miehesi tahtoo?
Kaunko tilanne on jatkunut tuollaisena? Ovatko asiat joskus olleet hyvin? Oletteko koskaan pystyneet puhumaan tärkeistä asioista?